Iranin edesmennyt korkein johtaja haudataan heinäkuussa
Iranin edesmennyt korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei haudataan 9. heinäkuuta, kertoi Iranin televisio lauantaina. Khamenei sai surmansa Israelin ja Yhdysvaltojen ilmaiskussa helmikuun lopussa.
Khamenei piti haudata kotikaupunkiinsa Mashhadiin Iranin koillisosassa jo maaliskuussa, mutta hautajaisia siirrettiin Lähi-idän sodan takia.
Hautajaisia edeltävät seremoniat Iranin pääkaupungissa Teheranissa ja pyhässä kaupungissa Qomissa.
Khamenei johti Irania liki 37 vuotta.
Khameneita seurasi maan korkeimpana johtajana hänen poikansa Mojtaba. Hän on järjestyksessään kolmas korkein johtaja sitten islamilaisen tasavallan perustamisen vuonna 1979.
Mojtaba Khamenei haavoittui samassa iskussa, joka tappoi hänen isänsä ja lukuisia muita hallintoon kuuluneita.
Hän ei ole näyttäytynyt julkisuudessa iskun jälkeen ja kommunikoi ainoastaan lausunnoilla, joiden kerrotaan olevan hänen laatimiaan.