Puhkeaako demareiden kupla ennen vai jälkeen vaalien?
SDP:n gallupjohto näyttää vahvalta. Mutta kuinka paljon siitä perustuu puolueen omaan uskottavuuteen ja kuinka paljon vain Orpon hallituksen epäonnistumiseen?
Istuva hallitus on epäonnistunut käytännössä kaikissa keskeisissä talous- ja työllisyystavoitteissaan. Samalla se on tehnyt ideologisia ratkaisuja, joissa köyhiltä leikataan ja suurituloisimmille annetaan, velkaantumisesta piittaamatta. Suomalaiset kokevat laajasti, että maan suunta on väärä.
Tämä on nostanut vaalikauteen suurimpana oppositioryhmänä lähteneet demarit selvään gallupkärkeen. Osin ansiotta. Eikä ihan vähäisin osin.
SDP:n tämän vaalikauden strategiaksi on nimittäin riittänyt vastustaminen. Leikkausten vastustaminen. Reformien vastustaminen. Käytännössä kaiken vastustaminen.
Siinä missä keskusta on arvioinut hallituksen esityksiä tapauskohtaisesti ja tukenut muun muassa monia työelämän tarvittavia uudistuksia, ovat demarit heiluttaneet punaista EI-lippuaan.
Mutta oppositiossa vastustaminen on helppoa. Hallituksessa pitäisi myös päättää.
Seuraava hallitus ei voi rakentaa politiikkaansa pelkän Orpon hallituksen moittimisen varaan, vaikka nykyinen hallitus itse syyttääkin jatkuvasti edeltäjiään oman politiikkansa saamattomuudesta.
Suomen julkinen talous tarvitsee seuraavalla vaalikaudella mittavia ratkaisuja riippumatta siitä, kuka vaalit voittaa ja millainen hallitus muodostuu.
Siksi gallupkärjeltä on lupa odottaa selkeää talouspoliittista linjaa.
Toistaiseksi sitä ei ole nähty. Demareilla ei ole ollut todellista vaihtoehtoa. Tässä kritiikissä kokoomus ja perussuomalaiset ovat oikeassa.
Antti Lindtman on toki hiljattain esitellyt keinojaan julkisen talouden vahvistamiseksi. Konkreettisimmat ehdotukset ovat hallituksen yhteisöveroalen sekä suurituloisimpien veronkevennysten peruminen.
Niillä päästään vasta alkuun. Katettua tulisi ehkä 10–15 prosenttia sopeutustarpeesta.
Kaikki muu on jäänyt tutuksi poliittiseksi sumuksi: yritystuista leikataan, veropohjaa tiivistetään ja sitä rataa. Ylätason fraaseja, jotka eivät vielä kerro suomalaisille, mistä rahat oikeasti otetaan. Kenen veroja nostetaan ja mistä todella leikataan?
Jono Säätytalon ovelle ei välttämättä ole kovin pitkä, jos sisällä hääräävät velkavetoiset puolueet.
Siinä missä Riikka Purran saksikuvista puuttui pehmeyttä tuova empatia, Lindtmanin pehmeistä talouspuheista puuttuu jämäkkä sisältö.
Samaan aikaan SDP vakuuttaa sitoutuneensa velkajarruun, mutta välttelee kertomasta, miten se suhtautuu siihen, ettei vasemmistoliiton velkavaunuissa ole jarruja laisinkaan.
Kysymys on olennainen.
Voiko seuraavassa hallituksessa olla puolueita, jotka eivät hyväksy yhteisiä velkasääntöjä? Ja kenet SDP kuvittelee saavansa vasemmiston lisäksi mukaan tällaiseen hallitukseen?
Jono Säätytalon ovelle ei välttämättä ole kovin pitkä, jos sisällä hääräävät velkavetoiset puolueet.
Jos SDP ei vastaa tähän hyvissä ajoin ennen vaaleja, jää äänestäjien “kuluttajansuoja” ohueksi.
Koska SDP:n talouslinjaa pidetään sumuverhon takana, sitä kannattaa arvioida myös paikallisten näyttöjen, ei vain valtakunnallisten puheiden kautta. Näin siksikin, ettei SDP:n puheenjohtajalla ole valtioneuvostotason kokemusta.
Lindtman johti pitkään kotikaupunkini Vantaan kaupunginvaltuustoa aikana, jolloin SDP:n ja kokoomuksen tiiviissä kumppanuudessa tehtiin päätöksiä, jotka ovat osaltaan johtaneet Vantaan nykyiseen vaikeaan talousahdinkoon.
Nyt Vantaa valmistautuu kovaan säästökuuriin.
Siksi kysymys kuuluu: onko Suomeen rakentumassa Vantaan talousoppien pohjalle punasininen hallitus, joka rakentaa taloutensa perustan petollisen pehmeälle maaperälle. Lykkää rakenteellisten ongelmien ratkaisemisen hamaan tulevaisuuteen.
Gallupjohtajan velvollisuus ei ole vain vastustaa hallitusta. Sen pitää kertoa rehellisesti, millä keinoilla Suomi seuraavalla vaalikaudella pelastetaan syvenevään velkakierteeseen uppoamiselta.
Jos siihen ei kyetä, SDP:n kupla puhkeaa rajusti viimeistään mahdollisessa hallitusvastuussa, kun ihmisten silmät avautuvat.
Toivottavasti Vantaan punainen tie ei ole valtion tie.