Emme taivu polvillemme, Iranin presidentti uhosi YK-kokouksessa – "Trumpin on tiedettävä"
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian sanoi puheessaan YK:n yleiskokouksessa, että maa ei salli Hormuzinsalmea käytettävän hyökkäyksiin Irania vastaan.
Presidentti sanoi, että Iran ei salli joidenkin käyttävän vapaasti meriväylää edistääkseen omia etujaan ja samaan aikaan kohdistavan hyökkäyksiä Iraniin.
Presidentti painotti keskiviikkoisessa puheessaan toistuvasti, että Iran ei ole koskaan aloittanut sotaa. Hän sanoi maansa olevan pelkurimaisen hyökkäyksen ja terrorismin uhri, joka on puolustautunut hyökkääjiä vastaan.
Hän viittasi muun muassa siihen, että maan ylin johtaja surmattiin Yhdysvaltojen ja Israelin helmikuussa tekemässä iskussa. Hän vakuutti, että Iran ei pelkää taistelua ja että iranilaiset jatkavat maansa puolustamista viimeiseen hengenvetoon.
– Tulen maasta, jossa viattomia lapsia on surmattu. Lapsia, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa.
Iranin presidentillä oli viesti myös Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille. Pezeshkian ilmoitti, että Iran ei aio polvistua.
– Trumpin on tiedettävä, että Iranin kansan vastarinta vain voimistuu pakotteiden, lisääntyvän painostuksen ja kiusaamisen edessä. Emme koskaan paina päätämme alas tai taivu polvillemme, hän sanoi.
Yhdysvaltain valtuuskunta poistui YK:n yleiskokouksen salista Iranin presidentin puheen aikana.
Pezeshkian oli ensimmäinen valtionjohtaja, joka piti puheen YK:ssa Yhdysvaltojen maaperällä samaan aikaan, kun hänen maansa on sodassa Yhdysvaltojen kanssa.
Hän ei maininnut puheessaan lainkaan neuvotteluja, joiden tarkoituksena on löytää ratkaisu pitkittyneeseen sotaan.
Tiistain puheessaan YK:lle presidentti Trump puolestaan uhkasi tuhoavansa Iranin, jos maa ei taivu sopuun. Iranin delegaation jäsenet yhtä lukuun ottamatta kävelivät ulos puheen aikana.
Yhdysvaltain ja Iranin edustajat tapasivat tulehtuneista väleistä huolimatta tiistaina yleiskokouksen yhteydessä. Iranin yleisradioyhtiö IRIB kertoi, että tapaamisessa käsiteltiin Iranin ehtoja Hormuzinsalmen aukaisemiseksi.
Iran vaatii muun muassa Yhdysvaltain merisaarron purkamista, Iranin jäädytettyjen varojen vapauttamista sekä sotatoimien lopettamista kaikilla rintamilla.
Presidentti Trumpin ääni muuttuikin kellossa, sillä hän kehui antoisaksi Yhdysvaltain ja Iranin edustajien tapaamista. Tiettävästi kyse oli ensimmäisestä suorasta keskustelusta osapuolten välillä kuukausiin. Trumpin mukaan osapuolten on määrä tavata uudelleen lähitulevaisuudessa.
Iranin Pezeshkian otti puheessaan kantaa myös Gazan ja palestiinalaisten tilanteeseen. Hän kutsui Palestiinan kysymystä vuotavaksi haavaksi ja sanoi, että Gazan tilanne edustaa kansainvälisen yhteisön epäonnistumista.
Presidentti sanoi, että keskusteluita rauhasta ei voida käydä ilman, että kysymys otetaan huomioon. Presidentti arvioi, että Gazan asukkaiden usko vastarintaan on vain kasvanut, eivätkä iskut ja aggressio sitä vähennä.