Sotahistoria | Kenraali päätti kostaa typerän virheensä omilleen tykistökeskityksellä – teloitutti sotasankarin pelkuruudesta
Ensimmäisen maailmansodan hulluus tiivistyy ehkä parhaimmin ranskalaiskenraali Géraud Réveilhacin toimintaan.
Maailmansota 1914–1918 tunnetaan järjettömänä teurastuksena, jossa osapuolet rynnäköivät toisiaan vastaan vuodesta toiseen ilman, että rintamatilanne muuttui mitenkään. Yhden taistelun uhriluvut saattoivat olla satojen tuhansien luokkaa.
Maailmansodan alkaessa kesällä 1914 Réveilhac toimi jalkaväenprikaatin komentajana prikaatinkenraalin (général de brigade) arvoisena upseerina. Jo saman vuoden lokakuussa hänet ylennettiin divisioonankenraalin (général de division) palvelusarvoon ja Ranskan 60. jalkaväkidivisioonan johtoon. Divisioonankenraalia vastaava arvo Suomessa ja monessa muussa maassa on kenraalimajuri.
Maaliskuussa 1915 Réveilhac päätti yrittää kunnianhimoista hyökkäystä.
Saksalla oli vahvasti linnoitetut asemat Souain-Perthes-lès-Hurlusin lähellä koillisessa Ranskassa. Ranskan kaksi aiempaa yritystä vallata asemat olivat epäonnistuneet.
Réveilhac keksi ”ovelan” suunnitelman. Ranskan joukot yrittäisivät kolmatta samanlaista rynnäkköä suoraan päin saksalaisten asemia. Eiköhän kolmas kerta toden sano.
Hyökkäys alkoi väärin suunnatulla tykkitulella, joka vahingoitti Ranskan omia asemia.
Ranskalaiskomppania lähetti ensimmäisen hyökkäysaaltonsa juoksuhaudoista ei-kenenkään-maalle ja suoraan päin vahingoittumattomien saksalaisten konekiväärien tulta. Tämä pakotti selvinneet palaamaan pian takaisin juoksuhautoihin.
Oli käynyt selväksi, että Saksan asemat olivat liian järeät. Olisi sulaa hulluutta yrittää jatkaa hyökkäystä. 336. jalkaväkirykmentin 21. komppanian joukot kieltäytyivät uudesta yrityksestä.
Kenraali Réveilhac raivostui kuullessaan tästä. Hän päätti pakottaa joukot uuteen hyökkäykseen kyseenalaisella keinolla.
Nyt tykkituli piti suunnata tarkoituksella kohti Ranskan omia asemia. Takaa tuleva oma pommitus pakottaisi joukot pois juoksuhaudoista ja juoksemaan henkensä kaupalla kohti saksalaisasemia.
Tämän toteutumisen esti divisioonan tykistöä komentanut eversti Raoul Berube. Hän vaati käskyn kirjallisena, jotta kenraali olisi ottanut todistettavasti täyden vastuun omien ampumisesta. Réveilhac ei toimittanut käskyä, eikä Berube määrännyt keskitystä.
Hyökkäys kuivui kokoon, mistä Réveilhac oli suunniltaan, ehkä aavistaen omankin syyllisyytensä.
Hän kuitenkin vyörytti syyt miestensä niskoille syyttäen hyökkäyksen epäonnistumista näiden pelkuruudesta.
Kenraali antoi tästä syystä määräyksen tuomita kaikkiaan 24 miestä sotaoikeudessa.
Näistä jokainen sai kuolemantuomion.
Kuitenkin vain neljän tuomiot pantiin täytäntöön. Neljä alikersanttia teloitettiin ampumalla esimerkkinä muulle rykmentille.
Yhteisen syyllisyyden maksoivat arvalla valitut tuomitut. Yksi tuomituista oli esimerkillinen ja sankarillinen sotilas Théophile Maupas, jolle olisi omien tekojensa suhteen kuulunut ennemmin mitali kuin luoti rintaan.
Réveilhac jatkoi miestensä huonoa kohtelua rintamakomentajan uransa loppuun asti. Yhden hyökkäyksen hän määräsi ihan vain sillä perusteella, että hyväksyttävä kaatuneiden määrä ei ollut vielä tullut täyteen siltä päivältä.
Helmikuussa 1916 joukot pääsivät viimein eroon vihatusta kenraalistaan. Réveilhac siirrettiin loppusodan ajaksi rintaman taakse reservissä olleiden joukkojen johtajaksi.
Kenraali Joseph Joffren yksityisessä, myöhemmin julki tulleessa kirjeessä vihjattiin, että Réveilhacilla ei ollut kaikki kunnossa.
– Hän vaikutti joutuneen fyysisen ja henkisen kyvykkyytensä äärirajoille.
Souainin tapaus nousi Ranskassa julkisuuteen vuonna 1921 aiheuttaen skandaalin.
Jopa sotilaslehdistö tuomitsi Réveilhacin toimet kovasanaisesti.
Réveilhacin laatimaa puolustuskirjettä ei koskaan julkaistu, sillä sotaministeri katsoi sen tulevan vain lietsomaan skandaalia entisestään.
Teloitetun Théophile Maupasin leski taisteli miehensä maineen palauttamiseksi 19 vuoden ajan, kunnes onnistui.
Kenraalimajuri Géraud Réveilhac kuoli 86 vuoden iässä vuonna 1937.
Jälkimaailma muistanee hänen toimensa parhaimmin vuonna 1957 ilmestyneen mestariohjaaja Stanley Kubrickin Kunnian polut -elokuvasta. Elokuva esittää ylennystä odottavan prikaatinkenraali Mireaun yrittävän edistää uraansa miestensä hengen kustannuksella. Sekä tykistö- että teloitustapaukset on dokumentoitu elokuvassa, toki taiteellisin vapauksin muutettuna.
Elokuva perustuu vuonna 1935 julkaistuun samannimiseen Humphrey Cobbin romaaniin.
Suomessa vastaava tapaus on Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvattu teloituskohtaus. Monien muiden romaanin tapahtumien tapaan sekin perustuu tositapahtumiin. Linna palveli rintamalla jatkosodan alkupuolella, jolloin tapaus sattui Linnan naapurirykmentissä. Väsyneet ja viluiset miehet kieltäytyivät jatkamasta hyökkäystä, ja kahdesta sitkeimmästä kieltäytyjästä päätettiin tehdä esimerkki. Siihen asti kieltäytyjille oli langetettu kuritushuonetuomioita, joita mainittu kaksikko itsekin ilmeisimmin odotti, mutta pikainen kenttäoikeus päätti, että on hyväksi muiden moraalille, kun nämä kaksi teloitetaan.
Linnan mielestä vaikutus oli päinvastainen. Muidenkin lähteiden mukaan nämä 20. joulukuuta 1941 toteutetut teloitukset koettiin miesten keskuudessa suureksi vääryyseksi, joka sai ennemmin aikaan pahaa verta ja pitkään kytenyttä katkeruutta.