Toimittajalta | Pienet lentokentät jälleen vaarassa – maakuntien ihmisillä pyyhitään Helsinki-Vantaan marmorilattiaa
Liikenne- ja viestintäministeriöstä kajahti keskiviikkona jälleen virkamiesviisautta: maakuntien lentoliikennettä ei pidä enää tekohengittää veronmaksajien rahoilla.
Kun matkustajia on vähän ja heitä istuu koneen penkeillä harvassa, markkinoiden näkymättömän käden pitäisi laittaa tilit tasan. Ja jos jokin itsepäinen maakunta haaveilee suorasta yhteydestä sivistykseen, maksakoon itse lystinsä.
Ministeriön kylmän laskelmoivassa maailmassa nykyinen lentoasemaverkosto on lähinnä taloudellinen riippakivi. Pienten kenttien ylläpito syö röyhkeästi pääkentän tuottoja ja vie rahat tärkeämmältä kohteelta, kansainvälisen kerskakulutuksen edistämiseltä.
Mitäpä jos käännetäänkin Finavian ja LVM:n tuttu jargon tällä kertaa toisin päin: jospa lopetettaisiinkin ulkomaan liikenteen voittojen kasvattaminen maakuntia kurjistamalla ja niiden ihmisten elämää haittaamalla?
Suomen lentoliikenteen piti nojata ikuisesti ajatukseen, jonka mukaan Suomi on maailmankaikkeuden napa Euroopan ja Aasian välissä. Finnairin Aasian-strategialla Helsinki-Vantaasta leivottiin globaalia vaihtomekkaa, ja Finavian miljardiluokan jätti-investoinneilla valmistauduttiin Aasian-turistien ehtymättömään virtaan.
Sitten todellisuus tuli kylään. Ensin tuli parin vuoden pandemia ja sitten Venäjän harhainen sotaretki Ukrainaan, joka sulki pääsyn Siperian ilmatilaan. Nyt Seutulassa jököttää mukavan väljä ja ylellinen lentoasema, joka rakennettiin aivan toisenlaiseen geopolitiikkaan ja matkustusvirtoihin.
Minkäpä virkamies huonolle tuurille mahtaa ja ainahan syntipukkeja löytyy. LVM:n ja Finavian maailmankuvassa ne haetaan tietenkin Porista, Joensuusta ja Kajaanista.
Sen sijaan, että istuttaisiin pohtimaan, mitä lentoyhteydet merkitsevät alueiden teollisuudelle, matkailulle tai yleiselle elossa pysymiselle, keskustelu typistetään puheeksi kustannuksista ja kulueristä.
Erityisen kipeä isku lentoyhteyksien katkominen on itäiselle Suomelle. Jos Joensuun ja Kajaanin kentät hiljenevät, Itä-Suomen säännölliset lentoyhteydet Helsinkiin ja maailmalle nojaavat käytännössä Kuopion kenttään.
Kuhmosta tai Ilomantsista Kuopioon on noin kaksisataa kilometriä. Autolla matkaan saa varata noin kolme tuntia, ja julkisilla matkustaminen on puhtaan utopistinen ajatus.
Tähän vaivaan virkamiehet tarjoavat lääkkeeksi uutta lempisanaansa: syöttöliikennettä. Lopetettua lentolinjaa ei kumminkaan korjata sillä, että tilalle lanseerataan sumea abstraktio, jolle ei ole osoitettu senttiäkään rahaa eikä ensimmäistäkään bussia.
Hieman tuntuu siltä, että ainakaan liikenneministeriön virkamiehet eivät näitä ”syöttöliikenteen” busseja ole lähdössä ajamaan.
Maakuntalennoissa ei ole kyse vain kansanedustajien yhteyksistä kotimaakuntaansa.
Kyse on siitä, pystyvätkö alueen vientiyritykset tapaamaan asiakkaitaan, houkuttelemaan investointeja ja saamaan ulkomaisia matkailijoita aluetta pyörittämään. Pelkkien markkinoiden voimalla se ei pitkien etäisyyksien vähäväkisessä maassa aina onnistu.
Jos yhteydet vedetään sileäksi, alueiden veto- ja pitovoima hiipuvat varmuudella. Kaava on ennestään tuttu: ensin romutetaan toimintaedellytykset, sitten esitellään graafeja, joiden mukaan palveluille ei ole kysyntää.
Muutaman vuoden päästä virkamiehet voivat kokoontua ihmettelemään tilastoista, miksi maakunnissa ei ole pöhinää ja nuoret muuttavat etelään.
Valtion ei tietenkään pidä lennättää tyhjiä koneita huvikseen hinnalla millä hyvänsä. Mutta ennen kuin maakuntien ilmatila suljetaan periaatteen vuoksi, pitäisi laskea myös se, mitä menetetään silloin, kun yhteydet katkeavat.
Kuviossa kun ei ole kyse vain siitä, että töölöläinen pääsee mahdollisimman vaivattomasti Roomaan siemailemaan valkoviiniä.
Kyse on myös siitä, pääseekö suomalainen teollisuusmaakunta tekemään kauppaa, löytääkö ulkomainen matkailija tiensä Kehä kolmosen ulkopuolelle ja voiko Suomessa harjoittaa kansainvälistä liiketoimintaa ilman, että jokainen työreissu alkaa puolen päivän tuskaisella siirtymätaipaleella.
Saavutettavuus ei ole vain sitä, että suomalaiset pääsevät maailmalle. Sen pitäisi tarkoittaa myös sitä, että maailma pääsee heidän luokseen.
