Näkökulma: Patriootteja vai terroristeja – amerikkalaiset elävät nyt kahdessa eri todellisuudessa, ja seuraukset ovat kylmääviä
Torstaiaamuna Suomen aikaa Yhdysvaltojen kongressi vahvisti virallisesti demokraattien Joe Bidenin voiton presidentinvaaleissa. Normaalisti vaalituloksen vahvistaminen on muodollisuus, mutta ei tällä kertaa.
Keskiviikkoillan aikana maailma joutui seuraamaan käsittämätöntä tapahtumasarjaa, kun istuvan presidentin Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressirakennukseen ja pakottivat kongressin keskeyttämään istuntonsa. Neljä ihmistä kuoli ja reilut 50 ihmistä pidätettiin.
Yhdysvaltojen kongressia ei ole vallattu sitten vuoden 1814. Tuolloin asialla olivat britit.
Mellakan jälkeiseen aamuun heränneessä Washingtonissa päällimmäisin kysymys oli: miten tämän annettiin tapahtua? Miksi paikalla oli vain pieni joukko poliiseja, vaikka Trump kannattajineen oli suunnitellut tammikuun 6. päivän tapahtumia avoimesti jo viikkokausia?
Trump on lietsonut seuraajissaan vihaa vaalipäivästä lähtien ja kehottanut heitä taistelemaan vaalien ”varastamista” vastaan. Tammikuun 6. päivä oli ladattu täyteen odotuksia, ja kannattajat oli kutsuttu Washingtoniin suureen Save America -mielenosoitukseen.
140 edustajainhuoneen republikaanijäsentä ja 12 republikaanisenaattoria oli ilmoittanut ennakkoon, etteivät he suostu vahvistamaan Bidenin valitsijamiesten ääniä tietyissä vaa’ankieliosavaltioissa.
Washingtoniin kerääntyneet tuhannet ihmiset odottivat aidosti, että 6. tammikuuta olisi päivä, jolloin vaalitulos kääntyisi kongressissa Trumpin eduksi.
Viikkoja jatkuneen disinformaatiokampanjan seurauksena kongressiin hyökännyt väkijoukko oli aivopesty ajattelemaan, että he olivat pelastamassa demokratiaa.
Ennen mellakoitsijoiden hyökkäystä Trump oli henkilökohtaisesti kehottanut heitä marssimaan kongressiin. Trump puhui väkijoukolle Washingtonissa samaan aikaan kun kongressi aloitti istuntonsa Bidenin presidenttiyden vahvistamiseksi.
Puhujalavalle nousivat myös Trumpin asianajaja Rudy Giuliani ja Trumpin pojat Donald Jr. ja Eric. Kaikkien viesti oli sama: Bidenin voittoa vastaan oli taisteltava.
Puheensa jälkeen Trump itse palasi Valkoiseen taloon. Trumpin avustajat kuvailivat toimittajille, kuinka tämä seurasi ”lähes innostuneena” tv-kanavien lähetyksiä kannattajiensa tunkeutumisesta kongressirakennukseen.
Trump ei suostunut lähettämään kansalliskaartia kongressin suojaksi, minkä vuoksi mellakoitsijat saivat rähinöidä useita tunteja rakennuksen sisällä ennen kuin se tyhjennettiin.
Viime vuonna Trump käytti useaan otteeseen kansalliskaartia Black Lives Matter -mielenosoitusten hajottamiseen. Myös kongressilla oli kansalliskaarti turvanaan BLM-mielenosoitusten aikana viime kesänä.
Nyt kongressia turvasi vain Capitol-kukkulan poliisi. Kansalliskaartin käyttämiseen antoi luvan lopulta varapresidentti Mike Pence.
Avustajiensa painostamana Trump taipui lopulta julkaisemaan videon, jossa hän kehotti kannattajiaan palaamaan kotiin – mutta myös sanoi rakastavansa ja ymmärtävänsä heitä.
Facebook poisti myöhemmin Trumpin videon alustaltaan, koska se sisälsi niin paljon valheellisia väitteitä vaalituloksesta. Sekä Facebook että Twitter ilmoittivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa jäädyttävänsä Trumpin tilit määräajaksi.
Yhdysvalloissa kysytään nyt, miten kongressin turvatoimet epäonnistuivat niin totaalisesti.
Paikan päältä kuvatuissa videoissa näkyy selvästi, että poliisien määrä oli täysin alimitoitettu. Mellakoitsijat pääsivät helposti etenemään kongressirakennuksen sisälle, aina kongressin istuntosaliin asti.
Kesti yli kolme tuntia ennen kuin FBI:n erikoisjoukot tulivat paikalle ja tyhjensivät rakennuksen. Senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet joutuivat piiloutumaan hyökkääjiltä kongressin tiloihin ennen kuin heidät saatiin evakuoitua.
Salainen palvelu kiidätti varapresidentti Pencen ulos rakennuksesta viimeisellä hetkellä. Fanaattisimmat Trumpin kannattajat pitävät Penceä petturina, koska tämä ei suostunut taipumaan Trumpin tahtoon ja rikkomaan lakia.
Eräs näkyvimmistä Trumpin vaalipetosväitteiden puolesta kampanjoineista lakimiehistä oli useita päiviä aikaisemmin vaatinut Twitterissä Pencen teloittamista petturuudesta, mikäli tämä ei tue Trumpin yritystä kumota vaalitulos.
Trump itse oli päiväkausia painostanut Penceä jättämään Bidenin vaalivoiton vahvistamatta. Perustuslain mukaan varapresidentillä ei ole valtaa päättää asiasta.
Monet amerikkalaispoliitikot ovat jo vaatineet itsenäistä tutkintaa turvallisuustoimien täydellisestä epäonnistumisesta. On hätkähdyttävää, että Yhdysvaltain ylin hallintorakennus oli näin helppo vallata useiden tuntien ajaksi. Millaisen viestin tämä lähettää maan ulkopuolisille vihollisille?
Lisäksi ratkaistavana on Trumpin asema. Voiko mies, joka on yllyttänyt fanaattisia kannattajiaan valtaamaan kongressin, jatkaa presidenttinä edes kahta jäljellä olevaa viikkoa?
Mediaraporttien mukaan republikaanit pohtivat Trumpin siirtämistä syrjään perustuslain 25. lisäyksen nojalla. Demokraatit pohtivat uuden virkarikosprosessin käynnistämistä.
Trump itse taipui Bidenin vaalivoiton vahvistamisen jälkeen ensimmäistä kertaa sanomaan, että hän hyväksyy rauhanomaisen vallanvaihdon. Vaalitulosta hän ei edelleenkään suostu hyväksymään.
Kaikista suurin kysymys on kuitenkin se, miten Yhdysvallat voi jatkaa eteenpäin, kun puolet kansasta elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Eilen nähtiin, että disinformaation ja salaliittoteorioiden systemaattisella levittämisellä on todellisia, erittäin vaarallisia seurauksia.
Torstaina julkaistun YouGov-sivuston mielipidemittauksen mukaan 45 prosenttia republikaaneista hyväksyi kongressiin tehdyn hyökkäyksen. 50 prosenttia republikaaneista kuvaili hyökkääjiä mielenosoittajiksi ja 30 prosenttia isänmaallisiksi.
52 prosenttia republikaaneista piti Joe Bidenia erittäin tai melko syyllisenä hyökkääjien tekoihin (28 prosenttia katsoi syylliseksi Trumpin).
Vertailun vuoksi: demokraateista 96 prosenttia tuomitsi hyökkäyksen ja 96 prosenttia piti Trumpia syyllisenä siihen. 78 prosenttia demokraateista kuvaili hyökkääjiä kotimaisiksi terroristeiksi ja 74 prosenttia ekstremisteiksi.
Samalla disinformaatiokampanja jatkui. Fox News ja muut Trumpia myötäilevät tv-kanavat ja sosiaalisen median vaikuttajat riensivät jo torstaina levittämään ”tietoja”, että hyökkäyksen takana olikin äärioikeistoa vastustava Antifa-liike, joka oli soluttautunut Trumpin kannattajien joukkoon.
Antifan soluttautujista puhui muun muassa Foxin puheohjelman juontaja Laura Ingraham lähetyksessään. Samaa salaliittoteoriaa levitti myös Trumpia uskollisesti tukeva republikaanien kongressiedustaja Matt Gaetz puheessaan kongressissa torstaina.
Kun Biden vannoo virkavalansa 20. tammikuuta, maa on kahtiajakautunut paitsi poliittisten mielipiteidensä puolesta, myös ymmärryksessään siitä, mikä on totta ja mikä valhetta. Puolet kansasta ei hyväksy Bidenia legitiimiksi presidentiksi.
Keskusteluun nousee yhä vahvemmin myös se, mikä on sosiaalisen median alustojen rooli tässä kaikessa. Sallivatko ne edelleen höyrypäisten QAnon-salaliittoteorioiden levittämisen? Poistavatko Twitter ja Facebook Trumpin tilit pysyvästi vai antavatko ne hänen jatkaa valheidensa levittämistä?
Selvää on ainakin se, että yhä useammat Trump-mieliset sosiaalisen median käyttäjät siirtyvät vuonna 2018 perustettuun Parleriin, joka ei harrasta faktantarkistusta edes sitä vertaa, mitä Twitter ja Facebook tätä nykyä tekevät.
Samoin fanaattisimmat Trump-uskovaiset ovat jo siirtyneet suurin joukoin Fox Newsilta Newsmaxin ja OAN:n katsojiksi petyttyään siihen, että Fox News on muiden uutiskanavien tavoin julistanut Bidenin presidentinvaalin voittajaksi.
Eilen nähtiin, mitä tällaisesta kuplautumisesta voi pahimmillaan seurata. Kukaan ei tiedä, mitä vielä on edessä.
Biden on useaan kertaan sanonut, että hän haluaa olla presidentti yhtä lailla niille, jotka eivät äänestäneet häntä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kansakunnan yhdistämisessä hänellä on edessään täysin ylivoimainen tehtävä.
Täydennetty 7.1. klo 20.49 YouGov-kyselystä ilmoitettuja prosenttilukuja.