Viikonloppua vietetään sateessa ja viimassa
Lauantaina ja sunnuntaina sää pysyy harmaana ja oikukkaana, Ilmatieteen laitos ennustaa.
Lauantaina päivällä muualla kuin Lapissa on vielä poutaa, jota ei kuitenkaan kestä pitkään. Suomeen saapuu iltapäivällä kaakosta saderintama, joka iltaan tultaessa levittäytyy Etelä- ja Keski-Suomen ylle. Keski- ja Pohjois-Lapissa on odotettavissa kovaa tuulta. Päivälämpötilat pysyttelevät pitkälti viidentoista ja kahdenkymmenen asteen välillä.
Sunnuntaiksi on luvassa kovaa sadetta lähes koko maahan. Myös kovaa tuulta on luvassa maan länsi,- keski- ja pohjoisosissa. Lämpötilat laskevat entisestään, ja suurimmassa osassa maata pyöritään noin viidessätoista asteessa.
Ensi viikon sää on vielä sumun peitossa, mutta näillä näkymin luvassa on perin samanlaista, ailahtelevaa säätä kuin viikonloppuna.