Rohkeneeko keskusta puhumaan arvoistaan?
Puhe arvoista on mielestäni lisääntynyt. Sosiaalista mediaa seuraamalla huomaa, kuinka ihmiset kommentoivat politiikkaa ja ratkaisuja nimenomaan oman arvopohjansa kautta.
Näin asian kuuluukin olla: politiikassa valinnat tehdään aina arvojen perusteella, vaikka moni päättäjä mielellään esiintyisi ideologiasta vapaana ja pelkästään pragmaattisena käytännön asioiden ratkaisijana.
Olen huomannut, että arvokeskustelun käyminen tai arvojen kautta perusteleminen on keskustalaisille toisinaan hieman hankalaa, paitsi silloin kun puhutaan puolueen arvoista tärkeimmästä: yhtenäisen Suomen ja alueellisen tasa-arvon kysymyksistä.
Keskipuolueen rooli onkin osaltaan toimia tasapainottavana siltojen rakentajana. Mutta jos puolue ei kykene määrittelemään paikkaansa myös arvojen kautta, se alkaa näyttäytyä kansalaisille merkityksettömänä.
Keskustan uutta periaateohjelmaa kirjoitettaessa keskeisiksi arvoiksi nousivat kohtuuden ja kestävyyden periaatteet. Mukana on tietenkin liuta muitakin hyviä ja laajasti jaettuja humaaneja arvoja, kuten ihmisyys, demokratia, tasa-arvo tai ylisukupolvisuus.
Pelkkä arvojen luetteleminen ohjelmissa tai puheissa ei kuitenkaan tee todeksi sitä, miten puolue käytännössä toteuttaa arvojensa mukaista politiikkaa.
Pelkkä arvojen luetteleminen ohjelmissa tai puheissa ei kuitenkaan tee todeksi sitä, miten puolue käytännössä toteuttaa arvojensa mukaista politiikkaa.
Ensi kevään eduskuntavaalien suurimmat keskustelut käytänee julkisen talouden sopeutuksista. Mitä kohtuus ja kestävyys tarkoittavat tässä kontekstissa?
Itse ajattelen, että ainakin sen pitäisi tarkoittaa pienituloisimpien ja lapsiperheiden suojaamista kovimmilta leikkauksilta ja verotuksen ohjaamista kuluttamiseen ja ympäristölle haitalliseen toimintaan. Menoleikkausten määritteleminen tekee kipeää, mutta juuri sitä keskustelua puolueen johtavien poliitikkojen pitäisi kyetä virittämään.
Velkajarru ei ole juurikaan herättänyt keskustalaisissa samanlaista keskustelun ja pohdinnan tarvetta, kuin joissakin toisissa puolueissa. Tästä voi olla vähän huolissaankin. Jakaviksi koetut aiheet vaativat keskustan ääntä. Niihin tarttuminen ja kannan ilmaiseminen tekee näkyväksi, millaisten arvojen puolella puolue seisoo.
Ylipäätään keskustalaisten, erityisesti näkyvimpien poliitikkojen, tulisi rohkaistua tuomaan arvot selkeämmin esiin myös päivänpolitiikan keskusteluissa. Keskustan ratkaisuhakuinen asianhoitajarooli on osa puolueen syväidentiteettiä, mutta se ei yksin riitä.
Liikkuvat äänestäjät etsivät puoluetta, jolle he voivat ainoan äänensä vaaleissa uskoa. Keskusta on ollut viime aikojen mielipidemittauksissa monelle se hyvä kakkosvaihtoehto. Mutta vaaleissa kakkosvaihtoehtoa ei useinkaan äänestetä.
Arvojen näkyminen keskustalaisten puheissa ja teoissa vahvistaa puolueen itsemäärittelyä, tekee erot kilpaileviin aatteisiin selväksi ja lopulta herättää kiinnostuksen myös äänestäjissä.