90 vuotta sitten: Lapuanliikkeen johtohahmo Vihtori Kosola sai sankarin vastaanoton palattuaan vankilasta, mutta juhlat loppuivat lyhyeen
Lokakuussa vuonna 1932 Seinäjoen asemalla oli tungosta. Mäntsälän kapina saman vuoden lopputalvella oli kukistettu armeijan ja presidentti P.E Svinhuvudin väliintulon jälkeen. Kapinan johtajistoon kuulunut lapuanliikkeen kärkihahmo, eteläpohjalainen isäntä Vihtori ”Vikki” Kosola oli viety tutkintovankeuteen Turun Kakolan vankilaan.
Heinäkuussa 1932 Turun hovioikeudelle jätetty syyte ei ollut ehtinyt edes käsittelyyn asti, kun Kosola ja valtaosa muista aseellisesta kapinasta syytetyistä meni syömälakkoon. Heidät vapautettiin 17. lokakuuta.
Seinäjoella Kosolaa vastassa oli 3000 kannattajaa, ja häntä juhlittiin sankarina muun muassa vapaussodan patsaalla. Lapuanliikkeen hurmahenkisimpiin toimijoihin kuulunut rehtori Hilja Riipinen hehkutti, kuinka ”kansa herää taas ympärillänne ja te palaatte voittajana kotiin”.
Ihan näin asiat eivät olleet. Jo ennen sekavaa ja kaikin puolin huonosti suunniteltua kapinayritystä oli nähtävissä, että lapuanliikkeen todellinen johto oli siirtynyt Helsinkiin ja sen sisäinen hajaannus alkanut.
Venäjän vallan aikana Pietarissa vankilassa istuneen ”kalterijääkärin”, lakonmurtajan ja eteläpohjalaisia Viron vapaussotaan ja heimosotiin värvänneen suojeluskuntalaisen Vihtori Kosolan voi nähdä olleen valtansa huipulla lapuanliikkeen talonpoikaismarssin aikaan vuonna 1930. Tuolloin Kosola puhui Helsingin tuomiokirkon rappusilta valtavalle kuulijajoukolle, ja lapuanliikkeen jäsenmääräksi arvioitiin ainakin 40 000.
Kosola oli kuitenkin tottumaton toimimaan puoluepolitiikassa ja ylipäätään kotiseutuympyröidensä ulkopuolella. Sekin oli jossain määrin epäselvää, oliko hän lähtenyt Mäntsälään taivuttelemaan kapinallisia antautumaan vai jatkamaan kapinaa.
Kosolan jo tuolloin runsaaksi yltynyt alkoholinkäyttö ei tehnyt selvittelyistä helpompaa, ja se myös tuskastutti osaa tiukan uskonnollisista pohjalaiskannattajista.
Vuosina 1929-1932 toiminut äärioikeistolainen lapuanliike painosti poliittisia päättäjiä erilaisilla lähetystöillä, kansalaiskokouksilla, väkivallalla, sen uhalla ja poliittisella terrorilla.
Tunnetuin toimintatapa olivat muilutukset eli kommunistien, vasemmistolaisten ja lopulta kenen tahansa liian ”maltillisiksi” leimattujen poliitikkojen sieppaukset ja kyyditykset. Yksi kohutuimmista oli presidentti K.J. Ståhlbergin ja tämän Ester-vaimon kyyditys lokakuussa 1930, joka vieraannutti suuren osan liikettä passiivisesti tukeneista maltillisemmista porvaripiireistä.
Monet lapuanliikkeen vaatimuksista kuitenkin toteutuivat. Kesällä 1930 kommunistien lehdet lakkautettiin, kommunistiset kansanedustajat vangittiin ja lapuanliike käytännössä saneli hallituksen kokoonpanon. Syksyllä 1930 niin ikään painostuksen alla valittu uusi eduskunta hyväksyi ”kommunistilait”, jotka käytännössä kielsivät koko puolueen toiminnan,
Lapuanliikkeen kannatus hiipui, kun sen ensisijaiset tavoitteet oli saavutettu. Tiettyä ironiaa voi nähdä siinä, että liike lakkautettiin toukokuussa 1932 samoilla laeilla ja mekanismeilla, jotka Kosola ja kumppanit olivat ajaneet läpi kommunismin kieltämiseksi.
Lapuanliikettä painolastina pitäneet uudet äärioikeistojohtajat Vilho Annala ja Bruno Salmiala suhtautuivat epäluuloisesti Kosolaan. Liikkeen jatkoksi perustettu IKL irtisanoutui siitä ja syytti, ettei lapuanliike ollut kyennyt ”teoreettisesti ratkaisemaan” kommunismin syitä. IKL oli paitsi entistä jyrkempi myös selvästi akateemisempi ja kaupunkilaisempi kuin vahvasti agraariseen talonpoikaisideologiaan nojannut lapuanliike.
Lapuanliikkeen kaatumisen jälkeen Vihtori Kosola oli väsynyt, katkera, alkoholisoitunut ja velkaantunut mies. Alkuvuodesta 1933 Kosolan tilat myytiin pakkohuutokaupassa pojalle Niilo Kosolalle. Vihtori Kosola irtaantui myös lakonmurtajien yhdistyksestä Vientirauhasta Martti Pihkalan ja IKL-väen kanssa syntyneiden erimielisyyksien vuoksi.
Syksyllä 1936 professorit Annala ja Salmiala päättivät eduskuntaryhmän tuella siirtää muodollisenkin johtoaseman itselleen. IKL:n neuvottelukunta valitsi Annalan uudeksi puheenjohtajaksi.
Varapuheenjohtajaksi alentaminen merkitsi käytännössä Vihtori Kosolan poliittisen uran loppua. Kertoman mukaan hän sanoi kotiin palattuaan:”Matkalippu loppui”.
Vallanvaihtoa ei ehditty kuitenkaan virallisesti julkistaa ennen kuin Kosola menehtyi keuhkokuumeeseen joulukuussa 1936 vain 52-vuotiaana. Lapualla hänelle järjestettiin juhlavat hautajaiset, joihin osallistui yli 2000 henkilöä.
Kosolan aikuiseksi asti eläneistä lapsista keskimmäisestä eli Niilo Kosolasta tuli sotien jälkeen kokoomuksen kansanedustaja, ministeri ja eduskunnan toinen varapuhemies.
Jo aikalaiset olivat erimielisiä lapuanliikkeen perimmäisistä pyrkimyksistä, Vihtori Kosolan roolista niissä ja liikkeen hajaannuksen syistä.
Kosolan puolustajat pitivät häntä ”isänmaallisena, suoraselkäisenä ja pohjimmaltaan lempeänä miehenä”, joka joutui toistuvasti taipumaan lapuanliikkeen jyrkän ja väkivaltaisen siiven edessä. Vastakkaisen näkemyksen mukaan Kosola oli pesunkestävä fasisti, joka ajoi joukkoineen Suomeen samanlaista yhteiskuntaa kuin ihailemansa Mussolinin Italia ja Hitlerin Saksa.
Historiantutkijoista esimerkiksi Juha Siltala, Teemu Keskisarja ja Oula Silvennoinen ovat yhtä mieltä siitä, että lapuanliikkeen juuret olivat sisällissodassa, antikommunismissa ja fasismin ihailuissa sekä demokratian halveksunnassa.
Siltalan mukaan lapuanliike piti parlamentaarisen demokratian vaatimia enemmistöpäätöksiä ja laillisuuspohjaa toiminnan jarruna ja heikkouden osoituksena.
Keskisarja korostaa sisällissodan jälkien ohella talonpoikain ”pula-ajan potutusta” ja Saksan ja Italian fasismin ihailua.
— Kuten tunnettua, finanssi- ja teollisuuspiirit Suomessa mielellään rahoittivat oikeistoradikalismia, vastavoimana ay-liikkeelle ja vasemmistolle, Keskisarja muistutti Ylen haastattelussa.
Suomalaista fasismia tutkinut Silvennoinen menee pidemmälle: hänestä liike oli yritys viedä sisällissota loppuun, tehdä selvää Suomen tasavallasta ja perustaa sen tilalle valkoinen Suomi. Hänen mukaansa nekin, jotka eivät kannattaneet vallankaappauspyrkimyksiä ja kavahtivat väkivaltaisuuksia, tukivat lapuanliikettä jonkin aikaa sen voimakkaan kommunismin vastustamisen takia.
Lähteitä: Silvennoinen-Tikka-Roselius: Suomalaiset fasistit – mustan sarastuksen airuet (WSOY, 2016), www.lapuanhelemi.fi, Yleisradio.