Kypäräpappi ei koskaan kadonnut – Kirsi Pihan tapaus kertoo paljon muustakin kuin kokoomuksen epätoivosta oppositiossa

Oikeistolaidalla kannattaisi muistaa kokoomuslegenda Tuure Junnilan opit, toimittaja Lauri Heikkilä kirjoittaa näkökulmassaan
Näkökulma

Kokoomuksen aatepohjaan tulee aina kuulumaan oikeistolaisuus ja konservatiivisuus, vaikka puolue on yrittänyt aika ajoin häivyttää molempia leimoja.

Kuten kaikki perinteiset suuret puolueet, myös kokoomus on kerännyt sisälleen monenlaista aatetaustaa vuosien mittaan. Yhdistävä tekijä on aina ollut oikeistolaisuus, vaikka välillä puheenjohtajien suulla puolueen linjasta onkin puhuttu keskusta-oikeistolaisuutena.

Kuluvalla vaalikaudella puheenjohtaja Petteri Orpo alkoi puhua maltillisesta oikeistolaisuudesta. Tämä tarkoitti symbolisesti noja-asennon muuttumista keskitien ja oikean laidan välistä selvästi oikealle.

Sydän on oikealla -kampanja antaa selvän viestin: kokoomus on oikealla. Maltillinen keskitie ja tietysti poliittinen vasemmisto ovat kokoomuksen vastavoimia.

Keskusta-vasemmistolaisen hallituksen ollessa vallassa opposition asema on luonnostaankin olla oikeisto-oppositio.

Kuitenkin oikeistolaisuus ja sen kylkeen perinteisesti liitetty konservatiivisuus ovat niitä kokoomuslaisia asioita, joiden kanssa puolue nyt kipuilee eniten, sillä kokoomuksella on nyt voimakas haastaja politiikan oikealla laidalla, toisin kuin käytännössä koskaan sotien jälkeisenä aikana.

Kokoomus valitsi nimensä reilu sata vuotta sitten tarkoittamaan yhteenliittymää. Perustamiskokouksen vuonna 1918 mukaan tarvittiin ”kansallinen kokoomus yli vanhojen, merkityksensä menettäneiden puoluerajojen, jotka jo liian kauan ovat toisistaan erottaneet samoin ajattelevia kansalaisia”.

Oikeiston yhdistäminen on ollut pitkään kokoomuksen tarkoitus. Siihen kuuluu keskelle nojaavaa linjaa, sinivihreää linjaa, perinteistä ”kirkko, koulu, armeija” -linjaa sekä voimakasta libertaristista markkinakapitalismia.

Eniten oikealla ollut linja ei ole vuotanut, sillä oikealla laidalla ei ole ollut kilpailua. Nyt siellä ovat Jussi Halla-ahon talousoikeistolaistuneet perussuomalaiset.

Helsingin pormestariehdokas, liberaali Kirsi Piha, joutui väistymään juuri näiden paineiden alla.

Oikeistolaisuus lieneekin jonkinlaisessa tienhaarassa, jota valtionhoitajuuteen tottuneen kokoomuksen oppositioasema vain korostaa.

Valtion vähäinen rooli, markkinauskoisuus, alhainen verotus ja matala sosiaaliturva ovat ajatuksia, jotka yhdistyvät nyt enemmän perussuomalaisiin kuin kokoomukseen. Isänmaallisuus-käsitteen konservatiiviset tulkinnat ovat nekin nyt ensisijaisesti perussuomalaisuutta.

Kokoomuksen oikea laita ei ehkä pidä enää, vaikka onkin ennen muodostanut kokoomuksen niin sanotun varman peruskannattajakunnan.

Kuuluisa pilapiirtäjä Kari Suomalainen kuvasi kokoomusta 1950-luvulta alkaen kypäräpäisen papin hahmolla. Perinteiset ja kovatkin arvot määrittivät puoluetta.

Kypäräpapin olisi luullut jääneen jo eläkkeelle, mutta viime ajat osoittavat sen olevan yhä mukana, eikä enää vain hiljaa takarivissä.

Helppoa ei ole keskelle nojaavilla liberaaleilla sinivihreilläkään. Tämä kokoomuksen ryhmittymä on ehkä kaikkein epävarminta puoluevalintansa suhteen, sillä heille vaihtoehtoja ovat myös ainakin keskusta, vihreät ja myös RKP, alueesta riippuen.

Liberaalia linjaa edustava Piha ei koe voivansa toimia koko kokoomuksen edustajana, joten hänelle oli varmasti luontevaa astua syrjään, niin raakaa kuin se onkin.

Monet kommentaattorit ovat kirjoittaneet kokoomuksesta kriisipuolueena. Oikeistolaisuus lieneekin jonkinlaisessa tienhaarassa, jota valtionhoitajuuteen tottuneen kokoomuksen oppositioasema vain korostaa.

Oikealla laidalla kannattaisi muistaa nyt kokoomuslegenda Tuure Junnilan (1910–1999) opit ja esimerkki. Hänelle kokoomus oli kokoomus sanan varsinaisessa merkityksessä, yhteenliittymä.

Tämä siitä huolimatta, että korostetun oikeistolainen Junnila nähtiin etenkin 1970-luvun alusta alkaen taakkana puolueelle, joka pyrki uudistumaan ja hakemaan yleisesti hyväksyttävämpää profiilia Kekkosen ajan Suomessa. Junnila haluttiin jopa potkia pois.

Junnila oli tiukasti kommunismia ja sosialismia vastaan, länsimielinen poliitikko Neuvostoliiton varjossa, tiukan talouskurin kannattaja ja presidentti Kekkosen linjan vastustaja.

Monen mielestä hänen olisi ollut parempi olla kokoomuksen ulkopuolella, esimerkiksi perustuslaillisessa puolueessa, joka perustettiin 1970-luvulla ajamaan kyseisiä Junnilalle tärkeitä asioita.

Silti hän katsoi, että on parempi toimia yhdessä ja hän tunsi jonkinlaista isällistä rakkautta kokoomusta kohtaan. Oma koti piti hoitaa kuntoon, eikä lähteä livohkaan. Hänen linjallaan oli kokoomuksessa vahvaa kannatusta, vaikkakaan ei enemmistöksi asti.

Kokoomus kipuilee oikean laitansa kanssa nyt samalla tavalla. Eroavaisuutena on, että perustuslaillinen oikeistopuolue ei saanut lopulta merkittävää kannatusta, toisin kuin perussuomalaiset nyt.

Kokoomus voi vuotaa sinne ja tänne, mistä löytyy se yhdistävä henki?

Lauri Heikkilä Toimittaja