Kaupunkiaktivismin pioneeri todistaa, kuinka suuruuden tavoittelijat ja grynderit ovat vallanneet Helsingin kehittämisen

Pääministerikriisin keskellä on jäänyt monta tärkeää puheenvuoroa vaille huomiota. Yksi niistä on ympäristöjuristi Lauri Nordbergin syntymäpäivähaastattelu (HS 7.12.).

Nordberg, 80, on ollut kaupunkiaktivisti 1960-luvulta lähtien – siis ennen kuin esimerkiksi vihreitä oli olemassakaan. Hän on ajanut näkemyksiään SDP:n jäsenenä. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa hän oli yli 20 vuotta.

Nyt Nordberg on syvästi huolissaan nykyisestä kaupungistumiskehityksestä, yltiötiivistämisestä ja korkeasta rakentamisesta.

”Minusta Helsingin kasvua pitäisi hillitä, se olisi sekä helsinkiläisten että muun Suomen etu. Ei tänne voi ahtaa kahtasataatuhatta ihmistä lisää. Jokaista vapaata plänttiä ei voi rakentaa, eikä puistoihin pidä koskea”, Nordberg sanoo.

Nordbergin mukaan asukkaiden viihtyvyys oli hänen aikanaan tärkeä motiivi kaupungin kehittämisessä.

”Nyt henki on toinen. Kaikki on potentiaalista rakennusmaata. Kaupunkisuunnittelussa ensisijainen tavoite ei ole kaunis, viihtyisä ja terveellinen elinympäristö, vaan mahdollisimman suuri rakennusoikeus”, Nordberg tiivistää.

Vihreät ovat hypänneet suuruuden tavoittelijoiden ja grynderien kelkkaan.

Nordbergin puheenvuoro on tietysti kritiikkiä ylipormestari Jan Vapaavuoren johtamaa kokoomuslaista linjaa kohtaan.

Mutta kiinnostavaa on ymmärtää – rivien välistä – kuinka vihreät ovat hypänneet suuruuden tavoittelijoiden ja grynderien kelkkaan.

Kokoomus (23 paikkaa kaupunginvaltuustossa) on Helsingin suurin puolue, mutta ilman toiseksi suurimman eli vihreiden (21 valtuustopaikkaa) myötävaikutusta valtavan kasvun politiikka ei olisi mahdollinen. Yhdessä näillä kahdella puolueella on Helsingin valtuuston enemmistö.

Kiinnostava on myös Nordbergin näkemys, että Helsingin kasvua pitäisi hillitä.

Tätä ei rohkene keskustakaan kiemurtelematta vaatia. Sitä mieltä keskustassa varmaankin ollaan, mutta suoraan sitä ei oikein uskalleta sanoa.

Hokema ”kaupungistuminen on globaali trendi, eikä sille voi mitään” kummittelee ainakin alitajunnassa, vaikka keskustan jos kenen pitäisi ymmärtää, että politiikka on se keino, jolla trendeihin voi vaikuttaa.

Hokemaa näkee ja kuulee tosin yhtenään. Siitä puhuvat poliitikot, ja sitä toistellaan mediassa. Ehkä siksi kasvukriitikkojen ääni ei kuulu – ja jos kuuluukin, vastarintapesäkkeet ovat pienehköjä, lähinnä huolta omasta kotiympäristöstä.

Sellainen on myös Nordbergin viimeisin aktiivisuuden osoitus. Hän oli puolustamassa puistoaluetta Haagan Riistavuoritapahtumassa.

”Nyt sinne ehdotetaan kerrostaloja, joiden korkeutta ei kerrota. Suurin osa Riistavuoren puiston metsiköistä ja kallioista hävitettäisiin”, Nordberg kertoo.

On aivan varmaa, että suuri osa helsinkiläisistä ei pidä suuruutta tavoittelevien poliitikkojen ja viranhaltijoiden sekä gryndereiden liitosta. Kun johtotähtenä on ”mahdollisimman suuri rakennusoikeus”, ihmisen mittakaava häviää yltiötiivistämiselle.

Helsingin – tai koko pääkaupunkiseudun – kasvun hillitsemiseen ei tosin ole helppoja keinoja. Suomi on vapaa maa, ja jokaisella tulee olla oikeus asua, missä haluaa. Yksi selvä konsti toki on: ei anneta yltiökaupungistumiselle lisää vauhtia valtion varoin.

Ja niille, jotka pohtivat aluepoliittisten toimien tehostamista, paikkasidonnaisuudesta vapaiden työsuhteiden lisäämistä ja muita modernin aluepolitiikan keinoja, Nordbergin viesti antaa uutta intoa.