Stubb ja Zelenskyi allekirjoittivat Suomen ja Ukrainan droonidiilin – Mahdollistaa yhteistuotannon
Suomi ja Ukraina ovat solmineet droonidiilin, kertoo presidentti Alexander Stubb viestipalvelu X:ssä.
Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoittivat maiden puolustusyhteistyön laajentamista koskevan sopimuksen tapaamisessaan YK:n päämajassa New Yorkissa keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Stubbin mukaan sopimus mahdollistaa muun muassa puolustustarvikkeiden yhteistuotannon. Hänen mukaansa yhteistyö on molemmin puolin hyödyttävää.
– Oppimalla Ukrainan kokemuksista vahvistamme myös omia kykyjämme, Stubb kirjoittaa viestissään.
Puolustusministeriön tiedotteen mukaan sopimus mahdollistaa muun muassa teknologian ja tiedon siirron maiden välillä, yhteistyön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä tuotantoon liittyvät yhteishankkeet esimerkiksi drooniteknologian kehittämisessä.
Sopimuksella pyritään ministeriön mukaan myös sujuvoittamaan hallinnollisia prosesseja esimerkiksi vientilupiin liittyen, jotta puolustustarvikkeiden ja teknologioiden siirtäminen maiden välillä olisi mahdollisimman tehokasta.
Ukraina on solminut droonidiiliksi kutsuttuja sopimuksia aiemmin myös useiden muiden maiden, kuten Tanskan ja Norjan kanssa.
Ennen allekirjoitusta Stubbin ja Zelenskyin tapaamiseen osallistui myös Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe.