Lukijalta: Maksamme itsemme kipeiksi vääristä asioista – sote-laivan on käännyttävä ennen kuin se uppoaa
Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon suurin valuvika ei ole rahan puute, vaan se, mihin se syydetään. Sote-uudistuksen piti korjata järjestelmä, mutta käytännössä teemme edelleen sitkeästi sitä samaa, mikä meidät tähän kriisiin ajoi: odotamme ihmisten sairastuvan vakavasti ja vasta sitten avaamme lompakon.
Samalla kun hyvinvointialueet leikkaavat säästöpaineissaan matalan kynnyksen palveluista ja järjestöavustuksista, erikoissairaanhoidon ja korjaavien palveluiden lasku paisuu hallitsemattomasti. Tämä on taloudellinen ja inhimillinen itsemurha tilanteessa, jossa väestö ikääntyy vauhdilla.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on lakattu näkemästä investointina, ja siitä on tullut poliittisissa juhlapuheissa viljeltävä tyhjä sana. Suurin este aidolle muutokselle on uusi, kankea organisaatiorakenne.
Hyvinvointialueet, kunnat, järjestöt ja oppilaitokset toimivat omissa siiloissaan, joita hiertävät epäselvät vastuut ja ristiriitaiset kannustimet. Nykyisessä mallissa kunta kantaa vastuun ja kulut esimerkiksi nuorten liikuntamahdollisuuksista tai ikäihmisten kulttuuritoiminnasta, mutta onnistuneen työn rahalliset säästöt valuvat hyvinvointialueen pussiin vähentyneinä erikoissairaanhoidon käynteinä. Paperilla tätä kuilua pitäisi kuroa umpeen niin sanotun hyte-kertoimen avulla, jonka on määrä palkita sekä kuntia että hyvinvointialueita aktiivisesta ennaltaehkäisevästä työstä valtionosuuksien muodossa.
Käytännössä tämä valtion rahoitusmalli on kuitenkin vielä liian hampaaton: kunnan saama hyte-porkkana on laiha lohtu, jos hyvinvointialueen rajut säästötoimet samaan aikaan murentavat paikallisen asukkaan arjen tuen. Kun yhteistä, todella tuntuvaa taloudellista motivaatiota ei ole, ennaltaehkäisy jää helposti pelkäksi puuhasteluksi.
Tämä järjetön kierre on katkaistava. Kyse ei ole erikoissairaanhoidon alasajosta, vaan siitä, että ongelmiin puututaan ennen kuin niistä tulee raskaita ja kalliita. Tarvitsemme pysyviä, hankebyrokratian ylittäviä yhdyspintoja sekä yhteisiä digitaalisia työkaluja. Esimerkiksi lääkärin pitäisi voida ohjata yksinäisyydestä kärsivä potilas suoraan järjestön vertaistukiryhmään tai kunnan liikuntaneuvontaan yhdellä klikkauksella. Järjestöjen rooli on tunnistettava kriittiseksi osaksi hoitoketjua, sillä ne tavoittavat ihmiset silloin, kun julkinen puoli ei vielä ole edes tietoinen ongelmasta.
Ennen kaikkea tarvitsemme uudet mittarit. Jos hyvinvointialueiden onnistumista arvioidaan valtion tasolla vain hoitojonojen pituuden, sairaalajaksojen ja suoritteiden perusteella, resurssit ohjautuvat väistämättä tulipalojen sammuttamiseen. Hyte-kertoimen idea on oikea, mutta sen kannustavuus on viritettävä aivan uuteen kokoluokkaan.
Alueita ja kuntia on alettava palkita siitä, kuinka hyvin ne onnistuvat pitämään asukkaansa terveinä ja toimintakykyisinä. Jos alue onnistuu vaikkapa jarruttamaan kakkostyypin diabeteksen puhkeamista, ikäihmisten toimintakyvyn laskua tai nuorten mielenterveyskriisejä, sen pitäisi näkyä valtion rahoituksessa nykyistä huomattavasti järeämpänä porkkanana, ei säästövaatimuksena.
Nykyinen sote-kriisi on pakko käyttää hyväksi. Kun rahat ovat loppu, on vihdoin pakko uskaltaa tehdä viisaita päätöksiä. Ennaltaehkäisevä työ ei ole menoerä, vaan ainoa keino pelastaa suomalainen hyvinvointiyhteiskunta romahdukselta. Meillä ei ole enää varaa maksaa itseämme kipeiksi siitä, että korjaamme asioita liian myöhään. Käännetään sote-laivan suunta sairauksien hoidosta terveyden rakentamiseen – nyt.
Lahja-Elina Vatanen
sh, th, THM, YAMK, alue- ja kunnanvaltuutettu (kesk.), Tuupovaara
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/