Toimittajalta | Droonisotku tuo muistoja Kekkosen Suomesta – tiedottamisesta jää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia
Valtiovallan viestintä Kaakkois-Suomeen pudonneista drooneista on surkuhupaisalla tavalla tuonut mieleen muistikuvia kaukaa vuosikymmenten takaa.
Kun Helsinki-Vantaalle laskeutui jälleen kaapattu neuvostoliittolainen matkustajakone, tv-uutisiin ja lehdistöön ilmaantui hermostuneen ja kiusaantuneen näköisiä virkamiehiä ja ministereitä paksusankaisissa silmälaseissaan hokemassa ulkoa opeteltuja tai paperista luettuja liturgisia lauseita.
No, ehkä kehitystäkin on tapahtunut. Palmusunnuntain droonisirkus Kouvolassa ja Luumäellä osoitti kuitenkin, että tosipaikassa suomalainen viranomainen muuttuu yhä seipäänjäykäksi, niukkuutta jakavaksi harmaaksi muuriksi.
Tiedotustilaisuuksiin marssitetaan kyllä kattava kavalkadi virkapukuisia valtionhallinnon edustajia, mutta niiden jäljiltä jää tämän tästä enemmän kysymyksiä, kuin esitettyihin on saatu vastauksia.
Samalla kun itärajan pinnassa taivas putoaa niskaan, parhaat tiedonlähteet eivät löydy salkkuherrojen tiedotteista vaan tavallisten ihmisten keittiönikkunoista.
Nytkin Kouvolan Savistontiellä katseltiin tai kuunneltiin, kun ukrainalainen lentävä pommi pörräsi pihan yli ja poliisi tai palokunta tuli häätämään väkeä kodeistaan ilman sanan puolikasta selitystä.
Noin 300 metrin päässä lennokin putoamispaikasta asuva yrittäjä Toni Saikkonen kertoi maanantaina Ilta-Sanomille, että kananmunatkin jäivät pannulle, kun äkkilähtö tuli.
Saikkonen kertoi myös ihmettelevänsä sitä, miten koko tilanne hoidettiin, ja miksi vaarallisia lennokkeja räjähdelastissa on päästetty pitkälle Suomen rajojen sisälle.
Hyvä kysymys, kun ne Ukrainassa ja Venäjälläkin yritetään yleensä ampua alas.
Jälleen kerran samaan aikaan virallinen Suomi leikki osin kuurupiiloa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) nautti lomasta ulkomailla ja lopulta median tavoittamana antoi hähmäisiä vastauksia kysymyksiin, joita totisesti oli ilmassa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ymmärsi sentään tulla nöyrästi median eteen edes yrittämään selittämistä, vaikka viranomaisten ”tilannekuva” tuntui olevan yhtä sumuinen kuin sunnuntaiaamu kaakonkulmalla.
Orpo on tehnyt myös rivien välissä selväksi, ettei viranomaisten tiedottaminen ole ollut tyydyttävää, vaikka onkin pidättäytynyt suoran julkisen kritiikin jakamiselta.
Suomalainen turvallisuusjärjestelmä on viritetty huippuunsa, tai niin on ainakin kerrottu. Kaikki keskeiset päättäjät ja viranomaisetkin on käytetty maanpuolustuskursseilla juuri tällaisia tilanteita varten.
Mutta onko toiminta sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla tilanteessa, jossa koko meneillään oleva vuosikymmen on ollut pelkkää kriisiä koronapandemian puhkeamisesta eurooppalaiseen suursotaan ja holtittomaksi muuttuneen Yhdysvaltojen huseeraamiseen maailmalla?
Eipä siltä näytä.
Aivan perustellusti droonikeskustelussa on kyselty, miksi suomalaisille pitää välittää radiossa torvet soiden tietoa toisella puolella Suomea mehiläispesiä tyhjentelevästä karhusta, kun räjähdelastissa olevan, tuntemattoman sotakoneen tunkeutuessa kymmeniä kilometrejä sisämaahan, viranomaiset päättävät ”arvioida tilannetta”.
Nyt tietoa vieraan vallan räjähtävistä vehkeistä alkoi tihkua vasta hyvän aikaa sen jälkeen, kun ne olivat kyntäneet kymenlaaksolaista maastoa. Pääministeri Orpo on nyttemmin myöntänyt, että ”jälkikäteen ajatellen” alueen asukkaita olisi ehkä ollut syytä informoida.
Varmaankin olisi. Nyt ihmisiä häädettiin paistinpannun ääreltä evakkoon ilman, että kukaan kunnolla kertoi, onko kyseessä harjoitus, sota vai jotain muuta.
Sotilaidenkin selitykset siitä, että droonit ovat ”pieniä kohteita” ja ”sataprosenttista suojaa ei ole”, alkavat maistua puulta.
Ukrainan sotaa ja droonien kehitystä on ollut aikaa seurata neljä vuotta. Jos kynnys antaa vaaratiedote on korkeampi kuin droonin lentokorkeus, järjestelmässä taitaa olla valuvika.
Kansalaisia ei pidä kohdella kuin lapsia, joille ei voi kertoa totuutta, koska he saattavat pelästyä. Suomalaiset sietävät kyllä epämiellyttävääkin tietoa, mutta eivät epävarmuutta ja viranomaisten ylimielistä vaikenemista.
Ukrainan sodalle ei ole näkyvissä loppua ja sen sivunäyttämö on nyt pystytetty Suomen lähialueille. Siksi radion tai kännyköiden ”karhukellot” on syytä virittää kilkattamaan myös silloin, kun taivaalta sataa jotain muuta kuin jäätävää tihkua.
Korjaus 1.4. klo 14.53: Ukrainan sotaa on seurattu neljä, ei viisi vuotta.