Keskustanuorten mielestä asunnottomuus ei kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan – “Asumisneuvonnasta tehtävä lakisääteistä“

Asunnottomuus

Asunnottomuus on Keskustanuorten mukaan ongelma, jota ei hyvinvointiyhteiskunnassa pitäisi olla.

Kuitenkin Aran mukaan vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 850 asunnotonta nuorta ja yleensä taustalla on ongelmien kasaantuminen.

Asunnottomuuden taustalla voi olla esimerkiksi mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia, syrjäytymistä, toimeentulo- tai muita sosiaalisia ongelmia.

– Liian helposti yhden ongelman myötä tulee myös toinen. Keskustanuoret vaatii, että asunnottomuutta lähdetään ratkaisemaan kokonaisvaltaisin keinoin esimerkiksi nuorten Ohjaamoiden ja asumisneuvonnan kautta”, puheenjohtaja Hanna Markkanen toteaa tiedotteessa.

Keskustanuoret vaatiikin asumisneuvonnan kirjaamista lakiin.

– Luontevia paikkoja olisivat kuntalaki tai maakuntauudistuksen myötä uusi maakuntalaki. Asumisneuvonnan on oltava saavutettavaa kaikkialla ja tälle on tarjottava riittävät resurssit. Lakiin kirjaaminen myös selkeyttäisi sitä, mistä asumisneuvontaa saa ja mikä on vastuullinen taho.

Tänään 17. lokakuuta vietetään asunnottomien yötä, jonka teemana on asumis- ja velkaneuvonta.

Nämä palvelut ovat Hanna Markkasen mukaan todistetusti tehokkaita asunnottomuuden torjunnassa, ja nuorten osalta esimerkiksi Ohjaamot voisivat ottaa näistä vetovastuuta.

– Panostukset on saatava yhä vahvemmin ennaltaehkäisyyn. Ongelmat on tunnistettava hyvissä ajoin, jotta apu osataan mitoittaa tarvitsijansa mukaan ennen kuin mitään pahempaa tapahtuu. Vuokranmaksuvaikeudet ovat monelle jokakuinen huoli, ja esimerkiksi kunnallista asuntotuotantoa vahvistamalla voidaan varmistaa edullisten asuntojen riittävyys, Markkanen katsoo.