Lipponen sättii kokoomuksen Demokraatissa: ”Saisitte hävetä”

kokoomus

Kokoomus on valmis liittoutumaan ”äärioikeiston” eli Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja, tulkitsee entinen pääministeri ja demarijohtaja Paavo Lipponen Demokraatin kolumnissaan.

Lipponen kysyy, voiko Suomessa olla hallituksessa puolue, joka halvaannuttaisi toimintakykymme EU:ssa ja euroyhteisössä, joissa integraatiota ollaan pragmaattisesti syventämässä.

Lipposen mukaan kokoomuksen puoluekokouksessa yritettiin asemoida puoluetta ikäänkuin koskemattoman hyveelliseksi, parempien ihmisten puolueeksi.

– Päätteeksi uusi varapuheenjohtaja tuuletti kokouksen tuntoja uhkaamalla Marinin hallituksen kaatamisella.

Lipposen mielestä ”median tuella Suomessa on kehittymässä oppi, jonka mukaan hallitus on kuin kunnanhallitus, johon mennään kun vain pyyhkii kenkänsä kynnysmattoon”.

– Parlamentarismia, joka perustuu enemmistön hallintaan vähemmistöä kunnioittaen, ollaan syrjäyttämässä kummallisilla tolkkuopeilla.

Lipposen mukaan kokoomus on maalannut elinkeinoelämän johtajien avustuksella Suomen poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä valheellista, SDP:n ja ammattiyhdistysliikkeen vastaista tarinaa.

Lipposen mukaan kokoomus ja työnantajat tärvelivät Suomen kilpailukyvyn itse vuoden 2007 eduskuntavaalien Sari Sairaanhoitaja -teemalla ja keskitettyjen työehtosopimusten lopettamisella. Kaikki ammattiliitot vaativat reippaita korotuksia, jotka ulosmitattiin liittokohtaisissa sopimuksissa.

– Tuo porvarillisen populismin ja opillisen jäykkäniskaisuuden riemuvoitto johti siihen, että kilpailukykyä jouduttiin lopulta hakemaan hikisellä kiky-sopimuksella.

Lipponen muistuttaa, että kokoomus oli hallituksessa 2007–2015, jolloin kilpailukyky romutettiin – ja epätoivon vimmalla jouduttiin palauttamaan.

– Näin oli asioiden kulku. Voisin toistaa Sanna Marinin sanat: saisitte hävetä, Lipponen kirjoittaa.

Kommentit (3)

  • Lukija21

    Paavo ei halua muistaa, että myös SDP oli hallituksessa 2011 – 2015 murentamassa kilpailukykyä. Mittareiden mukaan kaikkein keskemmällä puoluekartassa on Perusuomalaiset. Suomalaisuuden ja isänmaan etujen puolustamisessa PerusS on kaikkein oikeimmalla, kuten pitääkin.

  • Lukija24

    Suomi on menettänyt kilpailukykyään kaikissa tupoissa aina siitä asti kun Lipponen ja Niinistö vaihtoivat ilmoitusmenettelyllä Markan Euroon.
    Esko Aho ja Keskusta varoittivat eduskunnassa tästä kehityksestä mikä nyt on konkretisoitunut työttömyytenä, velkaantumisena ja kansallisomaisuuden myyntinä sekä niistä johtuvana näköalattomuutena.
    Aiemmin omassa valuutassa ylisuuri tupolupaus ”kansakunnan itsepetos” eli viennin kilpailukyvyn menettäminen saatiin takaisin devalvaatiossa.
    Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole ja Lipposen lupailemista puskureista ei ole tietoakaan. Kiky revittiin hajalle ensimmäiseksi nykyisen vihervasemmisto hallituksen alkumetreillä.
    Kulmuni ja punamullan haikailijat eivät vieläkään ymmärrä että suuret aiemmat uudistukset onnistuivat vain siksi että ne eivät vaarantaneet kilpailukykyä koska markan arvo kellui tai se devalvoitiin.
    Ay-liikkeelle ja vasemmistolle on ymmärrettävästi mahdoton ajatus nimellispalkkojen leikkaus edes koskien tupolupauksia jotka ovat osoittautuneet epärealistisiksi jo ennen kuin niiden on määrä tulla maksuun.
    Eurossa kylmä kyyti tulee jatkumaan ja se tuhoaa teollisuuden ja suomalaisen työn mahdollisuudet selvitä yhä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa.

    https://youtu.be/TSngJmYPBCE

    Matti Toivola Sievi

  • Lukija5

    Lukija24 kertoo asian niinkuin se oikeasti on. Suomi tulee kuihtumaan hiljalleen käyttäessään euroa maksuvälineenään. Aika käsittämätöntä, että tästä kaikkia suomalaisia koskettavasta ja heidän elinehtojaan leikkaavasta asiasta ei edes puhuta saatikka, että mietittäisi keinoja asian korjaamiseksi. Ikävä kyllä, keskusta ei tässä asiassa ole kunnostautunut yhtään enempää kuin demaritkaan.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen