Hirven pyyntilupamäärät kasvussa – jahti alkaa osin jo huomenna
Alkavalle metsästyskaudelle on myönnetty yli 42 000 hirven ja 46 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa kertoo Riistakeskus. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa muuta määrätä.
Riistakeskuksen mukaan hirven pyyntilupamäärät nousivat noin 10 prosenttia verrattuna viime kauteen. Kasvua on suhteellisesti eniten Lapissa, Oulussa, Etelä-Hämeessä, Uudellamaalla sekä Pohjanmaan alueilla. Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä laski viime kauteen nähden.
Hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa tiistaina Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Muualla maassa metsästys alkaa pellolta vahtimalla.
Tiistaina aloitetaan myös valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla. Eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä.
Valkohäntäpeuran varsinainen metsästys alkaa 26. syyskuuta. Hirven varsinainen metsästys alkaa koko maassa vaiheittain lokakuun alussa.