Toimittajalta | Lindtman vihjasi sinipunasta, mutta SDP:n kenttäväki lienee eri mieltä
Talvisota on ratkaiseva käänne SDP:n historiassa. Asia ei jäänyt epäselväksi Tampereen puoluekokousta seuratessa.
Tuo vanha kokemus on merkityksellinen edelleen, kun SDP hakee ”reilumpaa suuntaa” Suomelle omasta dna:staan.
Punaisen ja valkoisen Suomen välinen juopa tasoitettiin 1930-luvulla keskustan edeltäjän maalaisliiton ja SDP:n yhteisellä punamultahallituksella. SDP:n pääsy koalitioon sai myös työväestön kokemaan Suomen omakseen.
SDP:n vahva mies Väinö Tanner linjasi asiasta 1930-luvulla sanoilla, joita puolueen nykyinen puheenjohtaja Antti Lindtman lainasi kokouksen avauspuheessaan lauantaina.
”Minä arvelenkin, että me kaikkein korkeimmassa määrässä nostamme kansan puolustustahtoa, jos me hankimme työväestölle jotakin puolustettavaa.”
Kova turvallisuus tehdään demarien mielestä edelleen sillä, että sosiaalipolitiikan keinoilla saadaan jokaisen omat asiat kuntoon, ja siten aikaiseksi kokemus kuulumisesta yhteiskuntaan.
Tämä on vastaus erityisesti tällä hetkellä vallassa olevan oikeistohallituksen politiikalle.
Veteraanidemari Ilkka Taipale tiivisti yleiskeskustelussa taitavasti sen, miten SDP näkee yhteiskunnan perustat oman ideologiansa pohjalta.
Valtio voi Taipaleen mukaan rakentua joko sorron, sekasorron tai sosiaalipolitiikan varaan. Sorrolla saa kuriin kyllä sekasorron, mutta sosiaalipolitiikalla myös sorron.
Lindtman puhui omilleen tietysti selvää demaria. Hän linjasi reilusta työelämästä toteamalla vaikkapa, että SDP ei hyväksy perusteettomia pätkätöitä.
Samalla hän antoi kuitenkin ymmärtää, että pääministerinä puheet niistä juontuvine tekoineen tulevat olemaan enemmän valtionhoitajuutta kuin demaria.
Vastuullisuus oli turvallisuuden ohella sana, jota Lindtman viljeli silmiinpistävän paljon.
SDP on gallupjohdossa ylhäisessä yksinäisyydessään. Lindtmanin pitää joukkoineen rakentaa uskottava tie vastuuteen ja pääministeriyteen. Ja pääministeriksihän pääsee paitsi vastuullisuuspuheella myös siten, että saa mukaan oikeat kumppanit.
Lindtman mainitsi lauantain puheessaan neljä nimeä. Kun oma tytär ja pakkomoitittava pääministeri Petteri Orpo (kok.) jätetään laskuista, jää jäljelle kaksi nimeä, jotka kertovat selvää kieltään Lindtmanin linjasta.
Oikeastaan Lindtman mainitsi Orpon ja Paavo Lipposen hallitusten nimet eikä pääministerien omia erisnimiä, mutta menköön.
Väinö Tannerin ja Paavo Lipposen nimet kertovat hyvin erilaista kieltä kuin vaikkapa sellaiset suuret SDP-nimet kuin Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Rafael Paasio, joita Lindtman ei siis maininnut. Tanner ja Lipponen tunnetaan oikeistodemareina, joille luontevaa oli yhteistyö kokoomuksen kanssa.
Lipponen johti kahta SDP:n ja kokoomuksen varaan rakennettua hallitusta vuosina 1995–2003. Lähellä oli Lipposen kolmannenkin hallituksen syntyminen, mutta keskusta torppasi sinipunan vaalivoitollaan 2003.
1990-luvun laman jäljet hoiti Lindtmanin mukaan nimenomaan Lipposen hallitus.
– Lipposen sateenkaariyhteistyö ja työmarkkinoiden vastuunkanto siihen pystyi, hän korosti puheessaan.
Lindtmanin puheet turvallisuudesta ja vastuullisesta talouspolitiikasta ovat melko lähellä kokoomuksen käyttämää kieltä. Näistä puhuivat yleiskeskustelussa monet muutkin, ja yleensähän vastuunkanto tarkoittaa myös valmiutta ikäviin päätöksiin.
Lindtman ja hänen uskolliset seuraajansa ovat siis menossa leikkaamaan. Kumppanina on mahdollisesti kokoomus.
Kenttäväki ja monet puolueen kellokkaat voivat olla eri mieltä.
SDP osaa useimmiten ampua rivinsä suoriksi, mutta kyllä sisäinen oppositio avaa suunsa tarvittaessa.
Puoluekokouksen äänestystulokset kertovat vahvasta vasemmisto-oppositiosta. Väistyneen varapuheenjohtajan Matias Mäkysen talousaloitteet eivät menneet läpi, mutta saivat hyvin kannatusta.
Velkajarrua ja rajalakia kritisoinut Nasima Razmyar sai jatkon ensimmäisenä varapuheenjohtajana vahvalla tuloksella.
Myös rividemarien puheet kielivät siitä, että hallituksessa halutaan tehdä jotain muuta kuin kokoomusyhteensopivaa politiikkaa.
Hyvinvointialueet ja sote rakennettiin edellisellä kaudella keskustan kanssa, ja soteaiheisista puheenvuoroista saattoi päätellä, että keskustan kanssa tuota työtä voitaisiin jatkaa.
Runsaita olivat myös ehkä yllättävästikin puheet Itä-Suomen asiasta. Erityistalousaluettakin toivottiin. Täsmälleen samanlaisia puheita voi odottaa kuulevansa vajaan kahden viikon päästä keskustan puoluekokouksessa, eroa lienee lähinnä toverit-sanan käyttöasteessa.
Lindtmanille tärkeintä on tietenkin päästä pääministeriksi ja viedä SDP vastuuseen oikeastaan millä tahansa hallituspohjalla. Ehkä on puolueen kannalta kätevääkin, että se kulkee ennen vaaleja kaksilla tai useammilla rattailla.
Joka tapauksessa vakavimmat keskustelut velkajarrusta ja taloudenpidon tavoista ovat vielä edessä. Ihmisiä lähelle tulevat sosiaali- ja terveyspalvelut voivat yhtä hyvin olla se teema, joka ratkaisee tulevat vaalit.
Toistaiseksi SDP on esittänyt melko vähän konkretiaa vastuupuheidensa tueksi. Voiko näin jatkua koko vaalienalusajan?
Mitä on tämän päivän talvisodan henki, jolla Suomi saadaan uusille urille ja kohti SDP:n peräänkuuluttamaa reilumpaa suuntaa?