Kela laski: Lapsilisän ostovoima romahti
Lapsilisien ostovoima on heikentynyt voimakkaasti ennen kaikkea siksi, että niitä ei ole sidottu indeksiin, Kela kertoi.
Kelan mukaan lapsilisien reaaliarvo on laskenut erityisesti inflaation seurauksena. Ensimmäisestä lapsesta maksettavan lapsilisän reaaliarvo on pudonnut liki kolmanneksen ja toisesta lapsesta lähes 40 prosenttia verrattuna 2000-luvun alun tasoon.
Esimerkiksi vuonna 2025 ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä oli noin 95 euroa kuukaudessa. Jos etuus olisi sidottu indeksiin, vastaava summa olisi noin 156 euroa.
Vuosina 2011–2012 lapsilisä oli sidottu kansaneläkeindeksiin, minkä jälkeen indeksit jäädytettiin. Vuonna 2016 indeksisidonnaisuus poistettiin kokonaan laista.
Kelan tutkijoiden analyysin mukaan lapsilisien heikentynyt ostovoima näkyy lapsiperheiden toimeentulossa ja lapsiköyhyyden kehityksessä.