Tätä moni ei hoksaa lomareissulla – Voi tulla todella kalliiksi
Moni vuokraa kesälomareissullaan ulkomailta auton, jolla voi huristella vierailumaassa kätevästi paikasta toiseen.
Moni kuitenkin unohtaa, että ulkomailla vuokratun auton liikennevakuutuksen ehdot voivat olla paljon surkeammat kuin Suomessa, huomauttaa Liikennevakuutuskeskus.
Suomessa autoilijat ovat tottuneet siihen, että liikennevakuutuksen tarjoama suoja on melko kattava. Ulkomailla vuokrattavan auton tai muun ajoneuvon vuokrahintaan kuuluu kuitenkin usein vain perustason liikennevakuutus.
Mitä kauemmas matkustaa, sitä kirjavammaksi vakuutusehdot voivat muuttua, tiedotteessa sanotaan.
Ulkomailla vakuutuksen vähimmäistaso ei esimerkiksi useinkaan sisällä korvauksia kuljettajan omista henkilövahingoista.
Myös korvausmäärissä on maakohtaisesti huomattavia eroja. Suomessa henkilövahingot korvataan ilman ylärajaa, mutta näin ei ole edes kaikissa Euroopan maissa.
Toisille henkilöille aiheutetuista vakavista vammoista voi itse joutua korvausvastuuseen, mikäli kustannukset ylittävät vakuutuksen korvaaman ylärajan.
Vuokraaja voi myös joutua korvausvastuuseen, jos ajoneuvoa vahingoitetaan tai se varastetaan, ellei vakuutukseen sisälly turvaa näiden varalle.
– Siksi vakuutuksen ehtoihin kannattaa tutustua ennakkoon, ettei kolaritilanteessa tule ikäviä yllätyksiä, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen varoittaa tiedotteessa.