Lopullinen päätös alkoholilaista juhannuksen jälkeisellä viikolla eduskunnassa
Suuren valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo kertoo valiokunnan hyväksyneen eduskunnan tahtotilan alkoholilain muuttamisesta äänin 14–11.
Valiokunta teki asiasta mietinnön, jonka pohjana on hallituspuolueiden vastalauseen mukainen lakiesitys.
Lopullinen päätös asiasta tehdään eduskunnan täysistunnossa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Perjantaina aamupäivällä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö kaatui eduskunnassa äänin 70–97. Poissa oli 32 edustajaa. Tyhjiä ääniä ei annettu ollenkaan.
Mietintö oli oppositioedustajien ja kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen näkemys.
Äänestyksessä olivat vastakkain valiokunnan mietintö ja kokoomuksen Oskari Valtolan ehdotus, että lakiehdotus hyväksytään hallituspuolueiden tekemän vastalauseen mukaisena.
Oppositiopuolueiden kansanedustajista vihreiden Fatim Diarra ja Atte Harjanne sekä Liike Nytin Harry Harkimo tukivat hallituksen kantaa.
Viisi hallituspuolue kristillisdemokraattien kansanedustajaa äänesti odotetusti opposition rinnalla mietinnön puolesta.
Torstaina eduskuntakeskustelussa kriittisen puheenvuoron pitänyt kokoomuksen Pertti Hemmilä äänesti hallituksen kannan mukaisesti.
Koska eduskunta ei hyväksynyt hallituksen esitystä valiokunnan mietinnön mukaisena, asia eteni suuren valiokunnan käsiteltäväksi.
Kokoomuksen, perussuomalaisten ja RKP:n vastalauseessa esitettiin hallituksen esitykseen useita muutoksia.
Esitykseen oli vastalauseen mukaan syytä tehdä muun muassa talousvaliokunnan ehdottama muutos, joka sallisi Alkojen olla halutessaan auki sunnuntaisin ja arkipyhisin. Siinä ehdotettiin myös muutoksia, joilla vastuullisuutta ja valvontaa vahvistetaan entisestään.