Kokeillaan rehellisyyttä
Jos mikään muu ei auta, kokeile rehellisyyttä!
Tämä poliitikkojen viljelemä sutkautus on tullut mieleen seuratessani puolueiden valmistautumista ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Puolueet ovat sopineet velkajarrusta, joka tarkoittaisi ensi vaalikaudella 8–11 miljardin sopeutusta valtiontalouteen. Vain vasemmistoliitto jättäytyi tämän sovun ulkopuolelle.
Yksikään puolue ei ole tähän mennessä uskaltanut tai halunnut kertoa, miten tämä miljardiurakka hoidetaan. Sen mittaluokasta saa käsityksen asiantuntijoiden arviosta, että Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus on todellisuudessa sopeuttanut taloutta korkeintaan puolet yhteensä kymmenen miljardin tavoitteestaan.
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi uskalsi avata urakan vaikeutta Helsingin Sanomien haastattelussa 31. maaliskuuta. Hänen mukaansa kansalaiset ja puolueet eivät vielä kunnolla ymmärrä, kuinka kivuliaita leikkaus- ja veronkorotuspäätöksiä ensi vaalikaudella on tehtävä.
Lohen ulostulon painoarvoa lisää tunnustus, että keskustakaan ei tilanteen vaikeutta ole vielä sisäistänyt.
Lohi ei esittänyt vielä omaa listaansa sopeutustoimista. Mittaluokat hän kuitenkin avasi. Kolmasosa eli noin kolme miljardia pitäisi hoitaa veronkorotuksilla ja kaksi kolmasosaa suorilla menoleikkauksilla sekä julkisen sektorin tehostamisella.
Vapaana kansalaisena esitän oman arvioni siitä, millä toimilla valtio saisi kolme miljardia lisää verotuloja.
Tekoäly kertoi, että valtio menettää alennettujen arvonlisäverokantojen vuoksi noin kolme, neljä miljardia euroa. Alennetuista kannoista luopuminen toisi siis laskennallisesti tuon verran lisää verotuloja valtion kassaan.
Tämä tarkoittaisi muun muassa ruoan, kirjojen, liikenteen, kulttuurin ja lääkkeiden verotuksen tuntuvaa kiristämistä. Vastapainoksi voitaisiin perua Orpon hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa 1,5 prosenttiyksiköllä 25,5 prosenttiin. Sen laskettiin tuottavan valtiolle noin 1,5 miljardia.
Valtio jäisi vielä kaksi miljardia plussan puolelle. Loput saataisiin kasaan luopumalla vaalikauden ajaksi verotaulukoiden inflaatiotarkistuksista.
Tämä karkea hahmotelma kertoo, miten kipeitä ratkaisuja verotuksen puolella todennäköisesti tarvitaan.
Suorat menoleikkaukset ja julkisen sektorin tehostamistoimet vaativat vähintään yhtä kipeitä ratkaisuja.
Lohen rehellisyys saa vielä suuremman arvon, kun katsotaan muiden puolueiden linjauksia.
Perussuomalaiset esittävät varmaankin kehitysavun lopettamista ja maahanmuuton rajoittamista. Nämä konstit eivät yhdessäkään tuota kuin murto-osan ensi vaalikauden tavoitteesta. Esimerkiksi kehitysapu on tällä hetkellä noin miljardin potti valtion budjetissa.
SDP kiertelee ja kaartelee ja lupaa julkistaa oman vaihtoehtonsa ensi syksynä. Suunnilleen ainoa konkreettinen avaus on ollut vaatimus listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen kiristämisestä. Siitäkään ei olisi kuin tilkkeeksi ensi vaalikauden aukon paikkaamiseen.
Kokoomus on varmaan valmis leikkaamaan edelleen sosiaaliturvasta mutta verotuksen kiristäminen on ollut puolueelle aina myrkkyä.
Mielenkiinnolla odotan, saako Lohen avaus vastakaikua miltään suunnalta vai jääkö se yksinäiseksi huudoksi erämaassa.
Yhdestä asiasta olen Lohen kanssa eri mieltä. Suuri osa kansalaisista ymmärtää, että edessä on kipeitä päätöksiä.
Mauno Koiviston aforismi sopii tähänkin tilanteeseen: ei pidä yliarvioida kansalaisten kiinnostusta politiikkaan – eikä aliarvioida heidän poliittista arvostelukykyään.
Myönnän, että sosiaalisen median aikakaudella on joskus vaikea uskoa Koiviston aforismiin. Siitä huolimatta kehotan ainakin keskustaa kokeilemaan vaaliohjelman teossa rehellisyyttä.