Vähempikin koohotus riittää
Alikersantti Lahtinen toppuutteli joidenkin tovereidensa intoa jatkosodan hyökkäykseen lähtöön Tuntemattoman sotilaan alkupuolella. Vähempikin koohotus riittäis, Lahtinen tokaisi.
Lahtisen lausahdus on tullut monta kertaa mieleeni seuratessani suomalaista keskustelua Ukrainan sodasta, Putinista ja Venäjän aikeista.
Jotkut asiantuntijat tuntuvat jopa kilpailevan siitä, kuka esittää sotaisimmat uhkakuvat Suomelle.
Että Venäjä testaa kohta jotain Nato-maata, siitä tuntuu olevan yksimielisyys. Kuinka todennäköisesti tämä maa on Suomi, siitä vähän väitellään.
Taustalla voi olla paitsi asiantuntijoiden vilpittömyys myös halu varmistaa, ettei kukaan pääsisi sodan sattuessa jälkikäteen sanomaan, etteikö olisi varoitettu.
Minä en pidä tällaisesta ihmisten pelottelusta. Enkä pidä sitä järkevänä.
Suomi on entisessä hankalassa paikassaan Venäjän naapuri ja meillä on 1300 kilometriä yhteistä, nykyään suljettua rajaa.
Ranskalaiset lehdet ihmettelevät kuulemma jo nyt, miten Ari Vatanen uskaltaa asettua kotiseudulleen Tuupovaaralle, ihan lähelle Venäjän rajaa.
Jos sotapuhe voimistuu Suomessa, eihän mikään yritys uskalla investoida ja luoda työpaikkoja tänne. Ei ulkomaalainen eikä kotimainen yritys. Miksi rakentaa mitään sinne Euroopan pohjoiselle laidalle, jossa Venäjän droonit ja ohjukset kohta paukkuvat.
Huolimaton sotapuhe nakertaa sekä tulevaisuuden uskoa että kansakunnan yhtenäisyyttä.
Olen sotilasarvoltani kapteeni, armeijani ja maanpuolustuskurssini käynyt. Pidän Putinin Venäjää hankalana, jopa vaarallisena naapurina.
Samalla uskon tai oikeastaan tiedän, että sotilaat ja muut viranomaiset ovat tehneet kaiken mahdollisen naapurin temppujen varalta. Ukrainan sodan opetukset on tarkkaan tutkittu.
Lisäksi olemme Euroopan unionin ja nykyään myös puolustusliitto Naton jäseniä. Tällaisia ulkoisia turvatakeita meillä ei ole koskaan aikaisemmin historiassa ollut.
Ja meillä on edelleen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva vahva puolustuslaitos, joka kykenee tarvittaessa mobilisoimaan satojen tuhansien miesten ja naisten armeijan torjumaan mahdollista hyökkäystä.
Meillä on myös vastuullinen ja osaava valtiojohto, jonka harkintakykyyn luotan.
Tämä tieto riittää minulle.
Vaikka olemme liittoutuneita, Suomen puolustamisesta kantavat jatkossakin suurimman vastuun suomalaiset itse. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että kaikki suomalaiset kokevat kotimaansa puolustamisen arvoiseksi. Se vaatii vakaata sisäistä rakennustyötä ja tulevaisuuden uskon vahvistamista.
Huolimaton sotapuhe nakertaa sekä tulevaisuuden uskoa että kansakunnan yhtenäisyyttä.
Ja sen verran Kekkosen ajan kasvatti olen, että uskallan sanoa tämänkin: ei naapuria kannata turhaan ärsyttää tyhmillä puheilla. Meinaan, vähempikin koohotus riittää.