Kaupunkien turvattomuuden kierre on katkaistava ennen kuin on liian myöhäistä
Vantaa kantaa raskasta leimaa: se on Suomen turvattomin kaupunki poliisin tilastojen mukaan. Levottomuus kytee kuitenkin myös monissa muissa Suomen kaupungeissa.
Vaikka Suomi on yhä varsin turvallinen maa, ongelmaa ei voi vähätellä – jokainen ratkaisematta jäänyt rikos ja syrjäytynyt nuori rapauttaa yhteiskuntaa.
Turvallisuutta on rakennettava määrätietoisesti. Ensinnäkin on lähetettävä selkeä viesti rikollisuudelle: ”Tänne et kuulu.” Poliisin läsnäolon on oltava näkyvää, kuuluvaa ja ennen kaikkea tuntuvaa. Ei riitä, että partioautot ajavat ohitse – jalkautuvat poliisit, jotka tuntevat alueensa ja sen asukkaat, ovat avainasemassa.
Pienet rikokset, kuten näpistykset, pyörävarkaudet, eivät ole vähäpätöisiä, vaan merkki kasvavasta turvattomuudesta. Puhumattakaan huumekaupasta, joka on kitkettävä juuriltaan.
Mallia New Yorkista
New Yorkin 1990-luvun malli toimi: ilkivaltaan puututtiin, ympäristö pidettiin kunnossa ja poliisi oli läsnä ihmisten arjessa. Suomessa sama pätee: siistit, hyvin hoidetut ja valoisat tilat lisäävät turvallisuutta.
Kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen. Kaupunginosien on oltava asuntorakenteeltaan monipuolisia. Nyt tietyille alueille on keskittynyt iso määrä asuntoja, joita veronmaksajat todellisuudessa rahoittavat Kela-tukien kautta. Tarvitaan tasapainoa, jotta kaupungit eivät yhä jyrkemmin jakaudu hyvin ja huonosti voiviin alueisiin. Kaupunkilaiset haluavat vehreyttä, väljyyttä ja toimivia lähipalveluita.
Turvallisuuden vahvistamisessa vaaditaan kovuutta ja lempeyttä samanaikaisesti. Puheita on kuultu riittävästi, on kyettävä päätöksiin.
Varjoyhteiskunta luo turvattomuutta
Turvallisuus on myös kotoutumiskysymys. Maahanmuuttoa tarvitaan, mutta epäonnistunut kotoutuminen luo turvattomuutta. Ilman juurtumista uuteen kotimaahan syntyy rinnakkaisyhteiskuntia, joissa ulkopuolisuuden tunne kasvaa.
Maahanmuuton tuleekin olla vahvasti työ- ja opiskeluperäistä. Kielen ja kulttuurin oppiminen, koulutus ja työllistyminen ovat avainasemassa.
Väestönkasvun on kaupungeissa vastattava kykyä ottaa vastaan. Muuten meillä on pian päiväkoteja ja kouluja, joissa Suomea ei juurikaan puhuta kuin huonosti toisena kielenä. Kuten Vantaalla on jo osin käynyt.
Muodostuu asuinalueita, jonne muuttamista omalla rahallaan asuvat kantasuomalaiset karttavat – haluttiinpa sitä myöntää tai ei. Olemme jo vaarallisen lähellä Ruotsin tietä.
Euroopassa on nähty, mitä tapahtuu, kun kotoutuminen epäonnistuu: turhautuminen purkautuu väkivaltana, jengiytyminen yleistyy ja äärioikeisto hyötyy vastakkainasettelusta. Suomi ei ole immuuni tälle kehitykselle.
Turvallisuus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä
Ylisukupolvinen syrjäytyminen yhteiskunnasta altistaa ihonväristä riippumatta ongelmien kasaantumiselle. Kasvava pitkäaikaistyöttömyys yhdistettynä palveluihin kohdistuviin koviin säästöihin on haastava yhtälö myös turvallisuuden kokemukselle. Hallitus on luvannut 100 000 lisätyöllistä, mutta se sijaan työllisyys on heikentynyt kymmenillä tuhansilla.
Tarvitsemme ennaltaehkäiseviä toimia, jotka pureutuvat juurisyihin, eivät pelkästään oireisiin.
Imatran malli lastensuojelussa on tästä elävä esimerkki: kun hyvinvointineuvolat avasivat ovensa kaikille perheille ja kun perhetyöntekijät siirtyivät byrokratian takahuoneista keittämään puuroa tavallisiin koteihin, alkoi myös tilastojen suunta muuttua. Ei keskitytty vain lastensuojeluun.
Tukea ryhdyttiin yleisesti tarjoamaan apua tarvitseville perheille. Seurauksena sijoitukset kodin ulkopuolelle vähenivät – ei vahingossa, vaan luottamuksella ennaltaehkäisevien palveluiden toimintaan. Määrätietoisella yhteistyöllä.
Tiivis yhteistyö kodin, perhetyöntekijöiden, hyvinvointineuvoloiden, koulun, nuorisotyön, järjestöjen, seurakuntien ja sosiaalityöntekijöiden ja poliisin kesken voivat muuttaa koko alueen ilmapiirin. Tulokset näkyvät ehkä vasta vuosien päästä – mutta ne näkyvät varmasti, kun toimintaa johdetaan viisaasti ja pitkäjänteisesti.
Lähipalvelut, koulutus ja harrastusmahdollisuudet estävät rikollisuutta tehokkaammin kuin myöhäiset rangaistukset. Nuorilla on tarve tulla kuulluksi ja olla osa yhteisöä. Tarvitaan turvallisia aikuisia ohjaamaan. Muuten jengeille ja niiden tarjoamalle rikolliselle elämäntavalle syntyy tilaa.
Turvallisuus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä – ilman toista ei ole toista. Nyt on aika toimia. Viipymättä ja määrätietoisesti. Kovasti, mutta myötätuntoisesti. Ennen kuin on liian myöhäistä.