Lukijalta: Uran rakentaminen alkaa kesätöistä
Olen 1990-luvun nuori. Silloin oli lama. Lainojen korot ja työttömyysluvut huitelivat pilvissä, kesätöistä sai haaveilla ja moni opiskelija valmistui koulun penkiltä kilometritehtaalle. Kuitenkin nuoren näkökulmasta maailma oli olosuhteista huolimatta mahdollisuuksia täynnä. Ja niihin uskottiin.
Kun koettu uhka liittyi talouteen ja työttömyyteen, sen ymmärsi ja se oli jollakin tapaa konkreettinen. Kukaan ei epäillyt, etteikö nousukausi jossain vaiheessa tulisi.
Jos 1990-luvun lama oli akuutti ja näkyvä, niin nyt kriisi on krooninen ja monikerroksinen. Ikään kuin jatkuva paine, joka ei tarjoa selkeää loppupistettä.
Tämän päivän nuori ei kohtaa vain epävarmaa työuraa, vaan samanaikaisesti ilmastoahdistusta, sodanuhan varjoa, teknologian murrosta ja asumisen hintaa, joka karkottaa itsenäistymisen horisonttiin.
Sosiaalinen ympäristökin on nyt toinen. 1990-luvun lama ei hajottanut yhteisöjä niin kuin nykypäivä tekee, jossa yksinäisyys ja jatkuva saavutettavuus kuormittavat arkea.
Sosiaalinen media luo illuusion yhteydestä, mutta ei korvaa sitä perusturvaa, joka syntyy kasvokkaisista suhteista, arjen yhteisöistä ja siitä tunteesta, että tulevaisuus on ylipäätään mahdollinen.
Tähän kun lisätään heikentynyt luottamus instituutioihin, politiikkaan, pankkeihin ja koulutukseen, niin seuraukset näkyvät nuorten mielenterveydessä sekä syrjäytymisriskissä.
Nuorten paineet tekemistään valinnoista lisäävät henkistä kuormitusta. Tunne siitä, että joudut selittelemään, miksi opiskelu kestää pidempään, miksi työura ei ole suoraviivainen tai miksi elämä ei etene vanhojen aikataulujen mukaan, ruokkii epävarmuutta eikä lisää uskoa hyvään tulevaisuuteen.
Vaikka osaamistason nostaminen on tärkeää, nuorten ei pidä kokea, että vain yksi koulutuspolku on arvokas. Ammatillinen koulutus tarjoaa vahvan väylän työelämään ja mahdollisuuden jatkaa myöhemmin korkeakoulutukseen. Maailma on muuttunut ja ovet aukeavat eri reittejä pitkin moniin työtehtäviin.
Tässä ajassa, jossa lehtien sivut täyttyvät valtion velasta ja kiristyneestä taloudesta, korostuu työn merkitys. Haasteena on, mistä nuoret saavat työ- ja harjoittelupaikkoja, joilla alkaa rakentaa työuria.
Onkin hienoa, että hallitus on nuorten uudella työllistymissetelillä lähtenyt kannustamaan yrityksiä palkkaamaan heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia nuoria. Myös useat yritykset ovat lähteneet kantamaan yhteiskuntavastuuta ja palkanneet alkuperäisiä suunnitelmia enemmän nuoria kesätöihin.
Jokainen nuorelle annettu mahdollisuus vahvistaa nuorten uskoa omaan osaamiseen ja tulevaisuususkoa, jolla rakennetaan koko Suomelle valoisampaa tulevaisuutta.
Mari Viirelä
Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/