Miten työelämä Suomessa muuttuisi, jos meille saapuisi yhtäkkiä 500 000 pakolaista?
Afganistanin tilanne, ilmaston lämpeneminen ja Suomen sijainti Euroopassa.
Siinä muutamia tekijöitä, jotka voivat johtaa tulevaisuudessa nopeastikin tilanteeseen, jossa tänne tulee hallitsemattomasti hurjia määriä maahanmuuttajia.
Näimme jo vuonna 2015, että tänne voi tulla yllättäen isojakin ihmismassoja. Tuolloin maahanmuuttopolitiikkaa kiristäneet naapurimaamme syöttivät Ruotsin ja Venäjän kautta turvapaikanhakijoita Suomeen.
Tähän mennessä on pohdittu työllistymiskysymyksiä esimerkiksi maahanmuuttajien, koulutettujen, kouluttamattomien sekä osatyökykyisten osalta.
Julkisessa keskustelussa on ollut esillä erilaiset avaukset muun muassa lupaprosessien nopeuttamisesta, palkka-aleista ja muista keinoista, joilla työllisyyttä saataisiin parannettua.
Työmarkkinoiden osalta on kuitenkin pohdittava laajemmasta näkökulmasta. Eli sitä, miten edellä kuvattu tilanne voi haastaa koko hyvinvointiyhteiskunnan ja sosiaaliturvajärjestelmämme tulevaisuuden.
Tästä on toistaiseksi keskusteltu kovin vähän.
Mitä tapahtuisi, jos Suomeen saapuisi yhtäkkiä vaikkapa 200 000–500 000 työikäistä ihmistä?
Koulutettujen maahanmuuttajien työllistymisen ainoa todellinen este on kielitaito, jota eri tehtävissä toimivilta edellytämme. Vähemmän koulutettujen osalta työllistymistä hankaloittaa työn hinta.
Suomessa on jo nyt reilut 200 000 työtöntä ja työttömyydestä koituva kansantaloudellinen kustannus on arviolta 10 miljardia euroa.
Tästä noin puolet on välittömästi työttömyysturvaan ja työvoimapalveluihin liittyviä kustannuksia.
Summa on valtava ja vastaa koko metsäteollisuuden viennin arvoa. Ja summa kasvaisi vielä merkittävästi nykyistä suuremmaksi, jos edellä kuvattu skenaario toteutuisi.
Toteutuesaan tämä skenaario romuttaisi ansiosidonnaisen sosiaaliturvajärjestelmämme ja koko hyvinvointiyhteiskunnan luoman sosiaaliturvamallimme.
Jollemme onnistu maahanmuutajien nopeassa työllistämisessä, se tarkoittaa käytännössä työssäkäyvien maksurasituksen radikaalia nousua.
Sillä puolestaan on vaikutusta kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, joka osaltaan saattaa lietsoa maahanmuuttovastaisuutta. Ja sitä emme halua!
Pahiten verojen ja veronluonteisten maksujen nousu kohdistuisi keskituloisiin perheisiin.
Toteutuesaan tämä skenaario romuttaisi ansiosidonnaisen sosiaaliturvajärjestelmämme ja koko hyvinvointiyhteiskunnan luoman sosiaaliturvamallimme.
Harva pitää oikeudenmukaisena sitä, että yhdessä kerätystä potista iso osa kohdistetaan heille, jotka eivät siihen ole osallistuneet ja samalla maksurasitus muilla kasvaa.
Lisäksi samalla olemassa olevien etuuksien tasoon kohdistuu alati kovenevaa leikkauspainetta. Tämä asetelma lisäisi jo ennestään kasvavaa epäluottamusta järjestelmän kestävyyteen.
Kysymys ei ole syrjinnästä tai ennakkoluuloista vaan yleisestä epäoikeudenmukaisuuden tunteen kasvamisesta. Kansankielisesti ilmaisten ihmiset tuntisivat itsensä kusetetuiksi.
Siksi on nyt tärkeää pohtia, miten tällaiseen hyvinkin mahdolliseen skenaarioon on mahdollista varautua ennakolta.
Oppia on saatu jo lähivuosilta, joita on nyt hyödynnettävä.
Päätöksiä näistä monimutkaisista ja vaikeistakin aiheista on tehtävä jo ennen kuin tilanne on niin sanotusti sylissä.
Jos päätöksiä tehdään vasta, kun tilanne siihen oikeasti pakottaa, ollaan väärällä tiellä. Muistanette vänrikki Koskelan arvion hätäillen tekemisen tuloksista.
Erityisesti vähemmän koulutusta edellyttävissä tehtävissä työn hinta saa korostuneen merkityksen työnantajan tehdessä rekrytointipäätöstä.
Suomen kieltä taitamattomat ja vain lyhyen ajan maassa olleet maahantulijat työllistyvät koulutustaustasta riippumatta useimmiten juuri tällaisiin tehtäviin.
Jotta saamme hyödynnettyä kaiken tarjolla olevan osaamisen, voisi sitä edesauttaa myös työehtosopimustasolla.
Yhtenä keinona tilapäinen jousto sopimusten vähimmäispalkasta tai vaikkapa jopa lainsäädännön tasolla oma minimipalkkamalli maahanmuuttajille?
”Tarttis tehdä jotain”, kuten muuan mies aikoinaan totesi.
Keinot ja aihe eivät ehkä ole helpoimmasta päästä, mutta onko meillä varaa olla ottamatta niitä käyttöön – tai hylkäämään niitä edes sen tarkemmin pohtimatta?
Näiden ohella on luonnollisesti pohdittava edelleen muun muassa lupaprosessien helpottamista ja nopeampaa pääsyä suomen kielen opintojen pariin.
Palkkauspäätöksen jälkeenkään työhön on hankala ryhtyä, jollei lupia saa, ja jollei yhteistä kieltä ole.
Suomesta kannattaa tehdä maahanmuuttaijlle joustava, ei holhoava ja tukien varassa toimiva työmarkkina.
Tällä tavalla saavutetuista eduista ei ehkä tarvitse tinkiä ja samalla varmistamme sen, että saamme kaiken potentiaalin käyttöön, jota maahamme tulijoilla on tarjota.
