Valtion tilaamalla työmaalla työehtojen polkemisesta kärähtäneen yhtiön jäljet johtavat Viron järjestäytyneeseen rikollisuuteen
Valtion tilaamalla työmaalla työehtojen polkemisesta epäillyn aliurakointiyhtiön jäljet johtavat Viron järjestäytyneeseen rikollisuuteen, käy ilmi STT:n selvityksestä.
Toisen väärinkäytöksiin yhdistetyn yhtiön toimitusjohtajana on vielä tänä vuonna ollut nelikymppinen mies, joka on tuomittu Virossa vankeuteen rikollisryhmään kuulumisesta.
Rakennusliitto tiedotti keskiviikkona, että Helsingin Ruskeasuolla koulutyömaalla on paljastunut 30 niin sanottua valeyrittäjää, joille on maksettu työehtosopimuksen alittavaa palkkaa. Lisäksi lisät olivat liiton mukaan maksamatta ja peruspalkat harjoittelijan tasoa.
Rakennusliiton vanhempi asiantuntija Toni Malmström sanoo STT:lle, että työntekijöiden joukossa oli muun muassa ukrainalaisia, venäläisiä ja virolaisia. Aliurakoitsija ei ole Malmströmin mukaan suostunut yhteistyöhön, joten liitto vaatii pääurakoitsijaa maksamaan puuttuvat palkat.
Peruskorjaustyömaan tilaaja, valtion liikelaitos Senaatti-kiinteistöt sanoi suhtautuvansa väärinkäytösepäilyihin vakavasti, tekevänsä liiton kanssa yhteistyötä ja selvittävänsä tapausta.
Liitto kertoo toimittaneensa tapauksesta tiedot verottajalle, poliisille, Lupa- ja valvontavirastolle ja Maahanmuuttovirastolle.
Toisen väärinkäytöksistä epäillyn firman Kore Metal Oy:n toimitusjohtajana ollut 40-vuotias virolaismies tuomittiin virolaismedian mukaan aiemmin tänä vuonna vuosien vankeuteen rikollisjärjestöön kuulumisesta. Hän kiisti syyllisyytensä.
Julkisen kaupparekisteriotteen perusteella mies on ollut Kore Metal Oy:n toimitusjohtaja, mutta merkintä on poistettu tammikuussa. Voimassa olevassa rekisteriotteessa ei ole mainintaa toimitusjohtajasta.
Toukokuussa mies perusti uuden yhtiön. Kaupparekisteriotteen mukaan hän on Vantaalle rekisteröidyn yhtiön hallituksen ainoa jäsen ja omistaa kaikki yhtiön osakkeet.
40-vuotias mies on ollut syytteessä Suomessa laajasta, rakennusalalla epäillystä ihmiskaupasta, jota keskusrikospoliisi (KRP) tutki yhteistyössä Viron keskusrikospoliisin kanssa.
Toiminnan johtohenkilöitä ja taustavaikuttajia on Virossa luokiteltu järjestäytyneessä rikollisryhmässä toimineiksi henkilöiksi, kertoi KRP toukokuussa 2023 tiedotteessaan.
Syyttäjän mukaan virolaiset ja latvialaiset työntekijät erehdytettiin vuosina 2020–2022 toimimaan Suomessa kevytyrittäjinä ja he joutuivat pakkotyöhön. Kyse oli syyttäjän mukaan järjestäytyneestä rikollisryhmästä, jossa 40-vuotiaalla miehellä oli käskyvaltaa muihin ihmisiin.
– Ryhmä on toiminut yhdessä ja hallinnoimiensa yhtiöiden kautta, syytteessä sanottiin.
Mies kiisti syytteet ja järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumisen.
Käräjäoikeus päätyi heinäkuussa 2023 hylkäämään syytteet, sillä sen mukaan toiminta ei miltään osin täyttänyt ihmiskaupan tunnusmerkistöä. Oikeuden mukaan työntekijät olivat lopettaneet tai heillä oli mahdollisuus lopettaa työskentely niin halutessaan.
Väite siitä, että pääosa työntekijöiden palkoista olisi jäänyt maksamatta, jäi oikeuden mukaan ilman riittävää tukea.
Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa, eli vapauttava tuomio on lainvoimainen.