Ihmisyys vuonna 2117
Itsenäisyyspäivän alla Suomenmaa haastoi pohtimaan, miltä näyttää 200-vuotias Suomi.
Todellisuutta vuonna 2117 on kuitenkin vaikea irrottaa ympäröivän maailman kehityksestä. Jos israelilaista historiantutkija Yuval Noah Hararia on uskominen, juuri tämän vuosisadan juoksun ennakoiminen on erityisen vaikeaa.
Toisin kuin aiemman olemassaolon aikana, ihminen on saavuttamassa kyvyn muokata itse ihmisyyttä.
Monen yöpöydälle tiensä löytäneessä kirjassa ”Homo Deus” Harari ennakoi teknologian kehityksen johtavan kyborgin kaltaisiin yli-ihmisiin – tai kokonaan ihmisyydestä irtautuvaan tekoälyyn.
Näkymä tuo pöydälle koko joukon eettisiä pulmia, nopeammin kuin osaamme arvata.
Joukko tutkijoita Amerikasta, Euroopasta ja Kiinasta julkaisi marraskuussa Nature-lehdessä artikkelin, jossa he esittävät kansainvälistä sopimusta aivojen yksityisyyden suojasta. Syynä on neuroteknologia, joka mahdollistaa aivojen kytkemisen suoraan tietokoneisiin.
Tutkijoiden huoli on, että robottikättä ohjaava ihminen voi vahingoittaa toista tarkoittamatta ja verkottuminen muihin mielen kautta voi hämärtää minuutta. Aivotoimintaan kiinnittyvät laitteet luovat myös aivan uudenlaisia haavoittuvaisuuksia hakkeroinnille.
Luojaansa vastaan kääntyvä tekoäly on tieteiselokuvien peruskauraa Terminaattorista Matrixiin.
Euroopan parlamentin viimevuotinen mietintö pohtii kuitenkin uhkakuvaa vakavissaan. Parlamentti esittää, että tieteiskirjailija Isaac Asimovin 1943 hahmottelemat robotiikan lait toimisivat ohjenuorana kaikille keinoälyn kehittäjille. Niiden lähtökohta on, että robotti ei saa vahingoittaa ihmistä ja sen on toteltava ihmisen määräyksiä.
Vaikka ajatus itsetietoisesta koneesta on kaukainen, kysymys tekoälyn etiikasta on jo sylissä.
Helsingissä viime vuonna järjestetyssä liikenneseminaarissa kysyttiin, pitäisikö robottiauton suojella onnettomuudessa matkustajia vai katua ylittävää vanhusta. Äänestyksessä suurin osa yleisöstä ei kyennyt tai halunnut ottaa kantaa.
Jos esimerkiksi robottiautoille ei synny eettisiä raameja lainsäädännön tai alan itsesääntelyn kautta, kukin yritys määrittelee moraaliset lähtökohdat itse. Kilpailumekanismi ilman sääntöjä voi viedä eettisesti harmaille alueille.
Tutkija Harari virittelee keskustelua uuden vuosisadan kynnyksellä, jotta ihmiskunta ei kompuroisi tulevaisuuteen sokkona vaan harkittuja valintoja tehden.
Päätöksentekijän voi olla vaikea erottaa, mikä on puhdasta scifiä ja mikä näköpiirissä olevaa tulevaisuutta. Siksi tarvitaan poliitikkojen, tiedeyhteisön ja yritysmaailman vuoropuhelua.
Hyvänä esimerkkinä Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa piti hiljattain Sipilän hallitukselle oppitunnin tekoälystä.
Terveysalalla on Suomessa oma eettinen neuvottelukunta, ETENE, joka on ottanut kantaa esimerkiksi eutanasiaan. Samantapaisia elimiä on myös bio- ja geenitekniikalle.
Tarvittaisiinko rinnalle kattava teknologian eettinen neuvottelukunta, joka neuvoisi päättäjiä, miten teknologian kehitykseen olisi syytä varautua?