Trump kutsuu Ukrainan tekemiä iskuja Venäjän öljynjalostamoihin häpeällisiksi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsuu Ukrainan tekemiä iskuja Venäjän öljynjalostamoihin häpeällisiksi. Trump sanoi konservatiivisen yhdysvaltalaiskanava Newsmaxin haastattelussa, että iskut nostavat energian hintoja maailmalla.
– Mielestäni se on häpeällistä, Trump sanoi, kun häneltä kysyttiin Ukrainan uusista iskuista.
Trump ilmoitti sunnuntaina omin päin, että Ukraina ja Venäjä olisivat sopineet keskeyttävänsä iskut energiakohteisiin.
Ukraina syytti Venäjän rikkovan energiatulitaukoa ja maan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi, ettei Ukrainakaan siten aio noudattaa sitä.
Trump sanoi Newsmaxin torstaina paikallista aikaa julkaisemassa haastattelussa luulevansa, että sekä Zelenskyi että Venäjän presidentti Vladimir Putin haluavat nähdä sodan päättyvän.
– Mutta mielestäni Zelenskyin kanssa on vaikeampi olla tekemisissä kuin Putinin kanssa, Trump sanoi.
Uutiskanava CNN:n mukaan Ukrainan käytössä olevat yhdysvaltalaiset Patriot-ilmatorjuntaohjukset ovat loppuneet. Ohjukset ovat olleet tärkeä osa Ukrainan ilmapuolustusta Venäjän yöllisten iskujen aikana.
CNN:lle puhuneen lähteen mukaan lähes yhtäkään venäläistä ballistista ohjusta ei pystytty torjumaan keskiviikon ja torstain välisen yön iskujen aikana.
Ukraina on aiemmin neuvotellut mahdollisuudesta valmistaa Patriot-ohjuksia itse, mutta lisenssiä ohjusten valmistamiseen ei lopulta herunut.
Patriot-ohjuksista ei ole ollut pulaa vain Ukrainassa, vaan ohjusmallin varastot ovat huvenneet ympäri maailmaa Iranin sodan vuoksi. Yhdysvallat ja sen liittolaiset joutuivat kuluttamaan Patriot-ohjuksia torjuessaan Iranin lukuisia iskuja eri Lähi-idän maihin.
Ukrainan ja Yhdysvaltain välejä ovat viime aikoina hiertäneet muun muassa SpaceX-yhtiön satelliittiverkkopalvelun hitaus sekä Trumpin ilmoittama dieselsopimus Venäjän kanssa. Zelenskyi on myöntänyt, että hän tuntee olonsa petetyksi, mitä tulee Yhdysvaltain viime päivien tekemisiin.
Ukrainan hallinnon edustaja arvioi keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvallat käytännössä auttaa Venäjää panttaamalla tietoa Venäjän tulevista iskuista ja rajoittamalla SpaceX:n Starlink-palvelun sotilaskäyttöön tarkoitetun version toimintaa.
– On selvää, että he (Yhdysvallat) auttavat Venäjää jostakin syystä, nimeämätön lähde kertoi AFP:lle.
Ajatushautomo Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan Ukrainan joukot kuitenkin pääsivät käsiksi rajoittamattomaan Starlink-yhteyteen jälleen torstaina. Uutistoimisto Reutersin virkamieslähteiden mukaan määräys rajoittaa Ukrainan satelliittiverkkoyhteyksiä tuli Valkoisesta talosta.
Polttoaineiden hinnat puolestaan ovat yksi merkittävistä kysymyksistä Yhdysvaltain marraskuun alun välivaaleissa, mikä on aiheuttanut haasteita sekä Trumpille että hänen republikaanipuolueelleen. Hinnat ovat nousseet sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin alkuvuodesta.