Pekonia pannulle ja syvyyspommeja U-veneiden niskaan – "Lentävä piikkisika" toi ritarillisuutta hyytävään Atlantin sotaan

Sotilasilmailu

Toisen maailmansodan syttyminen vuonna 1939 muutti myös valtameret kuoleman näyttämöiksi.

Erityisesti Atlantilla käytiin kamppailua, joka määritti koko Euroopan kohtalon: liittoutuneiden Pohjois-Amerikasta lähtevien saattueiden oli päästävä perille, jotta Iso-Britannia ei nääntyisi nälkään ja ammuspulaan.

Tämän elämänlinjan katkaisijoina toimivat saksalaiset U-veneet, jotka saalistivat laumoina pimeydessä. Niitä vastaan asetettiin aikansa erikoisin sotakone – Short Sunderland -lentovene.

Sunderland oli kuin lentävä sotalaiva, jonka tarina yhdistää poikkeuksellista insinööritaitoa, raakaa ilmasotaa ja erikoista ritarillisuutta keskellä suursotaa.

Sunderlandin juuret ulottuvat 1930-luvun puoliväliin, kun suuret valtiot alkoivat kilpailla pitkän matkan lentoveneiden kehittämisessä mannertenvälisten lentoreittien valtaamiseksi.
Valmistaja Short Brothers kehitti sotilaskäyttöön tarkoitettua Sunderlandia rinnakkain siviilikäyttöisen Short Empire -lentoveneen kanssa.

Pääsuunnittelija Arthur Gouge loi koneeseen edistyksellisen aerodynaamisen rungon, joka kykeni nousemaan vedestä raskaallakin kuormalla ja kestämään kovaa merenkäyntiä.
Voimanlähteeksi valittiin neljä Bristol Pegasus XVIII -tähtimoottoria. Syntyi massiivinen ylätasokone, joka otti nimensä koillisen Englannin satamakaupunki Sunderlandilta.

Kun Sunderland otettiin palvelukseen, sen sisätilat hämmästyttivät kaikkia perinteisiin ahtaisiin pommikoneisiin tottuneita lentäjiä. Koneen runko oli kaksikerroksinen ja sisälsi tiloja, jotka muistuttivat enemmän pientä laivaa tai hotellia kuin rintamakonetta.

Ehkä tunnetuin ja miehistön eniten arvostama spesialiteetti oli täysimittainen keittiö, joka oli varustettu kunnollisella liedellä ja uunilla.

Koska sukellusveneenmetsästyslennot ja partioreissut saattoivat kestää jopa 13 tuntia putkeen, miehistön huollolla oli kriittinen merkitys jaksamisen kannalta.

Miehistöllä oli tapana paistaa pekonia ja munia kesken lennon, ja Sunderland oli käytännössä ainoa sotalentokone, jossa saattoi nauttia lämpimän aterian kesken taisteluoperaation.

Sota-ajan kertomusten mukaan koneen massiivinen ja vakaa runko vaimensi ulkopuolelta kuuluvia ääniä erittäin tehokkaasti.

Koneen takaosassa kokkaava miehistön jäsen ei välttämättä heti edes tajunnut ilmataistelun alkaneen – hän saattoi vain ihmetellä rasvan roiskumista pannulta koneen tehdessä rajuja väistöliikkeitä. Keittiön lisäksi koneesta löytyivät erilliset nukkumapaikat lepovuorossa oleville sekä posliininen WC.

Vaikka Sunderland oli kömpelö ja vastatuulessa toisinaan niin hidas, että nopeat sota-alukset saattoivat ohittaa sen merellä, se ei ollut helppo maali.

Saksalaiset oppivat nopeasti pelkäämään konetta ja antoivat sille kuvaavan liikanimen Fliegendes Stachelschwein (Lentävä piikkisika). Nimi johtui koneen poikkeuksellisen raskaasta puolustusaseistuksesta.

Kesäkuussa 1943 Australian ilmavoimien 461. laivueen Sunderland, kutsumanimeltään ”N for Nutty”, joutui tavanomaisella partiolennolla Biskajanlahdella useiden saksalaisten Junkers Ju 88 -hävittäjäkoneiden hyökkäyksen kohteeksi.

Saksalaiset olettivat kookkaan lentoveneen olevan helppo ja hidas saalis, ja he hyökkäsivät eri suunnista tarkoituksenaan ylikuormittaa puolustus.

Sunderlandin kapteeni Colin Walker teki kuitenkin taktisen mestarivedon. Hän pudotti valtavan koneen aivan merenpinnan tasoon, vain noin 15 metrin korkeuteen.

Manööveri esti saksalaisia hyökkäämästä alhaalta käsin ja pakotti heidät Sunderlandin ampujien suoraan tulilinjaan. Walker teki rajuja väistöliikkeitä siivenkärkien melkein raapiessa aaltoja samalla kun ampujat tekivät tuhoisaa jälkeä. Useita saksalaiskoneita putosi, ja lopulta saksalaiset vetäytyivät hämmästyneinä.

Walker suoritti vaurioituneella koneella vaarallisen hätälaskun hiekkarannalle Cornwalliin. Koneesta laskettiin myöhemmin yli 500 ammusten reikää.

Sunderland oli varustettu pommeilla, miinoilla ja syvyyspommeilla, ja se oli ensimmäisiä konetyyppejä, joihin asennettiin sukellusveneiden etsintään tarkoitettu ASV-tutka.

Koneen kyky viipyä ilmassa tuntikausia mahdollisti piinaavan taktiikan. Havaittuaan U-veneen Sunderland saattoi jäädä seuraamaan sitä pitkiksi ajoiksi ja pakottaa sukellusveneen puolustuskannalle.

Saksalaisilla oli kaksi vaihtoehtoa: pysyä pinnalla kuluttamassa polttoainetta tai sukeltaa ja jäädä veden alle, samalla kun Sunderland kutsui paikalle kuninkaallisen laivaston hävittäjät.

Atlantilla meren luoma yhteinen uhka synnytti osapuolten välille omalaatuisen kunnioituksen. Sunderland-miehistöt toteuttivatkin toisinaan eräänlaista ritarillista herrasmieshenkeä.

Kun U-vene oli upotettu, rooli vaihtui joskus välittömästi metsästäjästä pelastajaksi. Koska Sunderlandissa oli runsaasti tilaa, koneessa kuljetettiin ylimääräisiä kumiveneitä ja pelastuspakkauksia.

Brittilentäjät pudottivat tarvikkeita vedessä oleville saksalaisille ja jäivät toisinaan kiertelemään yläpuolelle varmistaakseen, että viholliset havaittiin pelastustoimia varten. Joskus he saattoivat lähettää jopa avoimella radiotaajuudella koordinaatit saksalaisille pelastusaluksille.

Joidenkin kertomusten mukaan hiljaisina partiopäivinä lentovene saattoi laskeutua merellä havaitun saksalaisen pelastusveneen lähelle ja antaa miehistölle ruokaa tai muita tarvikkeita.

Sunderland kohtasi usein myös toisen Atlantin jättiläisen – saksalaisen Focke-Wulf Fw 200 Condor -koneen. Kohtaamiset olivat strategisesti kriittisiä, sillä Condorin tehtävä oli kutsua U-venelaumat saattueiden kimppuun ja Sunderlandin taas estää se.

Toisinaan raskaat partio- ja tiedustelukoneet saattoivat seurata toisiaan pitkien merilentojen aikana pilvien lomassa ryhtymättä taisteluun, erityisesti jos polttoaine tai sääolosuhteet rajoittivat toimintaa.

Sunderlandin kyky laskeutua avomerelle teki siitä korvaamattoman välineen myös logistisissa kriiseissä.

Kun Kreikka ja Kreeta evakuointiin vuonna 1941 saksalaisten hyökkäyksen tieltä, Sunderlandit toimivat kirjaimellisesti lentävinä busseina. Eräällä legendaarisella lennolla kapteeni Arthur ”Artie” Shaw ahtoi koneeseensa peräti 82 ihmistä, vaikka kone oli alun perin suunniteltu noin kymmenen hengen miehistölle.

Kertomusten mukaan matkustajia siirrettiin rungossa painopisteen optimoimiseksi, kunnes runko lopulta irtosi aallokosta. Evakuoitavia istui kaikkialla: pommikuiluissa, portailla ja keittiön työtasoilla.

Sodan päätyttyä Sunderlandin sotilaallinen käyttö Euroopassa väheni nopeasti. Kaukoidässä, missä suuria maakiitoteitä oli vähän, se pysyi kuitenkin pitkään palveluksessa. Koneet osallistuivat muun muassa Korean sotaan ja kuljettivat elintarvikkeita saarrettuun Berliiniin historiallisen Berliinin ilmasillan aikana.

RAF käytti konetta vuoteen 1959 saakka, ja viimeisenä sotilasorganisaationa pohjoisella pallonpuoliskolla siitä luopui Ranskan laivasto vuonna 1960.

Uuden Seelannin kuninkaalliset ilmavoimat operoi konetyypillä aina vuoteen 1967 saakka, jolloin maalta toimivat Lockheed P-3 Orion -koneet lopulta korvasivat sen.

Sunderland-muunnokset jatkoivat kaupallisia reittilentoja aina vuoteen 1974 asti. Kone jäi historiaan yhtenä viimeisistä suurista toisen maailmansodan aikaisista lentoveneistä siviililiikenteessä.