Yle: Eduskuntavaaleihin kaavailtu vaalialuemalli on hylätty – keskustan tiukka vastarinta tuotti tulosta
Eduskuntavaalien vaalijärjestelmään kaavailtu uudistus, niin sanottu vaalialuemalli, on haudattu, kertoo Yle.
Ylen saamien tietojen mukaan eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä koostuva parlamentaarinen ohjausryhmä on päättänyt, ettei asian valmistelua enää jatketa.
Päätös luopua mallista ei ollut yksimielinen, sillä osa eduskuntapuolueista olisi ollut valmis edistämään sitä. Ohjausryhmä päätyi kuitenkin hylkäämään mallin kuultuaan asiassa vaaliasiantuntijoita sekä maakuntien edustajia.
Keskusta vastusti ehdotettua mallia tiukasti. Keskusta on kantanut huolta vaalijärjestelmän muuttumisesta liian monimutkaiseksi, eikä se ole hyväksynyt ajatusta siitä, että yhden vaalipiirin antamat äänet voisivat vaikuttaa paikkajakoon toisella alueella.
Vaalialuemallista sovittiin kesän 2023 hallitusneuvotteluissa. Tarkoituksena oli parantaa vaalijärjestelmän suhteellisuutta ja madaltaa pienten vaalipiirien korkeaa piilevää äänikynnystä.
Mallissa nykyiset vaalipiirit olisivat säilyneet, mutta pienimmille vaalipiireille olisi nimetty kumppanivaalipiiri. Puolueiden saamat äänet olisi laskettu vaalialueella yhdessä, minkä jälkeen paikat olisi täsmäytetty takaisin vaalipiireihin.