Asukkaita kehotettiin hakemaan suojaa, mutta Pohjois-Korean ohjus ei lentänyt lopulta Japanin ylitse
Pohjois-Korean laukaisema ohjus ei lentänyt lopulta Japanin ylitse, sanoo Japanin puolustusministeri.
Japanin hallinto sanoi aiemmin ohjuksen lentäneen maan ylitse kohti Tyyntämerta ja maan pohjoisosissa asuville annettiin asian vuoksi erityisvaroitus paikallista aikaa hieman ennen aamukahdeksaa. Asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa tai hakemaan suojaa.
– Ohjuksella havaittiin olevan potentiaalia lentää Japanin saariryhmän ylitse, puolustusministeri Yasukazu Hamada kertoi toimittajille ja sanoi, että hälytykset annettiin tämän vuoksi.
– Tarkistettuamme tämän tiedon vahvistimme, että ohjus ei ylittänyt Japanin saariryhmää, vaan katosi Japaninmeren yllä, hän jatkoi.
Etelä-Korean asevoimien mukaan Pohjois-Korea on laukaissut ainakin kolme ohjusta.
Varoituksia annettiin laukaisun vuoksi myös eteläkorealaisella saarella.
Keskiviikkona Etelä-Korean asevoimat kertoi pohjoisnaapurinsa laukaisseen ainakin 20 ohjusta sekä ampuneen tykistöllä satakunta ammusta maiden väliselle meriraja-alueelle.
Yksi keskiviikkoisista ohjuksista laskeutui lähelle Etelä-Korean aluevesiä ja maa vastasi pohjoisnaapurinsa laukaisuihin ampumalla vuorostaan ohjuksia lähelle Pohjois-Korean aluevesiä.
Noin kuukausi sitten Pohjois-Korea ampui ohjuksen Japanin yli ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Myös tuolloin osassa Japania annettiin asukkaille varoituksia laukaisun vuoksi.
Pohjois-Korea sanoi myöhemmin, että kyseisessä laukaisussa sekä samoihin aikoihin tehdyissä useissa muissa ohjuskokeissa oli harjoiteltu taktisten ydinaseiden käyttöä. Taktisilla ydinaseilla tarkoitetaan taistelukentällä käytettäviä ydinaseita, joiden vaikutus on rajatumpi kuin strategisten ydinaseiden.
Pohjois-Korea on kritisoinut viime aikoina Yhdysvaltain ja Etelä-Korean keskinäisiä harjoituksia, jotka ovat Pohjois-Korean mukaan valmistautumista mahdollista hyökkäystä varten.
Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat sanoneet, että Pohjois-Korean viimeaikaiset ohjuskokeet voivat kulminoitua uuteen ydinasekokeeseen, joka olisi järjestyksessään Pohjois-Korean seitsemäs.