Vladimir Putin on johtanut Venäjää jo 20 vuotta eikä loppua näy – "Räikeä ja irvokas näytelmä tämä valtaan takertuminen"
Kalaasit olivat Kremlissä komeat toukokuussa 2000, kun Vladimir Putin käveli ensimmäisiin virkaanastujaisiinsa pönäköiden sotilasmarssien saattelemana.
Olemus näytti nykyiseen verrattuna paljon hämmentyneemmältä ja haparoivammalta.
Toki Putin oli jo tuolloin toiminut vajaan vuoden Venäjän pääministerinä ja vajaan puoli vuotta sairastelevan presidentin Boris Jeltsinin tuuraajana.
Mutta nyt hän oli astumassa virallisesti Venäjän federaation johtoon. Eikä sille pestille tulisi heti loppua.
Hulppeista juhlallisuuksista huolimatta Venäjä keikkui vuonna 2000 katastrofin partaalla.
Takana oli vuosikymmen, jolloin maa oli irtautunut rapistuvasta Neuvostoliitosta ja hypännyt nopealla vauhdilla kapitalismin aikaan. Oligarkit olivat kahmineet itselleen omaisuutta, selvä enemmistö kansasta eli kurjuudessa.
Jeltsinin valtakausi oli ollut sekavaa aikaa. Mies tunnettiin alkoholismistaan ja sairasteluistaan. Valtaa käytti hänen lähipiirinsä.
Totaalinen alennustila oli koittanut vuonna 1998, kun Venäjä ajautui maksukyvyttömyyteen.
Putin toi kaaoksen keskelle ryhdikkyyttä. Hän oli edeltäjäänsä jämäkämpi hallitsija, joka aloitti monia sisäpoliittisia uudistuksia.
Samaan aikaan maailmantaloudessa alkoi nousukausi. Öljyn maailmanmarkkinahinta nousi. Se oli Venäjän pelastus.
– Ilman, että Putinin tarvitsi tehdä muuta kuin pitää rattaat pyörimässä, maahan virtasi ulkomaista valuuttaa ja sijoittajia. Venäjän talous alkoi elpyä, sanoo Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kangaspuro.
Kun entistä useampi alkoi taas saada valtiolta palkkojaan ja eläkkeitään, tyytyväisyys uutta presidenttiä kohtaan kasvoi.
Putinin valtakausi herätti toiveikkuutta myös lännessä.
Euroopassa oli pelätty tosissaan idän jättiläisvaltion romahdusta. Se olisi tarkoittanut katastrofia myös Euroopalle.
Putinin kanssa toimiminen oli ennakoitavampaa kuin Jeltsinin kanssa.
Valtaan tullessaan Putin myös lupasi edistää demokratiaa. Natoon liittyminenkin vilahti puheissa.
Kun Yhdysvallat joutui järisyttävän terrorihyökkäyksen kohteeksi 11. syyskuuta 2001, Putin oli ensimmäisenä tarjoamassa tukea ja myötätuntoa presidentti George W. Bushille.
– Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että Putinin ja lännen intressit ovat erilaiset. Odotukset eivät kohdanneet, Kangaspuro sanoo.
Irakin sota vuonna 2003 asetti Venäjän ja Yhdysvallat selkeästi eri puolille. Idän taivaalla alkoi näkyä muutenkin lännen näkökulmasta useita huolestuttavia merkkejä.
Putin keskitti valtaa Kremliin. Poliittinen pelikenttä Venäjällä kapeni.
Presidenttikautensa alussa Putin oli lupaillut valtaa ja omaisuutta kahmineille oligarkeille, että jos nämä eivät puutu politiikkaan, saavat he pitää hulppeat varansa.
Yksi Venäjän rikkaimmista miehistä, Mihail Hodorkovski, ei kuitenkaan malttanut pitää suutaan kiinni. Syyskuussa 2003 hänet pidätettiin. Syytteet veronkierrosta ja korruptiosta herättivät lännessä epäilyjä.
Vuonna 2004 Putin asettui Ukrainan oranssin vallankumouksen yhteydessä selvästi EU:n ja entisen itäblokin maiden integraatiokehitystä vastaan.
Demokraattinen kehitys Venäjällä hiipui, talouden kiemurat ohjautuivat entistä syvemmin Kremlin hallintaan, sananvapaus oheni.
Vuonna 2006 tunnetut Putinin kritisoijat toimittaja Anna Politkovskaja ja FSB:n entinen työntekijä Aleksandr Litvinenko saivat surmansa.
Vuonna 2007 tuli Viron pronssisoturikiista ja Münchenin turvallisuuskokouksen puhe, jossa Putin paukutti maailman johtajille, ettei Venäjää enää alisteta.
– Putinin näkemys oli, että Venäjä oli painettu kansainvälisessä politiikassa polvilleen silloin, kun se oli 1990-luvulla kaikkein heikoimmillaan. Lännen sanelemat ehdot ja toimintatavat eivät enää Putinille kelvanneet, Kangaspuro sanoo.
Vuonna 2008 Putinilla tuli täyteen perustuslain mukaiset kaksi kautta presidenttinä.
Jos Putin olisi malttanut tuolloin luopua vallasta kokonaan, hänet muistettaisiin luultavasti lännessäkin ennen kaikkea Venäjän vakauttamisesta, arvioi vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista.
Kaikista huolestuttavista kehityskuluista huolimatta isoa kuvaa hallitsi Lassilan mukaan edelleen näkemys siitä, että Putin laittoi kaoottisen Venäjän takaisin raiteilleen.
Vallasta mies ei kuitenkaan luopunut. Venäjän presidentiksi astui Dmitri Medvedev, Putinista tuli pääministeri.
– Se oli erittäin uskalias siirto. Jälkikäteen voi sanoa, että pääministerikausi oli Putinin keino pysyä vallassa, Lassila arvioi.
Medvedev olisi presidentin laajoilla valtaoikeuksillaan voinut vaihtaa pääministeriksi jonkun muun milloin vain. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt koko nelivuotisen presidenttikautensa aikana, vaikka miehillä oli myös erimielisyyksiä.
– Se osoittaa sen, että Putinin ja Medvedevin välillä vallitsi syvä lojaalius toisiaan kohtaan, Jussila sanoo.
Medvedev ei laajoista valtaoikeuksistaan huolimatta ollut vahva presidentti. Putin hääri paljon taustalla. Hänellä olikin pääministeriksi historiallisen paljon valtaa.
Medvedevin kauden lopulla Venäjän sisällä alkoivat kuitenkin puhaltaa uudet tuulet.
Vuonna 2011 maassa puhkesi laajoja mielenosoituksia duuman vaalien vaalivilppiepäilyjen vuoksi.
Ja kun Putin lopulta ilmoitti pyrkivänsä uudestaan presidentiksi, mielenosoittajien viha kääntyi myös häntä kohtaan.
– Se on ensimmäisiä merkkejä siitä, että suuren Putin-konsensuksen aika alkoi olla ohi, Lassila summaa.
Sen jälkeen onkin sitten tapahtunut paljon. Putin ei halunnut antaa mielenosoittajille pikkusormeaankaan, sillä hän pelkäsi heidän vievän pian koko käden.
Hänen noustuaan uudestaan presidentiksi Kremlin ote yhteiskunnasta tiukentui entisestään.
Tuli uutta vaalilakia ja muita median sekä kansalaisyhteiskunnan rajoituksia. Valvontakoneisto laajeni ja internetiin rakennettiin propagandakoneisto, joka ulottaa lonkeronsa myös ulkomaille.
Maailmanpolitiikassa Putin on toteuttanut vuonna 2007 julki tuomiaan näkemyksiä.
Krimin valtaus ja Ukrainan sodan peiteltynä osapuolena toimiminen vuonna 2014 ovat siitä tunnetuimpia esimerkkejä. Ne rikkoivat kansainvälisiä sopimuksia niin räikeästi, etteivät ulkopoliittiset suhteet ole vieläkään palautuneet entiselleen.
– Malesialaiskoneen alas ampuminen oli viimeisin käänne, jonka jälkeen Putin menetti täysin mahdollisuutensa käydä kansainvälistä keskustelua siitä käsin, että Ukrainassa käytäisiin vain sisällissotaa, Lassila sanoo.
Venäjän sisäpolitiikassa Putinin takertuminen valtaan on tullut entistä näkyvämmäksi. Samaan aikaan hänen suosiolukemansa ovat kuitenkin tulleet alaspäin.
– Krimin valtaus nosti hetkellisesti Putinin suosiota, mutta lasku on jatkunut, kun aikaa on kulunut, Lassila näkee.
Hänen mukaansa demokraattisten oikeuksien kaipuu on eri kyselyiden perusteella kasvanut Venäjällä sen jälkeen, kun Putin astui uudelleen presidentin tehtäviin.
– Maa on luisunut hiljalleen heikosta demokratiasta kohti yhä ankarampaa autoritarismia, jonka heikkous on sen täydellinen riippuvuus Putinista. Tästä syystä valtakoneisto on tullut yhä haavoittuvammaksi.
Putinin nykyinen valtakausi tulee päätökseen vuonna 2024.
Viime kuukausien kuuma keskustelunaihe sekä Venäjällä että muualla on ollut se, mitä tapahtuu sen jälkeen. Jatkaako Putin presidenttinä vai siirtyykö hän käyttämään valtaa taustalta?
Spekulaatiot saivat tammikuussa entistä enemmän tuulta alleen, kun Putin itse totesi, ettei kenenkään pitäisi jatkossa toimia presidenttinä yli kahta kautta.
Maaliskuussa tuli kuitenkin vielä isompi pommi: Putin kannatti ajatusta, että Venäjällä tehtävän perustuslain uudistuksen jälkeen edelliset presidenttiydet nollataan kahden kauden periaatetta ajatellen.
Käytännössä se tarkoittaa, että Putin voisi jatkaa presidenttinä aina vuoteen 2036 saakka, jolloin hän olisi 84-vuotias.
Sekä Kangaspuro että Lassila arvelevat, että erittäin isolla todennäköisyydellä se tulee myös menemään niin.
Molemmat kuitenkin korostavat, ettei kuvio välttämättä ole niin yksinkertainen. Putin saattoi myös ottaa ehdotuksellaan eräänlaisen aikalisän, jolla hän hillitsi seuraajastaan käytävää avointa valtataistelua.
– Asetelma on kuitenkin usein ennenkin mennyt niin, että vielä tulee joku yllättävä siirto, jota emme osaa ennakoida. Saa nähdä, miten tässä käy, Kangaspuro pohtii.
Lassilan mukaan ei myöskään ole itsestään selvää, että Putinin kannatuslukemat olisivat vuonna 2024 presidenttiyden jatkoa edellyttävällä tasolla. Pitkään jatkunut suosion lasku voi kiihtyä koronaviruksen ja maailmantalouden hiipumisen tuomien mullistusten myötä.
– Räikeä ja irvokas näytelmä tämä valtaan takertuminen joka tapauksessa on. Täydellinen riippuvuus yhdestä henkilöstä osoittaa, että putinismia ei voi olla ilman Putinia, Lassila summaa.