Ylen kysely: Suurin osa suomalaisista ei pidä maskipakkoa tarpeellisena
Maskisuositusta julkisilla paikalla kannattaa vajaa kolmannes suomalaisista, Ylen teettämä kysely kertoo.
Pakollisen maskin kannalla julkisissa tiloissa kuten kaupoissa, busseissa, junissa tai metrossa on vain joka kymmenes.
Lähes puolet (47 prosenttia) suomalaisista jättäisi maskin käytön julkisilla paikoilla jokaisen kansalaisen oman harkinnan varaan, kysely kertoo.
Hallitus ei ole määrännyt kasvomaskeja pakolliseksi, eikä asiasta ole annettu suositusta. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee parhaillaan selvitystä kasvomaskien käytöstä. Sen on määrä valmistua tämän kuun aikana.
Puolueittain maskeihin suhtaudutaan hieman eri tavoin.
Suurinta maskipakon kannatus oli perussuomalaisissa. Heistä 26 prosenttia haluaisi maskinkäytön pakolliseksi julkisissa paikoissa.
Muiden puolueiden kannattajissa maskipakolle ei löytynyt suurta kannatusta. Maskisuosituksia kannatti yli puolet kristillisdemokraateista ja keskustaa äänestävistä suosituksia toivoi 42 prosenttia.
Taloustutkimus haastatteli Ylen toimeksiannosta 2143:a henkilöä 8.–11.5.2020. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen aikuisväestöä (15 vuotta täyttäneet). Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.