Miten Eurooppa selviää? – Olli Rehnin mukaan ratkaisu löytyy halukkaiden koalitiosta
Miten Eurooppa selviää? Kysymys on mietityttänyt monia viime aikoina, kun Yhdysvallat on ryskyttänyt presidenttinsä Donald Trumpin johdolla maailmanjärjestystä uuteen asentoon.
Euroopan on pelätty jäävän kaiken sen keskellä suurvaltojen jalkoihin ja olevan muiden vietävissä. Mitä pitäisi tehdä, jotta sellainen voitaisiin edes jollain tavalla estää?
– Maailman meno ei hyvältä näytä, myöntää Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn Suomenmaan haastattelun alkajaisiksi.
Rehn on monella tavalla sopiva henkilö pohtimaan Euroopan tulevaisuuteen liittyviä perustavanlaatuisia kysymyksiä.
Moninkertaisena ex-komissaarina ja ex-ministerinä hän tuntee EU:n rakenteet kuin omat taskunsa. Nykyinen tehtävä Suomen Pankin pääjohtajana on puolestaan näköalapaikka kansainväliseen talouteen.
Rehnin mukaan meneillään on murros, jossa voimapolitiikka ja etupiiriajattelu ovat palanneet kansainvälisen päätöksenteon keskiöön.
Kaikkein hälyttävintä on turvallisuusympäristön muutos. Eurooppa ei voi enää täysin luottaa Yhdysvaltojen sotilaalliseen tukeen. Se luo eksistentiaalisen uhan koko maanosan ylle.
Siinä ympäristössä etenkin pienet maat ovat vaikeiden kysymysten edessä. Ja maailman mittakaavassa kaikki Euroopan maat ovat lopulta pieniä, Rehn tähdentää.
– Myös Saksa, jonka väestö on vain prosentin luokkaa koko maailman väkimäärästä.
Ratkaisut eivät ole helppoja. Eivätkä ne ole välttämättä sellaisia päräyttävän räväköitä toimenpiteitä, joilla saisi paljon mullistusta aikaan nopeasti.
Oikeastaan päinvastoin. Euroopan täytyy erityisesti nyt jaksaa olla se tylsä aikuinen olohuoneessa, joka pitelee tiukasti kiinni sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja pysyvistä instituutioista, vaikka niitä haastetaankin hyvin voimakkaasti.
Se on vastuu, joka on vain kannettava, kun vuosikymmenten aikainen liittolainen Yhdysvallat tuntuu livenneen eri teille.
– Euroopan unioni on tällä hetkellä kansainvälisen järjestelmän ankkuri. Monet amerikkalaisista ystävistäni katsovat nyt Eurooppaan ja toivovat, että kykenisimme pitämään tätä järjestelmää pystyssä näiden aikojen yli.
Rehn muistuttaa, ettei Eurooppa ole täysin yksin. Edelleen monet suurvallat tai isot talousalueet haluavat pitää kiinni sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestelmästä.
Erityisen hyvinä uutisina hän pitää EU:n ja Intian kauppasopimuksen sekä Mercosur-sopimuksen etenemistä.
Niistä jälkimmäisen kohdalla voi kuitenkin nostaa heti esiin myös ongelmia. Mercosur eli EU:n ja Etelä-Amerikan maiden vapaakauppasopimus ajautui hiljattain vastatuuleen, kun Euroopan parlamentti päätti lähettää sen EU-tuomioistuimen arvioitavaksi.
– Uskon, että sopimus menee lopulta maaliin, mutta näin meillä eurooppalaisilla on välillä taipumusta aiheuttaa itse itsellemme ongelmia, Rehn huokaa.
EU:n järjestelmiä on välttämätöntä uudistaa, jotta se voisi olla kansainvälisillä areenoilla itsenäisempi ja uskottavampi toimija, Rehn sanoo.
– Nyt eletään aikaa, jolloin EU:n on ilman vatulointia tehtävä merkittäviä investointeja puolustukseen sekä siihen liittyvään teknologiaan ja tutkimukseen. Taloudessa on välttämätöntä vähentää sääntelyä ja lisätä innovointia.
Siitä kaikesta on puhuttu paljon. Olennainen kysymys on kuitenkin, että miten.
EU:ta on usein moititty hyvin byrokraattiseksi järjestelmäksi, jossa asiat jumiutuvat koneiston rattaisiin. Viimeistään ne kaatuvat monesti yksimielisyyden vaatimukseen, kun Unkarin ja Slovakian kaltaiset jäsenmaat iskevät kapuloita rattaisiin.
Rehnin mukaan se on olennainen ongelmakohta, joka täytyisi jotenkin kiertää.
Ratkaisuksi hän ehdottaa halukkaiden ja kyvykkäiden jäsenmaiden koalitiota, jossa yksittäiset jäsenmaat lähtevät omana ryhmänä viemään uudistuksia eteenpäin.
Halukkaiden koalitioille ilmaisivat tuen myös EU-maiden johtajat Eurooppa-neuvoston viime torstain kokouksessa. Niiden merkitystä korostivat myös reilu viikko sitten ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sekä ekonomisti Vesa Vihriälä keskustan järjestämässä tilaisuudessa.
Rehnin mukaan koalitioiden ei tarvitsisi välttämättä noudattaa edes nykyisen EU:n jäsenmaiden rajalinjoja.
– Minun ajatuksessani esimerkiksi puolustusyhteistyön tiivistäminen tehtäisiin paitsi halukkaiden myös kyvykkäiden voimin. Sellaiseen koalitioon voisivat kuulua esimerkiksi Saksa, Ranska, Italia, Suomi ja muut Pohjoismaat sekä Puola, mutta myös Britannia, Norja ja miksei Ukrainakin, jolla on karaistu vahva armeija.
Rahoituskaan ei olisi Rehnin mielestä ongelma. Hän nostaa esiin Euroopan vakausmekanismin.
– Sillä on erittäin hyvä luottoluokitus, vahva pääoma ja sen tapaa kerätä rahoitusta markkinoilta on hyväksi havaittu. Joten siinä olisi valmis malli, jota voisi käyttää hyväksi, hän miettii.
Mutta mitä erillisten ryhmittymien ja koalitioiden korostaminen tekisi EU:n instituutioille?
Olisiko edessä unionin omien rakenteiden hidas murentuminen, kun jäsenmaat laskisivat itselleen tärkeitä teemoja aiempaa enemmän pienempien ryhmittymien varaan?
Rehnin mukaan se on perusteltu kysymys. Hän korostaa, ettei pienempien ryhmittymien yhteistyö ole mikään uusi juttu EU:ssa.
Esimerkiksi yhteisvaluutta euro ja vapaaseen liikkuvuuteen perustuva Schengen-sopimus polkaistiin aikanaan alkuun halukkaiden ja kyvykkäiden maiden yhteistyön tuloksena. Vuosien aikana niihin on liittynyt mukaan lisää jäsenmaita.
– EU:lta vaaditaan kykyä nopeisiin liikkeisiin, luovuuteen ja sen mukaisiin päätöksiin. Se on monesti sutjakampaa, kun asiat tehdään aluksi pienemmällä, sitoutuneella porukalla.
– Elämme niin isoja murrosaikoja, että on aivan välttämätöntä löytää strategisia ratkaisumalleja, jotka toimivat tehokkaasti, hän perustelee.
Rehn sanoo törmänneensä joululomalla kaappeja siivotessaan vanhaan kirjoitukseensa vuodelta 1995. Vieraskynän otsikko oli “Euroopalle turvallisuuspolitiikka”.
Siinä hän penäsi EU:lle parempaa päätöksentekokykyä, hahmotteli puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan Naton eurooppalaista pilaria ja vaati EU:n ulkopolitiikassa siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin, jotta EU voisi toimia nykyistä määrätietoisemmin ja strategisemmin.
– En tiedä mihin me käytimme nämä 30 vuotta, sama keskustelu on taas päällä, Rehn naurahtaa.
– Tämä maailmanaika on nyt kuitenkin toinen ja aika on mielestäni kypsä sille, että me teemme nopealiikkeistä strategista kykyämme vahvistavia päätöksiä kuten muodostamalla näitä kyvykkäiden ja halukkaiden koalitioita.
Taloudellinen ja puolustuspoliittinen yhteistyö ei kuitenkaan välttämättä riitä, kun EU hakee uutta asentoa muuttuneilla kansainvälisillä kentillä.
Iso haaste on se, että EU on yksittäisten jäsenmaiden muodostama epäyhtenäinen liitto, jolla ei ole selkeää yhteistä poliittista nimittäjää.
Se nakertaa EU:n uskottavuutta myös suhteessa Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Kiinaan. Ne tekevät mieluummin yhteistyötä yksittäisten jäsenmaiden kuten Ranskan tai Saksan kanssa.
Myös siitä on uskallettava puhua, Rehn myöntää. Hän painottaa, että EU:n pitää jatkossakin säilyä kansallisvaltioiden muodostamana yhteenliittymänä, mutta poliittista yhteistyötä on kuitenkin syytä tiivistää monella tapaa.
Se on helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi Suomessa suhtaudutaan perinteisesti hyvin kriittisesti näkemyksiin EU:n yhteisvelasta tai integraation syventämisestä.
Poliittisen yhteistyön tiivistäminen nähdään helposti vallan luovuttamisena Brysseliin.
Olisiko meidän syytä höllentää niitä ajatuksia?
– Kyllä meidän suomalaisten kohtalo on historian valossa ollut pitkälti kiinni siitä, miten Euroopalla menee. Sen perusteella voi sanoa, että Suomen kannalta on hyvin tärkeää, mitä toimintakykyisempi EU on, Rehn muotoilee hetken mietittyään.
Yhteisvelkaa koskevassa keskustelussa lähdetään hänen mukaansa turhan usein “latvasta tyveen”. Hän muistuttaa, että maailma on muuttunut. Esimerkiksi puolustusyhteistyö on Euroopalle asia, jota ei pääse pakoon, halusi yhteisvastuuta tai ei.
– Kun julkiset taloudet ovat jäsenmaissa tiukoilla, Euroopan yhteisen oman puolustuksen vahvistamiseksi tarvitaan väistämättä yhteisiä rahoitusratkaisuja, tavalla tai toisella.
Rehn painottaa, että se on kiistatta myös Suomen etu, jos Eurooppa pystyy puolustamaan itseään.
– Palaan siihen, että Euroopan maat ovat globaalisti lopulta kaikki melko pieniä valtioita. Osa jäsenmaista on sen ymmärtänyt paremmin kuin toiset.