Ukrainan sodan painopiste on idässä, josta ei näytä tulevan Venäjälle uutta auringonnousua

Kesällä Venäjä voi joutua yhä ahtaammalle, kun Ukraina pystyy hyödyntämään saamaansa aseapua entistä tehokkaammin
Ukrainan sota

Venäjän aloittamasta suurhyökkäyksestä Ukrainaan on parin viikon kuluttua kulunut sata päivää, eikä mikään viittaa siihen, että seuraavat sata päivää olisivat erityisen menestyksekkäitä Venäjän ”erikoisoperaatiolle”.

Painopiste taisteluissa on nyt Itä-Ukrainassa. Tilanne alkaa kääntyä Venäjän tappioksi, sillä sen valloituspyrkimykset Ukrainan itäisissä osissa eivät ole johtaneet merkittäviin voittoihin – päinvastoin.

Venäjän heikko menestys konkretisoituu nyt erityisesti Izjumin alueella Harkovasta kaakkoon. Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen kertoo, että Venäjän tarkoituksena on ollut keskittää joukkojaan niin, että ukrainalaisia jäisi valtavaan mottiin. Tämä ei kuitenkaan ole onnistunut, vaan Venäjä on kokenut merkittäviä tappioita hyökkäysyritystensä aikana, ja nyt mottiin joutuminen tai huoltoyhteyksien katkeaminen uhkaa sitä itseään.

–  Kun mennään eteenpäin kuukausi kuukaudelta, sitä pienemmiltä venäläisten saavutettavissa olevat tavoitteet alkavat vaikuttaa noin maantieteellisesti.

Izjum sijaitsee karkeasti Harkovan ja satamakaupunki Mariupolin välissä, lähempänä Harkovaa.

Paronen arvioi, että jo lähiaikoina Ukrainalle avautuisi huomattavia mahdollisuuksia vaikuttaa taisteluiden kulkuun, mikäli se onnistuisi laajentamaan Harkovan alueen vastahyökkäystä ja näin vaikeuttamaan venäläisten Izjumin suunnan huoltoyhteyksiä.

–  Ukrainalaisille syntyy sekä taktinen että operatiivinen aloite. Eli ukrainalaisille alkaa muodostua kyky kääntää Itä-Ukrainan taistelu omaksi edukseen. Mikäli se onnistuu, on se skenaariona varsin merkittävä tässä sodassa.

Ukraina saa yhä enemmän käyttöönsä läntistä aseapua. Maahan toimitetaan muun muassa taisteluajoneuvoja, tykistöä ja ampumatarvikkeita, Paronen luettelee.

–  Ehkä kesän puolivälissä tai loppukesästä alamme nähdä uusia perustettuja, varustettuja ja harjoitettuja ukrainalaisia operatiivisiin vastahyökkäyksiin kykeneviä prikaatikokoisia joukkoja. Niillä käännettäisiin edelleen sodan kulkua niin, että venäläisiä joukkoja lyötäisiin hajalle.

Yhdessä prikaatissa on yleensä joitain tuhansia sotilaita. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoo prikaatin kooksi 3000–5000 sotilasta.

Parosen näkemykset ovat samansuuntaisia Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikön Pekka Toverin tuoreen artikkelin kanssa. Toveri kirjoittaa Suomen Sotilas -julkaisussa, että Venäjä on kärsinyt suuria tappioita samalla, kun ukrainalaiset ovat työntäneet vastahyökkäyksillään Harkovan suunnassa venäläisiä lähemmäksi Venäjän rajaa.

–  Tämä uhkaa venäläisten huoltoreittejä ja on pakottanut sitomaan joukkoja sivustan suojaamiseen. Venäläiset ovat ilmeisesti luopuneet tavoitteistaan saavuttaa suurempi läpimurto itäisessä Ukrainassa sekä koko Donbassin valtaamisesta, Toveri kirjoittaa.

Hänen mukaansa Venäjän suurimmat haasteet ovat henkilöstötappiot ja huono henki.

Tappioiden määristä ei ole käytettävissä tarkkoja tietoja. Ukraina on ilmoittanut, että Venäjä olisi menettänyt kaikkiaan noin 28 000 sotilasta kaatuneina. Riippumatonta vahvistusta ei ole. Venäjän kokonaistappioluvut nousevat, kun mukaan lasketaan haavoittuneet, kadonneet tai vangiksi joutuneet. Britannian sotilastiedustelun viime sunnuntaina julkaiseman arvion mukaan Venäjä olisi menettänyt noin kolmanneksen operaation maajoukoistaan.

Ukrainan tappioluvuista ei ole esitetty riippumatonta tietoa.

Millainen sitten on Venäjän voima ja kyky sotaoperaationsa edistämiseksi? Maanpuolustuskorkeakoulun Paronen kuvailee kyvykkyyttä joko rajattomaksi tai pieneksi.

Rajattoman kyvyn vaihtoehdossa Venäjä määräisi yleisen liikekannallepanon ja julistaisi sotatilan.

–  Se saisi satojentuhansien koulutettujen reserviläisten miehistövoimaa ja varmuusvarastoista otettavaa kalustoa käyttöönsä ja keskitettyä merkittäviä joukkoja sota-alueelle.

Toisaalta Venäjän sotilaallista kykyä voi pitää pienenä siksi, että sen tappiot ovat olleet huomattavia.

–  Panssarikalustosta on kärsitty joidenkin joukko-osastojen osalta noin 50 prosentin tappioita ja henkilötappiot lähenevät jo kolmeakymmentä prosenttia. Tällaisissa oloissa joukot altistuvat entistä enemmän uusille tappioille.

Venäjä on ajanut itsensä Parosen sanoin syvään nurkkaan.

–  Venäjän ei ole mahdollista korjata tätä muutoin kuin liikekannallepanolla. Ei ole enää oikeastaan, mistä ottaa.

Paronen ei pysty arvioimaan, miten todennäköinen joko laajamittainen tai osittainen liikekannallepano olisi, sillä julkista tietoa venäläisten suunnitelmista ei ole riittävästi käytettävissä. Alueellisessa liikekannallepanossa saataisiin irrotettua riviin joitain kymmeniätuhansia, ehkä yli 100 000 taistelijaa.

–  Nyt ollaan tilanteessa, jossa Venäjä ei ole pystynyt edes auttavasti välittömän valmiuden joukoillaan ratkaisemaan alueellista konfliktia, sillä ne on lähestulkoon lyöty. Se on todella iso asia näin eurooppalaisesti.

–  Pahimmassa tapauksessa se kertoo, että Venäjä on kaikki nämä vuosikymmenet epäonnistunut sotilasreforminsa toteuttamisessa. Tämän näkemyksen vahvistaminen on toki nykyisellään kovin epävarmaa. Venäjä harvoin kuitenkaan on niin heikko kuin miltä se saattaa näyttää tai niin vahva kuin se antaa ymmärtää.