Kurvinen: Ennallistamisasetuksesta väännetään kaikilla tasoilla – "Hyväksyisikö Saksa sellaisen EU:n asetuksen, joka rapauttaisi heidän autoteollisuuttaan?"
Suomelle ongelmallisena pidetyn EU:n ennallistamisasetuksen muuttamiseksi tehdään kaikki mahdollinen, vakuuttaa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) Suomenmaan blogissaan.
Kurvisen mukaan ennallistamisasetuksen sisältö on tällä hetkellä Suomen kannalta kohtuuton, sillä se vaikeuttaisi metsiemme hyötykäyttöä ja aiheuttaisi meille kohtuuttomia kustannuksia.
– Voikin kysyä, että hyväksyisikö Saksa sellaisen EU:n asetuksen, joka rapauttaisi heidän autoteollisuuttaan? Ei varmasti. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että vaikutamme kaikilla tasoilla, jotta ennallistamisasetus muuttuu.
Ministerin mukaan yksi konkreettinen osoitus vaikuttamistyöstä on ollut For Forest -ryhmän perustaminen yhdessä Ruotsin, Itävallan ja Slovenian kanssa.
– For Forest -ryhmä on perustettu sen vuoksi, että EU-tasolla toimiessa on vaikea saada mitään aikaan yksin. Tavoitteenamme on tehdä tiivistä yhteistyötä ja tuoda EU:n metsämaiden ääni entistä kovemmin kuulumaan EU-tasolla.
Maa- ja metsätalousministeri kertoo tavanneensa myös useaan otteeseen metsäasioissa samanmielisten maiden ministerikollegoja, komission jäseniä ja europarlamentaarikkoja. Osalla tiedot Suomen metsien käytöstä ovat olleet Kurvisen mukaan varsin hatarat.
– Olen esimerkiksi joutunut kertomaan heille, että Suomessa on jo todella pitkään ollut velvollisuus istuttaa hakkuuaukko päätehakkuun jälkeen, Kurvinen kirjoittaa.