Tero Pitkämäki: "Jokainen urheilija tarvitsee psyykkistä valmennusta, mutta se voi tulla vaikka hierojalta"
Yleisurheilun EM-kisat päättyivät Suomen joukkueen osalta elokuussa riemukkaisiin tunnelmiin. Seiväshyppääjä Wilma Murron ja estejuoksija Topi Raitasen suvereeneilla esityksillä otetut mestaruudet, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän hopea ja lukuisat pistesijat saivat perinteistä jatkoa, kun Lassi Etelätalo heitti ennätyksellään keihään EM-pronssia.
Aiempina vuosina oli lähes tehtaantakuu, että arvokisoista saldona on ainakin yksi mitali. Yleensä se tuli miesten keihäänheitosta, ja tuojana oli Tero Pitkämäki. Eteläpohjalainen keräsi vuosina 2006–2014 kaikkiaan seitsemän arvokisamitalia, joista kirkkain oli MM-kulta Osakasta vuonna 2007.
– Oli se lajille tärkeää, että mitali tuli Münchenista. Edellisestä on kuusi vuotta, ja niin raadollista kuin se onkin, menestys mahdollistaa ammattimaisuuden ja lisää lajin vetovoimaa, Pitkämäki sanoo.
Hän päätti komean uransa vuonna 2019. Nykyisin Oliver Helanderin henkilökohtaisena luotsina toimivalle Pitkämäelle, 39, vetäytyminen kisakentiltä oli melko kivuton prosessi.
– Olin saanut lajista sen mikä oli mahdollista, ja kolmas lapsi oli juuri syntynyt. Viimeiset kisavuodet olivat enemmän ristivetoa sen suhteen, etten ehtinyt olla tarpeeksi perheen kanssa, Pitkämäki sanoo.
Huippu-urheilu on tietynlainen kupla. Kun kuplasta astutaan ulos, tyhjiö voi olla raskas: mitä seuraavaksi, ja kuka minä ylipäätään olen ilman urheilua?
Joillain urheilijoilla tietynlainen surutyö voi kestää vuosia, ja tilalle voi tulla vähemmän hyviä vaihtoehtoisia ajankäyttötapoja.
– Huippu-urheilussa vain mennään ja tehdään: ajatellaan itseä, kehittymistä ja tulosta, ja muutamaa läheistä. Minulla se aika kesti 15 vuotta, mutta olin valmistautunut siihen, ettei tämä ole koko elämä, Pitkämäki sanoo.
– Heti lopettamisen jälkeen näin tosin unia, jossa heitän kovasti innoissani kisoissa. Herätessä sitten muistin, että ai niin, tämä onkin nyt näin.
Yleisurheilussa järjestettiin kesällä poikkeuksellisesti sekä MM- että EM-kisat, kun koronarajoitukset estivät edelliset kilpailut.
Oliver Helander, 25, heitti ennätyksensä 89,83 kesäkuussa Paavo Nurmi Gameseissa Turussa. Eugenen MM-kisoissa hän jäi kahdeksanneksi tuloksella 82,24. EM-kisamatkan esti Kalevan Kisoissa sattunut kylkivamma, ja Helander on kärsinyt jo vuosia loukkaantumisista.
– Oliverin kroppa on silti vähemmän rikki kuin monen muun heittäjän Kisamatkan estänyt vamma ei ollut iso, mutta olisi ollut tyhmää lähteä heittämään riskillä ja puolikuntoisena. Hän kilpailee vielä tällä kaudella, mutta on selvää, että ensi talveksi on luvassa lisää hommia perusasioiden kanssa, Pitkämäki muotoilee.
Vajaan vuoden yhteistyö Helanderin kanssa on silti sujunut nousujohteisesti. Siinäkään ei ole kyse vain fysiikasta ja tekniikasta, koska mitä ylemmäs mennään, sitä pienempiä ovat erot ja tärkeämpi korvien väli.
– Jokainen urheilija tarvitsee psyykkistä valmennusta, mutta jos joku sanoo, ettei halua psykologia, sellaista ei kannata väkisin tuputtaa. Minun psyykkinen valmentajani oli hieroja.
Henkinen valmennus on kärsinyt ilmaisuna tietynlaisen inflaation, mutta Pitkämäen mukaan se on isossa roolissa hänen valmennustavassaan.
– Valmennus on tukemista, auttamista ja sen ymmärryksen kasvattamista, mitä huippu-urheilu vaatii. Yritän tehdä itseni tarpeettomaksi.
Pitkämäki on koulutukseltaan sähköinsinööri. Aktiivina hän käytti innokkaasti Huippu-urheilun instituutin Kihun mittaus- ja testituloksia harjoitteluunsa, ja samoin hän toimii Helanderin kanssa.
– Minulla on vahva käytännön kokemus, mutta teoriasta vähemmän tietoa, vaikka olenkin opiskellut ammattivalmentajatutkintoa. Kihun biomekaanikko on meillä mukana harjoitteluohjelmissa ja niiden seurannassa.
Osa suomalaisesta keihäsväestä vieroksui pitkään data-analyysejä “turhana nippelitietona” ja arveli liian yksityiskohtaisen tiedon vain sotkevan heittäjien pään. Pitkämäen mukaan näin ei ole.
– Tiede on hyvä tuki ja vaikuttaa suoraan siihen, mitä lukee tulostaulussa. Olisi hölmöä olla hyödyntämättä sitä. Ulkomailla taustatietoja käytetään enemmän, eikä suomalainenkaan keihäs mutulla lennä.
Tero Pitkämäellä ja ex-seitsenottelija Niina Kelolla on kolme lasta. Perheessä on ollut selvää, että vastuu vanhemmuudesta jakaantuu tasaisesti. Urheilukuvioissa tavanneesta parista myös Kelo kilpaili, kun he alkoivat seurustella.
Etenkin lasten ollessa pieniä läheisten tukea on tarvittu, mutta Pitkämäen mukaan molemmat vanhemmat ovat tehneet samoja hommia.
– Olen vaihtanut vaippoja, pyykännyt ja huolehtinut lasten hammaspesuista ja nukkumaanmenoajoista siinä kuin vaimokin. Minusta se kuuluu asiaan, ja meillä on ollut aika helpot lapset.
Pitkämäki sanoo olevansa joissain asioissa tiukka, mutta yleisemmin aika lempeä kasvattaja.
– Pitää olla tietyt rajat, osata sanoa kiitos, pyytää anteeksi ja käyttäytyä muutenkin fiksusti. Muuten olen sitten niin kova hömpöttämään älyttömyyksiäkin mukuloiden kanssa, ettei moni uskoisi.
Vanhempien ja lasten yhteisistä urheilusuhteista on esimerkkejä maailman huipulta. Vaikka lajista ei tulisi ammattia, monelle jää elämänmittaisia muistoja, ystävyyksiä ja vahvuuksia yhteisestä tekemisestä.
Otsikoiden taakse jäävät sitten ne tarinat, jotka päättyvät pahimmillaan rikottuun minuuteen, erilaisiin riippuvuuksiin, katkeruuteen ja myrkyttyneisiin perhesuhteisiin. Silloin alkuongelma on usein se, että vanhempi yrittää toteuttaa omia haaveitaan ja tavoitteitaan lapsen kautta.
Pitkämäellä ei ole mitään syytä asettaa lapsilleen paineita. Hän ei ole tuputtanut keihäänheittoa jälkikasvulleen, mutta etenkin esikoinen, 8-vuotias Jimi-poika, on innostunut lajista. Viime toukokuussa Jimi heitti 7-vuotiaiden epävirallisen ME:n 32,36.
– Totta kai se tuntui isästä mukavalta, mutta pitää muistaa, että nyt puhutaan 8-vuotiaasta. Innostuksen ja koko homman voi pilata ennen aikuisuutta monta kertaa, jos itse alkaa vaahdota asiassa päällimmäisenä, Pitkämäki virnistää.
Jimillä ja sisaruksilla on muitakin harrastuksia – ja hyvä niin, isä sanoo. Pitkämäki korostaa, että yleiselläkin tasolla hän vastustaa liian varhaista erikoistumista.
– Se on minulle ihan punainen vaate. Ei ole mitään järkeä omia kasvuikäisiä lapsia ja kieltää heitä harrastamasta muuta. Kyllä tuonne 16-17-vuotiaaksi asti pitäisi ehdottomasti olla monipuolinen lajitausta, riippumatta mikä on päälaji – ja myös aikaa olla ihan vaan lapsi.
Suomalaisen keihäänheiton haasteet ovat tuttuja: harrastajamäärät laskevat, loikka junioripuolelta aikuismenestykseen on vaikea, nuorilla ei ole samoja liikunnallisia perusvalmiuksia kuin ennen ja loukkaantumiskierteessä ollaan joskus jo ennen aikuisikää.
– Pienemmästä määrästä pitäisi pystyä tekemään huippuja, mikä lisää valmennuksen vaativuutta. Tarvitaan lisää eri alojen osaajia ja yhteistyökykyä, Pitkämäki kommentoi.
Yhteistyö ja keihäänheitto eivät Suomessa aina osu yksiin. Erilaisten kuppikuntien, keskinäisen kinan ja omillaan puurtamisen päälle tulee julkinen paine etenkin arvokisojen aikaan.
Vuonna 2021 keihään toisena lajivalmentajana aloittanut Pitkämäki ilmoitti kaikkien yllätykseksi viime kuussa jättävänsä pestinsä ja keskittyvänsä Oliver Helanderin valmennukseen.
Sisäpiiriläisillekin täysin puskista tullut ilmoitus aiheutti spekulaatioita siitä, onko kulisseissa pelattu suoranuottisen eteläpohjalaisen pirtaan sopimattomia pelejä tai tympiintyikö ex-huippuheittäjä siihen, ettei nykypolvi tee asioita samalla intensiteetillä.
Pitkämäki vakuuttaa, ettei kummastakaan ole kyse eikä asiaan liity draamaa. Hänen mukaan päätöksen syynä oli aikapula: yhdessä toisen ex-huipun eli Antti Ruuskasen kanssa perustettu yritys, Helanderin valmennus ja perhe-elämä ajoivat liiton pestin edelle.
Kansainvälinen kilpailu keihäänheitossa on jo pitkään ollut aivan toista luokkaa kuin takavuosina. Miesten keihään tuorein maailmanmestari Anderson Peters tulee Grenadasta ja kakkonen Neeraj Chopra Intiasta. EM-kisoissa ykkönen oli Saksan Julian Weber.
Pitkämäen mukaan lajin kärjen leviäminen on ehdottomasti vain positiivista, ja miesten puolella Suomella on edelleen menestyspotentiaalia. Naisten keihäänheiton tilaa hänkään ei voi väittää hyväksi.
– Steppi yli 60-metrisiin on jäänyt vuosien ajan tekemättä. Tilanne on tietynlainen murheenkryyni ja osin kummallinenkin, koska muissa heittolajeissa naisissa kyllä löytyy lupauksia. Lama on monen asia summa, hän pohtii.
Kun Pitkämäki astui keihäspaikalle, hän ei jännittänyt enää lainkaan, mutta katsomossa valmentajan syke nousee paljon korkeammalle.
– Pitää oikein hillitä itseään, ettei ala sekoittaa urheilijan tekemistä.
Rauhallinen, hyväntuulinen ja elämässään onnellisen oloinen mies. Vastaako mielikuva todellisuutta?
– Kyllä niin voi sanoa. Asiat ovat järjestyksessä: on rakas puoliso, lapset ja viihdyn valmentajana. Saan valmennettavien onnistumisesta samat tunteet kuin ennen heittopaikalla, kun tiesin heti, että nyt lähti pitkälle.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä syyskuussa 2022. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.