Keskustan Ovaska vaatii oikeusministeriltä pikaisia toimenpiteitä: "Suomalaisen oikeusvaltion rapauttaminen on lopetettava"
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii oikeusministeri Leena Merta (ps.) ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin suomalaisen oikeusvaltion turvaamiseksi.
Ovaskan mukaan hallituksen valmistelemat merkittävät leikkaukset tuomioistuinlaitoksen rahoitukseen uhkaavat vakavasti oikeudenhoidon toimintaedellytyksiä.
Suunnitellut säästöt leikkaisivat tuomioistuinten resursseja noin 19 miljoonalla eurolla, mikä vastaa arviolta 270 henkilötyövuoden vähennystä. Samaan aikaan määräaikainen lisärahoitus ruuhkien purkamiseksi on päättymässä.
– Suomalaista oikeusvaltiota ei voi rakentaa jatkuvien leikkausten varaan. Hallituksen tekemät päätökset heikentävät suoraan kansalaisten oikeusturvaa ja luottamusta yhteiskuntaan, Ovaska painottaa kannanotossan.
Ovaska moittii hallitusta välinpitämättömyydestä ja toimettomuudesta vastata tuomioistuimien ahdinkoon. Hän huomauttaa, että poliisien määrää lisätään, mutta muu oikeudenhoidon ketju syyttäjistä vankeinhoitoon jää vaille tarvittavaa rahoitusta.
Oikeusministerillä olisi Ovaskan mukaan ollut aikaa tehdä prosesseja sujuvoittavia uudistuksia.
– Esimerkiksi muutoksia oikeuspaikkasäännöksiin, etäyhteyksien merkittävää lisähyödyntämistä, ns. sarjavalittajien kuriin saamista, puuttumista poissaolon takia peruuntuneisiin istuntoihin sekä siirtää selvät ja riidattomat asiat pois tuomioistuimista muille viranomaisille, kuten esimerkiksi avioeroasiat, Ovaska luettelee.
Ovaska vaatii ministeri Mereltä välittömiä toimia leikkausten perumiseksi.
– Hallitusohjelmassa on sitouduttu turvaamaan oikeudenhoidon riittävä rahoitus. Nyt on tekojen aika. Oikeusministerin on tuotava pikaisesti ratkaisut, joilla suomalainen oikeusvaltio turvataan, Ovaska katsoo.