Lukijalta: Kunnanhallituksen puheenjohtaja on myös johtaja
Suomalaisessa kuntakentässä kipuillaan parhaillaan laajasti kuntajohtamisen kriiseissä. Lapista Etelä-Suomeen toistuvat uutiset tilapäisistä valiokunnista ja johtajien luottamuspulasta.
Julkisuudessa nämä kriisit henkilöityvät usein yksittäisiin kunnanjohtajiin, mutta taustalla vaikuttaa syvempi, rakenteellinen valuvika: kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää modernia kunnallista kaksoisjohtamista eli niin sanottua duaalimallia.
Ongelma kärjistyy erityisesti silloin, kun kuntaan valitaan yritysmaailmasta tai julkishallinnon ulkopuolelta tuleva johtaja. Jos tulokas yrittää johtaa kuntaa kuin omaa yritystään – ohittaen poliittisen johdon – törmäyskurssi on valmis.
Vuoden 2015 kuntalain suuri uudistushenki nimenomaan vahvisti kunnanhallituksen puheenjohtajan roolia. Laki teki puheenjohtajasta strategisen johtajan kunnan- tai kaupunginjohtajan rinnalle.
Uudistuksen tavoitteena oli, että puheenjohtaja osallistuu kunnan johtamiseen, poliittiseen ennakkovalmisteluun ja strategiseen ohjaukseen huomattavasti aikaisempaa enemmän.
Kyse ei ole enää pelkästä kokousten nuijan kopauttajasta, vaan aktiivisesta kumppanista ammatillisen virkakoneiston ja poliittisten päättäjien rajapinnassa.
Monessa kunnassa tähän uuteen todellisuuteen ei vieläkään olla valmiita. Erityisen sekaisin käsitteet menevät silloin, kun kuntaan perustetaan osa-aikaisen tai päätoimisen kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävä. Tämä sotketaan yhä liian usein perinteiseen työsuhteeseen.
Kyse ei ole työsuhteesta, vaan puhtaasti julkisoikeudellisesta ja poliittisesta luottamustehtävästä, jonka mandaatti tulee suoraan vaaleissa äänestäneiltä kuntalaisilta.
Kun puheenjohtaja johtaa, hän toteuttaa kuntalaisten poliittista tahtoa. Kunnanjohtaja taas on viranhaltija, jonka tehtävänä on ammatillinen valmistelu ja päätösten täytäntöönpano.
Liian usein kunta-alan ulkopuolelta tullut johtaja peräänkuuluttaa haluavansa olla ”itsenäinen johtaja”. Se on vaarallinen harha, sillä kunnallisessa demokratiassa sellaista roolia ei ole olemassa. Kunnanjohtaja ei ole yrityksen yksinvaltias, vaan aina poliittisen ohjauksen alainen viranhaltija.
Kun tällainen hallintorakennetta ymmärtämätön johtaja huomaa ajautuneensa törmäyskurssille virallisen poliittisen johdon kanssa, riskinä on, että hän etsii riveistä oman etunsa ja valtaa himoitsevan poliitikon apurikseen.
Kun tällainen epäpyhä allianssi syntyy – jossa virkamies hakee selkänojaa ohi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja virallisten päätöksentekokanavien – paikallinen demokratia on lopullisesti karilla.
Kuntajohtaminen muuttuu tällöin avoimesta yhteistyöstä takahuoneiden valtapeliksi, jossa häviäjinä ovat aina kuntalaiset.
Duaalimalli vaatii toimiakseen saumatonta, päivittäistä puheyhteyttä ja jatkuvaa epävirallista ennakkovalmistelua näiden kahden johtajan välillä.
Jos virkamiesjohtaja sulkeutuu omaan kammioonsa, tekee yritysjohtamaisia ratkaisuja ilmoittamatta niistä ennakkoon tai hakee hyväksyntäänsä pelkästään epävirallisista kuntalaistapaamisista ohi poliittisten rakenteiden, hän rikkoo lakia ja demokratian ketjua.
Kuntien luottamusjohdon ammattimaistumista tutkinut hallintotiede vahvistaa, että ilman jaettua pelisilmää ja molemminpuolista roolien tunnustamista duaalimalli kriisiytyy väistämättä.
Jos kunnanjohtaja ei suostu johtamaan yhdessä puheenjohtajan kanssa, hän menettää luottamuksensa ja tekee itsestään tarpeettoman.
Suomen kunnissa on vihdoin luotava selkeät, lailliset pelisäännöt sille, mitä puheenjohtajan johtajuus käytännössä tarkoittaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja on näet lain silmissä myös johtaja – halusivat itsepäiset virkamiehet sitä tai eivät.
Matti Torvinen
varatuomari
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/