Keskustayrittäjät vaatii lisää paikallista sopimista – pitää uudistuksia hallituskysymyksenä
Suomen Keskustayrittäjät vaatii hallitukselta työmarkkinauudistusta, joka siirtäisi työnteon ehdoista sopimista työpaikkatasolle.
Yhdistyksen mukaan keskustan on vakavasti harkittava hallituksesta eroamista, jos reformia ei saada aikaiseksi.
Keskustalaiset varoittavat, että koronakriisin myötä monien yritysten tilanne saattaa muodostua jopa vaikeammaksi kuin 1990-luvun lamassa.
– Siksi on saatava aikaan työllisyyttä parantavia ja kunnolla vaikuttavia muutoksia työmarkkinoiden pelisääntöihin, yhdistys toteaa tiedotteessaan.
Keskustayrittäjien mielestä työllisyysaste on saatava nostettua nykyisen hallituksen tavoitteita korkeammalle.
– Mahdollisuudet työllisyyden nostamiseen ovat olemassa, kunhan osoitetaan luottamusta pienten yritysten suuntaan.
Yhdistys näkee, että paikallisen sopiminen on joustavuudessaan yksi parhaita keinoja kohentaa nykyistä tilannetta.
– Työn tekemisen ehdoista sopimisen siirtäminen työpaikkatasolle on vaikuttavin keino lisätä yritysten uskallusta ihmisten palkkaamiseen normaaleihin työsuhteisiin.
Yrittäjät toteavat lisäksi, että sopimustasapaino voidaan turvata lainsäädännöllä.
– Pienillä työpaikoilla ei tarvita luottamusmiesjärjestelmän laajentamista. Sopiminen onnistuu koko henkilöstön kanssa yhdessä keskustellen ja sopien.
Keskustayrittäjät valitsi vuosikokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Anni Niemen Seinäjoelta.
Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Karjula Raahesta, Jari-Pekka Koponen Jyväskylästä, Atte Savelainen Iitistä, Arto Sepponen Pieksämäeltä ja Yrjö Rossi Espoosta.
Hallituksessa jatkavat Eeva Kalli Eurasta, Henna Takatalo Liedosta ja
Usko Toivonen Helsingistä.