Sisäpolitiikka on rempallaan
Presidentti Urho Kekkonen tokaisi joskus, että jos jommankumman pitää olla rempallaan, ulko- tai sisäpolitiikan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka. Tämä sutkautus sopii erinomaisesti Suomen tämän hetken tilanteeseen.
Ulkopolitiikasta vallitsee Suomessa laaja yksimielisyys.
Eduskunta hyväksyi viime vuonna Nato-jäsenyyden hakemisen erittäin suurella enemmistöllä.
Viime päivinä sama yksimielisyys on näkynyt itärajan sulkemisessa. Oppositio on tukenut Petteri Orpon (kok.) hallituksen toimia asiassa, vaikka ministereiden kompurointi päätösten valmistelussa olisi antanut aihetta isompaankin kritiikkiin.
Sen sijaan sisäpolitiikassa hallituksen ja opposition railo on revennyt suuremmaksi kuin pitkiin aikoihin. Tämä näkyy erityisesti eduskunnan työssä.
Ilmapiirin kärjistymisestä kertoi tämän viikon keskustelu opposition vaihtoehtobudjeteista. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) tyrmäsi opposition ehdotukset kauniisti sanottuna värikkäällä retoriikalla.
Rahaministerit ovat ennenkin rusikoineet opposition vaihtoehtobudjetteja, mutta Purra ylitti kirkkaasti edeltäjien suoritukset. Puhe olisi sopinut paremmin perussuomalaisten vaaliteltalle kuin eduskunnan puhujakorokkeelle.
Purra yritti ehkä kiinnittää huomion pois hallituksen ongelmista. Talous sakkaa, hyvinvointialueiden rahat eivät riitä, työmarkkinoiden ilmapiiri kiristyy päivä päivältä eivätkä hallituspuolueet kykene lunastamaan vaalilupauksiaan velassa elämisen lopettamisesta.
Purra noudatti samaa taktiikkaa kuin aikoinaan pääministeri Paavo Lipponen (sd.). Mitä pahempia ongelmia hallituksella oli, sitä rajummin Lipponen hyökkäsi keskustaoppositiota vastaan – ja keräsi haukuillaan otsikot.
Politiikan kahtiajaon kärjistymistä selittää ennen muuta hallituspohja. Maata hallitsee nyt sataan vuoteen oikeistolaisin hallitus.
Tällä viikolla on uutisoitu myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan työn ajautumisesta kaaokseen. Oppositio ja hallitus syyttelevät toisiaan säästölakien käsittelyn jarruttamisesta.
Valiokunnan työskentelyilmapiiri on mennyt niin huonoksi, että joidenkin jäsenten mukaan se vaarantaa jo jäsenten henkisen terveyden ja hyvinvoinnin.
Sattumaa tai ei, samanlaisia uutisia valiokunnasta saatiin viimeksi vaalikauden 2015-2019 lopulla, jolloin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen soteuudistus juuttui valiokuntaan. Valiokunnan puheenjohtajana toimi oppositiopuolueen edustaja Krista Kiuru (sd.). Hän johtaa valiokuntaa nytkin.
Keskustan Hilkka Kemppi taisi osua lähemmäksi totuutta muistuttamalla, että vikaa on sekä valiokunnan puheenjohtajassa Kiurussa että varapuheenjohtaja Mia Laihossa (kok.).
”Valiokuntaa pitäisi johtaa hallituksen ja opposition yhteistyössä ja tällä hetkellä sellaista yhteistyötä ei ole. Koko valiokunta voisi katsoa peiliin ja lähteä puhtaalta pöydältä asiat edellä”, Kemppi totesi Helsingin Sanomissa torstaina.
Politiikan kahtiajaon kärjistymistä selittää ennen muuta hallituspohja. Maata hallitsee nyt sataan vuoteen oikeistolaisin hallitus. Opposition päävoima löytyy puolestaan eduskunnan vasemmalta laidalta.
Vaalikausi on vasta alussa, mutta jo nyt on nähtävissä, mihin poliittisen keskustan heikkeneminen johtaa. Tällä menolla sisäpolitiikka voi mennä niin rempalleen, että se vaikeuttaa jo ulkopolitiikankin hoitoa.
Äänestäjät osaavat korjata ongelman seuraavissa vaaleissa, jos keskusta kykenee tarjoamaan rakentavan vaihtoehdon repivälle vastakkainasettelulle.