Kurvinen HS:lle: Kokoomus huijaa äänestäjiä, jos se väittää, ettei veronkorotuksia tarvita
Joka ikiseltä sektorilta joudutaan ottamaan ensi kaudella jotain, keskustaryhmyri summaa.
Vain reilu puolet työelämässä olevista kuuluu enää ammattiliittoon, kertoo kysely
Vastaajista yli puolet kannatti työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista.
”Toivomme, että tästä tulee kansanjuhla” – Ruotsissa juhlitaan kuningasparin kultahäitä
Ohjelmassa on muun muassa kiitosjumalanpalvelus, hevosajelua ja ulkoilmakonsertti.
Poliisi tutkii: Ihminen tönäistiin raitiovaunun alle Tampereella
Poliisi tutkii tapausta, jossa ihmisen epäillään joutuneen tönäistyksi raitiovaunun alle Tampereen keskustassa.
Sisä-Suomen...
USA ja Kanada estivät maahanpääsyn, sanoo Palestiinan jalkapalloliiton johtaja
Palestiinan jalkapalloliiton johtaja Jibril Rajoub sanoo, että Yhdysvallat ja Kanada eivät myöntäneet hänelle...
USA:n oikeusministeriö hyväksyi vastustusta herättäneen jättifuusion
Yhdysvalloissa oikeusministeriö antoi hyväksyntänsä sille, että mediayhtiö Paramount Skydance voi ostaa Warner Bros...
Trump: USA surmasi rikollisjärjestön johtajan
Yhdysvallat on surmannut iskussa venezuelalaisen Tren de Aragua -rikollisjärjestön johtajan, kertoi Yhdysvaltain presidentti...
Turun Aurajoesta löytyi kuollut mies
Turun Aurajoesta löytyi perjantaina kuollut keski-ikäinen mies, kertoi Lounais-Suomen poliisilaitos lauantaina.
Poliisi sai ilmoituksen...
Orbanin Fidesz pitää puoluekokouksen
Unkarissa Fidesz-puolueen on lauantaina määrä pitää ensimmäinen puoluekokouksensa vaalitappion jälkeen. Fidesziä luotsaa maan...
Synkkä toukokuu – YK: Mennyt kuukausi oli Ukrainassa siviileille tuhoisin vuosiin
Ukrainassa kuoli ja haavoittui toukokuussa enemmän siviileitä kuin minään muuna kuukautena neljän viime...
Avoimissa kylissä on lauantaina tarjolla yli 500 tapahtumaa
Tapahtumapäivän tarkoitus on nostaa esiin kylien yhteisöllisyyttä, historiaa ja maaseudun mahdollisuuksia.
Mitä käy, jos Kiina tai Venäjä saavat jalansijaa suomalaisissa datakeskuksissa? – Näin kommentoi Supon erikoistutkija
Nyt lausuntokierroksella oleva laki auttaisi osaltaan torjumaan datakeskuksiin liittyviä riskejä, sanoo erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäki.
Iran: Sopimus USA:n kanssa allekirjoitetaan etänä ja mahdollisesti lähipäivinä
Ulkoministeri Abbas Araghchi ilmaisi olevansa toiveikas sopimuksen syntymisen suhteen.
Pohjoismaiden korkein huippu ei sijaitse Pohjoismaissa – tiedätkö paikan?
Pohjoismaiden korkein huippu on Norjan Jotunheimenissa sijaitseva Galdhøpiggen. Se kohoaa 2469 metriin merenpinnan...