Maalaisliitto oli ratkaisija monessa Suomen kohtalonkysymyksessä – nousu suureksi ei ollut ihme

Keskusta 120 vuotta

Suomen Keskusta rp. täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Osana juhlavuotta tulevana viikonloppuna on edessä juhlapuoluekokous Tampereella.

Noihin vuosiin mahtuu paitsi puolueen myös koko Suomen historian kannalta monta merkittävää vaihetta. Keskusta on ollut käänteentekijä monessa kohdassa.

Suomenmaa kysyi keskustaa tutkineilta historioitsijoilta näkemyksiä puolueen vaiheista. Tämä artikkeli keskittyy puolueen historian ensimmäiseen puoliskoon, tästä linkistä pääset lukemaan presidentti Urho Kekkosen kauden ajoista ja tästä linkistä modernimmasta historiasta 1980-luvulta alkaen. Tästä linkistä löytyy juttu, jossa tutkijat kertovat, mikä heidän mielestään on kantanut maalaisliitto-keskustaa vuosikymmenten ajan.

Suomessa toteutettiin eduskuntauudistus vuonna 1906. Vaalit tultaisiin käymään vuonna 1907. Tätä varten jo olemassaolevat puolueet organisoituivat uusilla tavoilla ja uusia puolueita syntyi.

Yksi uusista puolueista oli maalaisliitto tai oikeastaan tuossa vaiheessa kaksi eri maalaispuoluetta. Nämä olivat Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto ja Suomen Maalaisväestön Liitto. Yhteistyö alkoi varhaisessa vaiheessa, ja puolueet yhdistyivät 1908.

Suomen kansalla ei ollut muuta mahdollisuutta siihen aikaan kuin synnyttää uusi puolue, Tytti Isohookana-Asunmaa näkee.

Hän on kirjoittanut tutkimuksia puolueen varhaisvaiheista pohjoisessa sekä keskustan historiateossarjan viidennen osan. Isohookana-Asunmaa on myös entinen keskustan kansanedustaja ja ministeri.

– Maalaisliiton täytyi syntyä, sillä suurin osa suomalaisista asui tuolloin maaseudulla ja siellä oli erittäin kipeitä ja kärjistyneitä epäoikeudenmukaisuusongelmia, hän perustelee.

– Puoluelaitos oli syntymässä, mutta nuorsuomalaisten ja vanhasuomalaisten maaseutuohjelmat eivät tyydyttäneet läheskään kaikkia maaseudulla asuvia.

Epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen liittyi paljon hallintovastaisuutta. Toisaalta Venäjän valta, toisaalta omat virkamiehet aiheuttivat kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta.

Myös Kari Hokkanen korostaa, että maaseutu oli jäänyt jälkeen ja Suomi oli epätasa-arvoinen.

Maalaisliitto-keskustan historiateosten kolmannen ja neljännen osan laatinut ex-päätoimittaja ja keskustan taustavaikuttaja Hokkanen korostaa myös suomalaismielisyyden merkitystä tuolloin.

Suomi oli Venäjän keisarin alainen autonominen eli itsehallinnollinen suuriruhtinaskunta, jota oli yritetty venäläistää niin sanotulla ensimmäisellä sortokaudella. Tuolloin kansalaisyhteiskunta alkoi herätä Suomessa voimiinsa, toki myös ei-poliittisissa tarkoituksissa kuten maamiesseurojen ja kansansivistystyön kautta.

– Maalaisliiton pääasiallisin pohja oli nuorsuomalais-perustuslaillisissa, jotka olivat voimakkaasti vastustaneet Venäjän yhtenäistämispolitiikkaa, Hokkanen kertoo.

Juuria oli monissa joukkoliikkeissä, kuten juuri maamiesseuroissa ja nuorisoseuraliikkeessä, jossa puolueen oppi-isän aseman saanut Santeri Alkio oli johtomiehiä.

– Maalaisliitto syntyi uudistustarpeeseen ajankohtana, jolloin uudistuksille oli mahdollisuus. Se syntyi voimakkaasti edistyksellisenä liikkeenä, Hokkanen avaa.

– Se alkoi pienenä, mutta kasvoi sitten melkein jokaisissa vaaleissa.

Maaseudun väki oli aktivoitunut, hakenut itselleen koulutusta ja myös kasvattanut itsetuntoaan, toteaa Isohookana-Asunmaa.

– Nuorisoseuratoiminnassa itsekasvatushenki oli tuottanut tulosta.

Kokouksissa opittiin esittämään mielipiteitä ja hoitamaan yhteisiä asioita.

Syntyvaiheissa maalaisliiton vahvoja alueita olivat Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaa sekä Karjala. Myös Pohjois-Savossa tuli nousua varhain.

Hokkanen toteaa näiden alueiden olleen suhteellisen tasa-arvoisia itsenäisen talonpoikaisväestön alueita. Tilat olivat pieniä, ja sosiaalinen ero maata omistavan ja omistamattoman väen välillä ei ollut kovin suuri.

– Tasaisen köyhää.

Huonommin puolue menestyi lännessä ja etelässä, jossa oli suuria tiloja, joilla oli paljon torppareita eli vuokraviljelijöitä. Etelä-Suomen kartanoalueille ehtivät ensin muut puolueet.

Isohookana-Asunmaa korostaa toiminnan nousseen kylistä, ruohonjuuritasolta juuri näillä vahvoilla alueilla. Kun johtajia löytyi, alkoi yhteisten kokousten pitäminen.

Kilpailevia puolueita olivat keskellä ja oikealla nuor- ja vanhasuomalaiset, vasemmalla sosialidemokraatit.

Pääkilpailija olivat sosialistit, vaikka maalaisliitto nousikin pääosin nuorsuomalaisten keskuudesta.

– Sosialismin teoreettisia periaatteita ja sosialisointia ei ollenkaan ymmärretty eikä hyväksytty. Yhteistä oli kansan pohjakerrosten sosiaalinen ja taloudellinen nostaminen, Hokkanen kertoo.

– Sosialistien aktiivinen kannatus keskittyi järjestäytyneeseen teollisuustyöväestöön, jonka pariin maalaisliitolla ei ollut asiaa. Mutta juuri maalaisliiton menestys ratkaisi, että Suomi oli ei-sosialistisenemmistöinen, kun suuriin ratkaisuihin jouduttiin. Maalaisliitto menestyi juuri sosialistien maaseutukannatuksen kustannuksella.

Nämä ratkaisevat vaiheet olivat itsenäistyminen, sisällissota ja tasavallan luominen 1910-luvun lopulla. 1910-luvun lopun eduskuntavaaleissa maalaisliitto nousi ensin keskisuureksi ja sitten suureksi.

Sisällissodan 1918 jälkeen maalaisliitolla oli keskeinen rooli punaisiin ja valkoisiin jakautuneen Suomen eheyttämisessä ja Suomen valtiomuodosta päättämisessä.

Hokkanen toteaa maalaisliiton olleen tietysti valkoinen puolue.

– Ei maalaisliittolaisia ollut punaisten puolella kuin joskus pakotettuina hevoskuskeina.

– Mutta juuri maalaisliiton poliitikot, nimekkäimpänä senaattori Kyösti Kallio, alkoivat puhua kansallisen sovinnon puolesta jo, kun sota ei ollut edes päättynyt. Kallion Nivalan kirkon puhe toukokuun 1918 alussa on merkkitapaus, jota ei ole aiheetta juhlittu.

”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia Suomen kansalaisia”, Kallion kerrotaan puhuneen.

Maalaisliitto ratkaisi sen, että Suomesta tuli tasavalta 1919, Hokkanen korostaa.

– Alkio on ehdottomasti merkittävin tasavallan tekijä, vaikka kunnia onkin mennyt K. J. Ståhlbergin nimiin hieman liioitellusti.

– Ståhlberg kirjoitti toki perustuslain, mutta Alkio teki voiton mahdolliseksi. Ståhlbergilla ei ollut joukkovoimaa takanaan, Alkiolla oli.

Eheytys jatkui esimerkiksi suuren maareformin kautta. Torpparivapautus vietiin läpi, ja Lex Kallio linjasi periaatteellisesti merkittävästi, että jokaisella maata viljelemään haluavalla ja kykenevällä tuli tämä mahdollisuus olla.

– Maareformi oli valtava tasa-arvoistamisprojekti. Ei koskaan niin moni suomalainen ole viljellyt omaa maataan kuin näiden uudistusten myötä, Hokkanen huomauttaa.

Tasavallan luominen ja maareformi toivat maalaisliitolle suosiota. 1919 se pääsi kertaheitolla eduskunnan suurten joukkoon, 1929 puolue otti aseman suurimpana puolueena peräti 60 kansanedustajalla. Se on maalaisliitto-keskustan historian paras tulos edelleen, vaikka suuria voittoja on tullut monia muitakin.

Hokkanen muistuttaa myös eräästä usein unohtuvasta asiasta, joka auttoi maalaisliittoa suureksi.

– Maalaisliitolla oli voimakas suomalaisuusaate. Puolueen kieliohjelma oli aika ahdaskin. Aitosuomalaisuus toi puolueeseen mukaan myös sivistyneistöä, jotka antoivat puolueelle yleistä uskottavuutta. Tunnetuin aitosuomalaisuudesta ponnistanut johtaja on Urho Kekkonen.

Tasavallan ensimmäisten vuosikymmenten aikana Suomea uhkasivat ääriainekset sekä vasemmalta että oikealta. Ensin piti torpata Venäjällä jo voittanut bolsevismi, 1930-luvulle tultaessa oikeistoradikalismi.

Vaarat olivat aivan todellisia, Hokkanen korostaa.

– Kyllä Suomessa oli aika vahvoja piirejä, jotka aivan Mannerheimia myöten olisivat olleet valmiita kumoamaan parlamentaarisen demokratian ja siirtymään autoritaariseen järjestelmään, kuten suurin osa Euroopan maista siirtyi. Eivät vain Saksa ja Italia.

– Päävastustaja tälle oli maalaisliitto, vaikka sekin olisi periaatteessa voinut liittyä oikeiston liittolaiseksi.

Taistelu fasismia vastaan oli se, mikä yhdisti Hokkasen mukaan sopivasti keskustan ja vasemmiston. Kallion valintaan presidentiksi päädyttiin 1937, ja Kallion myötä Suomeen saatettiin luoda keskustan ja vasemmiston punamultahallitus. Sen myötä työväkikin saatiin kokemaan Suomi taas omakseen sisällissodan trauman jälkeen.

– Tämä pelasti Suomen talvisodassa, Hokkanen painottaa.

Sotavuosina maalaisliitolla ei Kari Hokkasen mukaan ollut itsenäistä roolia politiikassa. Hallituksessa olivat kaikki puolueet. Suomea johtivat pääministerin ja presidentin paikalta Risto Ryti, sotaväen ylipäällikkö marsalkka C. G. E. Mannerheim sekä SDP:n vahva mies ministeri Väinö Tanner.

Maaseutu ja sitä kautta maalaisliiton kannattajat kantoivat sodissa suhteessa kaikkein raskaimman taakan. Rintamalla kaatuneista suhteellisesti suurin osa oli maalaisväestöä.

Suuren roolin maalaisliitto sai uudestaan sodan jälkeen jälleenrakennuksen ja evakkojen asutustoiminnan vuosina. Siinä se oli kaikkein tärkein puolue.

– Maalaisliitto oli voimakkaasti siirtoväen puolue ja asuttamisen puolue. Se oli siinä kaikkein johdonmukaisin ja radikaalein. Vastustus oli kovaa, mutta asia ajettiin läpi, Hokkanen kertoo.

– Tämä oli hyvin tärkeä asia, jota on kritisoitukin jälkeenpäin. Mutta kyllä kumouksellisen liikkeen leviäminen maaseudulle estettiin asutustoiminnalla. Siellä oli kuitenkin köyhin väestö. Usein sanotaan, että tuli pieniä, elinkelvottomia tiloja, ja kyllä tuli, jos ajatellaan, että niillä olisi pitänyt elättää monta sukupolvea. Mutta sen ajan sukupolvi siinä eli, ja pystyi suurelta osin kouluttamaan seuraavankin.

Sodan jälkeen 1940-luvulla pelättiin, että Neuvostoliitto tukisi kommunistista vallankumousta Suomessa. Puhutaan vaaran vuosista.

Silloin politiikan vahva mies oli pääministeri ja 1946 alkaen presidentti J. K. Paasikivi. Kokoomustaustainen Paasikivi asemoi Suomen uudelleen johtoajatuksenaan se, että Neuvostoliiton kanssa ollaan väleissä ja sille annetaan myöten pienemmissä asioissa, että suuremmat asiat kuten itsenäisyys ja suomalainen valtiojärjestys säilyvät.

Tärkeäksi avuksi tuli maalaisliiton Kekkonen.

– Kyllä silloin alettiin faktisesti jo luoda Paasikiven-Kekkosen linjaa. Neuvostoliiton kanssa rakennettiin yhteisymmärrystä niin, että Neuvostoliitto ei ryhtynyt aktiivisesti edistämään vallankumousta Suomessa, Hokkanen sanoo.

YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa 1948 tietysti rajoitti Suomen mahdollisuuksia, mutta sen puitteissa rauha ja vakaus saatiin säilytettyä koko kylmän sodan ajan vuoteen 1991, jolloin Neuvostoliitto romahti.

– Onneksi se oli huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, Hokkanen korostaa.

Maalaisliitto ja Kekkonen nousivat uudessa tilanteessa Paasikiven varjosta ulkopolitiikan johtoon. Kekkosesta tuli presidentti 1956. Hän jatkoi Paasikiven linjaa, joka opittiin tuntemaan Paasikiven-Kekkosen linjana.

– Kekkonen oli myös Paasikiven ykkössuosikki seuraajakseen. Siitä ei ole epäilystäkään, kun Paasikiven päiväkirjoja lukee, Hokkanen toteaa.

Kekkosen vanavedessä tätä nuorempi sodan kokenut jälleenrakennussukupolvi nousi maalaisliitossa vastuullisille paikoille.

– Tuli rintamalta karaistuneita kavereita, jotka rakensivat järjestön. Maaseudun Nuorten Liitto kasvoi Suomen suurimmaksi nuorisojärjestöksi. Nuoret rintamamiehet sen perustivat, usein johtohahmot olivat reservin upseereita ja aliupseereita.

Legendaarinen tukimiesjärjestelmä alkoi jo oikeastaan ennen sotia Karjalassa Juho Niukkasen johdolla, mutta nousi kukoistukseen Martti Miettusen, Arvo Korsimon ja Pekka Silvolan johdolla 1950-luvulla, Hokkanen kertoo.

– Se riitti nostamaan Kekkosen presidentiksi ja pitämään aika kauan myöskin puolueen voimissaan.

Isohookana-Asunmaa nostaa noilta vuosilta esiin myös sen, kuinka maalaisliitto oli mukana aloittamassa hyvinvointivaltion rakentamista jo 1940-luvulla.

– Lapsilisäjärjestelmä saatiin vaikeassa tilanteessa 1940-luvulla. Suuret ikäluokat olivat syntyneet, syntyvyys oli korkeaa, ja rahaa tarvittiin. Sen lisäksi jatkettiin koululaitoksen rakentamista, joka oli valtava työ. Ymmärrettiin, että hyvinvointia luodaan koulutuksen kautta.

– Hyvinvointivaltion idea syntyi heti sodan jälkeen. Voi sanoa, että hyvinvointivaltio saatiin valmiiksi 1980-luvulla. Se alkoi jo sodan jälkeen, ja oli vaikea prosessi. Oli monia isoja puolueita, joiden intressit eivät aina menneet yhteen.