Onko suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä liian antelias?
Sota Ukrainassa vaikuttaa tulevaisuudessa voimakkaasti myös Suomen talouteen.
Miljoonat ihmiset pakenevat sotaa niin Ukrainassa kuin muuallakin maailmassa ja osa heistä saapuu turvapaikkaa hakemaan meiltä Suomesta.
Pohdin jo lokakuun blogikirjoituksessani varautumistamme suurien pakolaisvirtojen vastaanottamiseen. Nyt kysymys on muuttuneessa maailmantilanteessa jälleen valitettavan ajankohtainen ja nyt tämä skenaario on todellinen.
Keskiössä on sosiaaliturvajärjestelmämme kestävyys.
Asiasta käytiin taannoin keskustelua, kun kokoomuksen Petteri Orpo esitti HS:n haastattelussa mm. verojen keventämistä ja leikkauksia sosiaaliturvaan. Näillä eväillä äläkkä oli valmis ja ajoitus aavistuksen huono.
Mutta jos totta puhutaan, niin nyt on se hetki, jolloin keskustelut on käytävä ja päätökset tehtävä. Ja kansalaisilla on oikeus tietää, miten eri puolueet ja päättäjät ajattelevat sosiaaliturvan uudistamisesta.
Sosiaaliturvan kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Ja mikä pahinta, siihen on syntynyt kannustinloukkuja, jotka estävät työn vastaanottamisen.
Otetaanpa esimerkki kustannuksista. Työttömyyskorvaus (ansio- ja perusosa) kerätään työttömyysvakuutusmaksuina palkoista, työnantajalta ja työntekijältä. Lisäksi sitä kustannetaan yleisesti verotuloista.
Vuonna 2019 työttömyysturvan kustannukset olivat noin 3,6 miljardia euroa. Nykytilanteessa siis noin 2,5 miljoonaa ihmistä päivittäisellä työllään osallistuvat työnantajiensa kanssa noin 35 prosentilla työttömyysturvan kustannuksiin eli vastaavat noin 1,3 miljardista eurosta.
Loput siitä kattaa valtio ja kunnat 65 prosentilla eli noin 2,3 miljardilla eurolla.
Jos kaikki yksittäisiltä henkilöiltä kerätyt tuloverot ohjattaisiin kokonaan työttömyysturvan kustannuksiin, tarvittaisiin yhteensä noin 200 000 henkilön verotulot kattamaan nykyisen valtion ja kuntien osuuden (2,3 mrd euroa).
Tai jos vastaavasti koko 3,6 miljardin euron kustannus katettaisiin kokonaisuudessaan ilman julkisen sektorin osuutta, se vaatisi vähintään 300 000 henkilön verotulot suoraan ohjattuna työttömyysturvan maksamiseen.
Työttömyysturvan kehittämisen onkin syytä kiinnostaa myös tällä hetkellä työssä olevia.
Odotammeko sitä päivää, kun koko järjestelmän annetaan hajota lopulta mahdottomuuteensa?
On hämmentävää, miten sosiaaliturvan tai työttömyysturvan kehittämisestä käytävässä keskustelussa eniten älähtävät ne ihmiset, jotka ovat mukana työelämässä ja vieläpä usein hyvällä ansiotasolla.
Vähiten kuuluu niiden ääni, jotka itse ovat työttöminä ja sosiaaliturvan varassa. Moni heistä haluaa työelämään, kunhan ansiotaso on parempi kuin sosiaaliturvan taso ja että työelämään siirtyminen sosiaaliturvalta on mahdollisimman riskitöntä, eikä välitöntä pelkoa tukien menetyksestä ole, jos töihin siirtyminen ei menekään suunnitellusti.
Eli työnteon tulee siis olla kannattavaa. Mikäli töitä on tarjolla osa-aikaisesti pienillä tuntimäärillä, niillä on negatiivinen vaikutus etuuksien määrään.
Ne joko heikkenevät tukia tai niitä ei saa enää ollenkaan, eikä työstä saatava palkka riitä kuitenkaan elämiseen.
Myös kannustimia tarvitaan. Onko oikeudenmukaista, että esimerkiksi 26 viikon työskentely mahdollistaa parhaimmillaan jopa 80 viikon ansiosidonnaisen työttömyysturvan?
Perus- ja ansio-osista koostuva sosiaaliturvamme on rakentunut vuosikymmenten mittaan ja pohjaa suoraan talouden nousuun.
Helmikuun lopussa maassamme oli kaikkiaan 560 000 työnhakijaa, joista työttömiä työnhakijoita 265 600.
Vaikka työllisyyden kehitys on ollut myönteistä, on talouskehityksen osalta paljon epävarmuutta, yhtenä niistä Ukrainan sodan talousvaikutukset.
Vääjäämättä myös sosiaaliturvamme kestävyys on tulevina vuosina koetuksella.
Yleisesti tunnustetaan tarve sosiaaliturvamme uudistamiselle, jota varten vuosien varrella on tuotettu hyllykaupalla tutkimuksia ja selvityksiä.
Yrityksistä huolimatta päätöksentekijöitä ei vielä ole löytynyt.
Kuka lopulta tämän pakollisen muutoksen tekee ja milloin? Vai odotammeko sitä päivää, kun koko järjestelmän annetaan hajota lopulta mahdottomuuteensa?
Ehkä jälkimmäinen ei ole viisainta, koska ihan jokainen meistä voi joutua sen varaan joskus.
Työ on edelleenkin parasta sosiaaliturvaa.
