Ulkopolitiikka ei voi olla rempallaan
Viime viikolla virisi keskusteltu siitä, onko maan ulko- ja turvallisuuspolitiikalle haettu riittävää parlamentaarista konsensusta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuret ratkaisut on Suomessa perinteisesti tehty laajalla valmistelulla yli puoluerajojen. Nyt ydinaserajoituksia koskevasta säätelystä hallitus on valmistellut esitystä vaitonaisesti ja oppositio sai lukea asiasta sanomalehdistä.
Joku voi tietysti sanoa, että onko sekään oikein, että hyvää päätöstä vastustetaan vain siksi, että sitä tekevät väärät henkilöt.
Eikä tietysti olekaan. Mutta pienen maan voima on yksimielisyydessä, eikä kansakunnan kohtalonkysymyksiä tulisi alistaa puoluepolitikoinnille.
Ei voi väistyä ajatukselta, että homma alkaa keulia, kun kaikki keskeiset ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävät ovat kokoomuslaisten hallussa.
Kokoomuslaiset eivät pysty näkemään keskenään asioidessaan asiaan liittyviä potentiaalisia karikkoja.
Sotien jälkeen Suomi joutui sopeutumaan uusiin olosuhteisiin, ja maan ulkopolitiikalle löytyi laaja yksimielisyys, kun välttämättömyydestä tehtiin hyve. Suomi oli sotilaallisesti liittoutumattomana yli 75 vuotta.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan yleinen mielipide turvallisuustilanteesta muuttui ja haimme Ruotsin kanssa Nato-jäsenyyttä. Päätökselle löytyi laaja kannatus eduskunnassa.
Kirjoitin viime viikolla Facebook-päivityksessäni ydinaserajoituksia koskevasta keskustelusta: ”Toiset poliitikot sanovat, että Suomi on poikkeamassa nyt muista Pohjoismaista, toisten mukaan meidät taas
saatetaan Pohjoismaiden tasolle.”
Tällaisista asioista meillä ei pitäisi kuitenkaan olla erimielisyyksiä, ei ainakaan suurten poliittisten puolueiden kesken. Se ei lisää kansalaisten luottamusta valtiojohtoa kohtaan.
Toivon todella, että tämänkaltaisia asioita käsiteltäisiin aidosti parlamentaarisesti.
On vaarallista, jos ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme tulee jatkossa samanlainen puoluepolitiikan väännön ja vaalitaisteluiden kohde kuin muistakin asioista.