VTT: Kangasmaski ei suojaa maskin käyttäjää, mutta sillä voi suojata lähiympäristöään
Kangasmaski ei suojaa maskin käyttäjää altistumasta viruksille, mutta sillä voi suojata lähiympäristöään tartunnalta, käy ilmi VTT:n tutkimuksesta.
Tutkimus osoitti, että kangasmaskien käyttäjä saa altistavissa oloissa monikymmenkertaisen annoksen viruksia ammattikäyttöön tarkoitetun hengityssuojaimen käyttäjään verrattuna.
VTT:n tutkimuksen mukaan kankaiset kasvomaskit eivät toimi suojaimina, mutta niiden käyttö lyhentää pisaroiden lentomatkaa yskäisyn jälkeen, jolloin pisarat eivät saavuta helposti muita läsnäolijoita.
Jollei pisaroita pysäytetä, ne lentävät muutaman metrin etäisyydelle. Kangas suun edessä hidastaa pisaroiden etenemistä, ja niiden lentomatka jää alle puolen metrin.
Yskimisen ohella pisaroita leviää myös, kun ihminen puhuu, huohottaa ja niistää.
VTT muistuttaa, että kangasmaski kerää tehokkaasti uloshengitettyjä mikrobeja. Siksi on tärkeää, että kangasmaski vaihdetaan puhtaaseen puolen tai vähintään tunnin välein ja maskit pestään käytön välillä tehokkaasti esimerkiksi valkopesuohjelmalla.
– Kangasmaskien tärkein vaikutus on muiden suojaaminen. Maskien avulla voimme olla huomaavaisia muita kohtaan erityisesti sisätiloissa, VTT sanoo tiedotteessaan.