Tarvitsemme keskustelua EU:n ja Euroopan tulevaisuudesta
Sitten kun Ukrainan sota joskus loppuu ja Donald Trumpin presidenttikausi päättyy, aukeaa Suomenkin eteen uusi geopoliittinen tilanne täydellä voimallaan.
EU kilpailee tuolloin yhtenä yksikkönä USA:n, Kiinan ja ennen pitkää Intiankin kanssa. Moni ei muista, että yhtenäisenä talousmahtina EU on Kiinan kokoa. Pystymme moneen, kunhan vain oreganisoimme itsemme oikein.
Muuan tuon tilanteen varmoista johtopäätöksistä on, että EU:n päätöksentekokykyä on oleellisesti vahvistettava. Yksi vastahakoinen maa ei saa estää tai hidastaa EU:n toimia.
Toinen varma asia on, että EU on se toimija, jonka oma etu vaatii suuria panostuksia Ukrainan jälleenrakennukseen ja puolustusinvestointeihin. Tätä varten EU:lla on oltava taloudellisia välineitä, ehkä myös uutta budjettirahaa.
Tästä seuraa toinen johtopäätös: jotta aluepolitiikka ja maatalous eivät kärsisi uudessa tilanteessa, tarvitaan EU:n budjetille isompaa kokoa. Suomeksi sanoen: jotta edes nykyisen kaltainen aluepolitiikka säilyy, on meilläkin oltava valmius rahoittaa EU:ta nykyistä enemmän.
Keskustalla on tässä vaikea paikka. Perittyjen asenteiden osalta pätee ajatus, että ”mieluummin vähemmän EU:ta kuin enemmän EU:ta.” Mielipidetiedusteluissa puolet suomalaisista katsoo, että EU:lla on liikaa valtaa. Tämä perustuu kansan kokemuksiin pikkutarkoista direktiiveistä.
Edes erillistä puolustusinvestointeihin kohdennettua veroa ei Suomessa kannateta, vaikka sellainen olisi nimenomaan Suomen etu – joko kansallisesti tai EU-tasolla toteutettuna.
Kuten Matti Vanhanen ja Vesa Vihriälä ovat todenneet, tarvitsemme perustelevaa keskustelua EU:n tulevaisuudesta. Tämä on puolueita suurempi asia.
Siksi jokaisen puolueen, eurooppalaisuutta edistävien järjestöjen, median, tutkijoiden, paikallisten viisastenkerhojen, rotareiden ja huoltoaseman pöytäkuntien kannattaa ottaa aihe puheeksi. Eikä vain tältä erää, vaan vuosiksi ja ehkä vuosikymmeniksi.
Korostettakoon, että EU:n tulevaisuutta koskeva keskustelu on erittäin isänmaallista.
Tuttavapiirini puheiden perusteella voi todeta, että kansa on tässä poliitikkoja edellä. Ensimmäiset kannanotot vahvemman EU:n puolesta kuultiin jo edelliskesän saunapuheissa.
Arvaan, että maassa on ihmisiä, jotka kokevat pelkän keskustelunkin tästä aiheesta epäisänmaalliseksi toiminnaksi.
He ovat valmiita ottamaan EU-puheet astaloiksi seuraaviin vaalitaisteluihin. Sanoisin tähän seuraavaa: juuri hän, joka ei ajattele Suomen parasta 10–20 vuotta eteenpäin, juuri hän on maalle vahingoksi. Hän jättää EU:n heikoksi Venäjän ja maailmanmahtien eteen.
Korostettakoon, että EU:n tulevaisuutta koskeva keskustelu on erittäin isänmaallista.
Kansalaisilla on suorastaan oikeus ja velvollisuus julkiseen järjenkäyttöön tämän kaltaisissa asioissa. Se on sitä demokratian sisältöä, jonka muodot ovat Suomessa onneksemme kunnossa.
Voi myös ennakoida, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulee avaria lauseita EU:n päätöksenteon ja innovaatiopolitiikan puolesta. Asia pitää olla ymmärretty, kun hallitusneuvotteluihin aikanaan mennään.
Matti Vanhanen totesi 3.2. käyttämässään EU-puheenvuorossa, että ratkaisevaa, on että jäsenvaltiot ”omistavat” EU-sopimusjärjestelmän. Eikä toisinpäin.
Niin kauan kuin Vanhasen kirjauttama ehto pätee, ei kenenkään tarvitse pelätä liittovaltio-sanaa.