Kahden tulen välissä

Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti syksyllä 2015 luovuttavansa Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön, keräsi se laajasti kehuja myös opposition riveistä.

– Sipilä osoitti hienoa henkilökohtaista arvojohtajuutta, tviittasi jopa ikuisena räksyttäjänä tunnettu vihreiden Ville Niinistö.

Nopeaa on ajan riento, ei voi muuta sanoa.

Oppositiolta ei nimittäin ole tuon jälkeen juuri kehuja hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kuultu. Päinvastoin, haukkuja on tullut senkin edestä.

Hallituksen linjaa on moitittu vihervasemmistolaisten oppositiopuolueiden suunnalta epäinhimilliseksi ja ihmisoikeuksia polkevaksi.

Mainittu Ville Niinistö on ollut yksi kärkkäimpiä arvostelijoita.

Samaan aikaan perussuomalaiset ja muut maahanmuuttokriittiset ryhmittymät ovat moittineet hallituksen turvapaikkapolitiikkaa liian löperöksi, hyysääväksi ja Suomen turvallisuutta murentavaksi.

Sanan säilät ovat olleet kiivaita, paikoin avoimen rasistisia.

Kaikkein kärkkäimmän arvostelun kohteeksi on joutunut keskusta.

Kritiikki on ollut niin kiihkeää, että Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen julisti keskustan ja perussuomalaisten välisen taistelun olevan koko eduskuntavaalien pääasetelma.

Laajassa Oulun vaalipiiriin keskittyvässä artikkelissaan Nieminen asetti keskustan ainoaksi vastavoimaksi perussuomalaisten maahanmuuttokriittiselle populismille.

Niemisen mukaan kohtalon kysymys on, kummalle puolelle kansan hiljainen enemmistö kallistuu.

Haukkujen keskellä ei ole kiva olla, sen tietää jokainen. Mutta maahanmuuttokeskustelun asetelmassa on jotain sellaista, jota keskustalaiset voivat kenties katsoa myös ihan hyvillä mielin.

Kun kaksi keskustelun ääripäätä kohdistaa kritiikkinsä samaan osoitteeseen, eikö se silloin tarkoita,
että keskusta sijaitsee nimensä mukaisesti niiden keskellä?

Ääripäissä on aina omat vaaransa. Mielipiteet rakentuvat helposti vain yhdenlaisen näkökulman varaan.

Keskellä näkökantoja rakennetaan molemmista suunnista tulevien argumenttien avulla.

Keskellä näyttäisi olevan myös suurin osa suomalaisista.

Niukka enemmistö suhtautuu maahanmuuttoon myönteisesti, mutta samaan aikaan heillä on paljon mielessä kysymyksiä ja epäilyksiä.

Ehkä sen voi tiivistää toteamukseen, että hädänalaisia autetaan ja kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan, mutta liian sinisilmäinen ei saa olla.

Näistä piti tulla maahanmuuttovaalit. Ja sitä ne ovat osin olleetkin.

Hätkähdyttävää on kuitenkin ollut, kuinka huonosti puolueet osaavat asiasta puhua. Oulun seksuaalirikostapausten jälkeen vihervasemmistolaiset puolueet ovat olleet maahanmuutosta hipihiljaa.

Pääministeri Sipilä on tänä keväänä kertonut, että hän tarjosi taloaan muslimimaassa vainotulle kristitylle perheelle. Muuten keskusta ei ole suoranaisesti vastannut perussuomalaisten esittämään arvosteluun.

Aivan viimeisinä viikkoina on kuitenkin tapahtunut muutosta.

Vaaliväittelyissä Sipilä on asettunut näkyvästi puolustamaan niitä arvoja, joiden takana keskusta seisoo.

Se on hyvä veto, vaikka aihe onkin herkkä ja tulenarka.

Vastuu se on jonkun näistäkin asioista kannettava.