Jutta Zilliacuksen elämäntyöstä
Eilen uutisoitiin entinen RKP:n kansanedustajan ja tunnetun yhteiskunnallisen keskustelijan Jutta Zilliacuksen poismenosta. Hän eli 100-vuotiaaksi ja antoi viime vuosina useita haastatteluja, jossa katsoi taaksepäin pitkää elämäänsä.
En tuntenut häntä tietenkään henkilökohtaisesti, hän jäi pois eduskunnasta samana vuonna kun synnyin. Monista lehtijutuista ja tv-haastatteluista syntyi kuva tyylikkäästä ja elegantista rouvasta, joka esitti mielipiteensä kyllä tarvittaessa hyvinkin napakasti.
Joissakin arvioissa Zilliacusta on sijoitettu poliittisen kentän hyvin oikeistolaisimpaan laitaan. Toisaalta sosiaalipoliittisissa kysymyksissä hänen on sanottu olleen aikansa mittapuulla enemmänkin vasemmalla.
Itse hän määritteli itsensä näissä asioissa ”sosiaaliliberaaliksi”, kun hän vastoin oman puolueensa ja kokoomuksen kantaa kävi uraauurtavaa taistelua esimerkiksi lasten päivähoito-oikeuden puolesta.
Luulen, että monet asiat, joissa hän oli aikanaan jäänsärkijänä, ovat nyt useimmille itsestäänselvyyksiä hyvinvointivaltiossa. Tai saa nähdä, kuinka paljon tulevat vuodet tulevat sitä muuttamaan.
Sotien jälkeen Suomen liikkumatila sodan hävinneenä maana suurvallan naapurissa ja kylmän sodan jännitteissä ei ollut helppo. Tämä johti varmasti sellaiseenkin varovaisuuteen, jota jälkikäteen voi arvostella.
Yksi tällainen oli virolaisten kohtalo. Viron itsenäisyyden palauttaminen ja virolainen kulttuuri olivat asioita, joita hän toi suomalaisten tietoisuuteen väkevästi elämänsä viimeiset vuosikymmenet.
Jutta Zilliacus – virolaisemigranttien tytär ja vasta 10-vuotiaana Suomen kansalaisuuden saanut – ilmaisi identiteettinsä Ylen ”Itse asiassa kuultuna” -ohjelmassa: ”Suomi on kyllä isänmaani, mutta Viro on
kotimaani.”
Kotimaansa vaikeasta kohtalosta huolimatta Zilliacus oli reaalipoliitikko, joka ymmärsi Suomen aseman. Vuoden 1978 presidentinvaaleissa hän kannatti Urho Kekkosen jatkoa.
Tuossa äsken mainitussa haastattelussa hän pitkän elämänsä lopulla muisteli Kekkosen politiikkaa: ”Pidin Kekkosesta. Hän oli isänmaallinen, vaikka nykyään väitetään toisin. … Hän tajusi, missä maassa me eletään, kuka on naapuri, ja miten pitää käyttäytyä naapuria kohtaan. Hän tajusi nämä jutut erittäin hyvin.”
Jutta Zilliacuksen elämäntyön pituudesta kertoo sekin, että hän ehti nuoruudessaan toimia marsalkka Mannerheimin sihteerin kesäloman sijaisena.
Sodan jälkeen Suomen rakentanut sukupolvi poistuu vähitellen. Heidän elämäntyönsä hedelmien soisi säilyvän.